Kevään kuumin tukka

Mulla oli kaksi tukkahaavetta nuorempana. Toinen oli rastat, joita onneksi en koskaan saanut, ja toinen oli permanentattu kreppitukka. Sitäkään en saanut, joten tyydyin siis viettämään vuoden 1998 (kyllä, sen samaisen, jona varmaan osa teistä ei ollut vielä syntynytkään tai muuten vaan osasi ehkä juuri ja juuri tavata oman nimensä siellä kehdon pohjalla) ihan itse kreppiraudalla tehtyjen ”kiharoiden” kanssa. Sittemmin tämä tukkahaave on hieman lientynyt, kunnes tuli kevät ja bongasin Kaisan fledan. Rakkaus syttyi salamana. Odotin kiihkeästi vappua, koska ajattelin, että kreppitukka on yksinomaan vapputukka, mutta sitten kun vappu ja vapputukka tuli, rakastuin niin, että olen ehkä ihan kohta jossain permanenttijonossa. Ja ylempien kuvien laimeat kiharanjämät ovat eilinen, jo toissapäivästä latistunut muistojen kiharameri vain, tänään näytän taas tältä. Suosittelen oikeasti vilkaisemaan tuon linkin taakse, koska tähän lookkiin kannattaa alkaa jo totutella. Mä nimittäin aivan syvällä sydämessäni voin luvata, että ei muuten jäänyt yhteen tai kahteenkaan kertaan kun mulla tällanen ala-asteaikojeni klassikkotukka nähtiin.

Mutta mitäs mieltä te kreppitukasta olette, keväin hoteinta kamaa vai sitä päinvastaista kammotusta?

Kaapelitehtaallinen leimoja

Armas ystäväni, Mini-Me:ni Emmi tuossa eilissäpäivänä minua ihan koko päivän mittaisesti pitkästä aikaa ulkoilutti, ja koska Helsingin Kaapelitehtaalla oli tosiaan jo 20. Helsinki Ink -tapahtuma, otimme suunnaksi tatskamessut, jonka seurauksena seuraava kuvapläjäys viihdyttää teidänkin sunnuntaitanne nyt!

id-nosto

Tällä kertaa kiertelimme paikalla ainoastaan katsojina, mutta vaikka tällä kertaa ei uutta leimaa iholle jäänytkään, niin sen voin kertoa, että aivan törkyinen tatuointikuume sen sijaan kylläkin jäi. Siis ihan jäätävä, noin tarkalleen ottaen! Itsehän tässä jonottelen Lumilammen Leenalle jo seuraavaa aikaa (joka tosin menee varmaan jonnekin vuoden 2015 puolelle Leenan pitkän tauon vuoksi), mutta ihan pikkuriikkisen sitä tekisi mieli tässä välissäkin vielä jotain käydä ottamassa. Ai että! Ette muuten ikinä arvaa, mitkä ylläolevista tatuointiportfoliokuvista minulle kaikkein suurimman minulle nyt kaikki ja heti – fiiliksen aiheutti?!

Ja jos muuten olette tänään Helsingissä ilman kummempaa tekemistä ja päämäärää, surisee tatuointineulat vielä tänään kello 19 asti Kaapelitehtaalla!

Peittävän meikkipohjan perässä

Pääsin mukaan Indiedaysin Vichy Dermablend -kamppikseen, ja sain testiin Dermablendin meikkituotteita. Olen niitä nyt pari viikkoa jo täällä itsekseni käytellyt, ja pakko sanoa, että olen aika fiiliksissäni, täydellistä meikkipohjaa tässä onkin metsästetty hetki jos toinen! Kyseessähän on siis meikkitaiteilijoiden ja ihotautilääkärien suosittelema meikkipohjasarja, jonka peittävyys on sen verran korkea, että näillä saa vaikeampiakin iho-ongelmia hyvin piiloon. En ole tästä aiheesta osannut aiemmin blogiin oikeastaan lainkaan puhuakaan, mutta olen siis kärsinyt elämääni teinivuosien jälkeen palanneesta aknesta nyt, kun vaihdoin e-pillerit minipillereihin, ja vaikka minipillereiden lopettamisen ja antibioottikuurin ansiosta pahimmat näppylät onkin ihan mukavasti kadonneet tässä alkuvuoden aikana, on arvet poskissa edelleen meikittä varsin näkyvät. Sen lisäksi kärsin tummista silmänaluksista, ja eipä tuo ihoni väri muutenkaan maailman tasaisin ole, joten varsin innolla nämä tuotteet testiin otin! Ja tässäpä hieman videota aiheesta.

Minulla on siis käytössä nestemäisen meikkivoiteen kaikkein vaalein sävy, ja se istuu kasvoilleni kuin nakutettu. Tämä nestemäinen meikkivoide levittyy supernätisti ja kivasti, tuntuu iholla ihanan pehmeältä, ja jää kyllä varsin napakasti kasvoille, kun päälle heittää vielä tuon nollasävyisen irtopuuterin. En ihan hetkeen muista, että oma iho olisi näin tasaiselta ja hyvältä näyttänyt, ei erotu poskien arvetkaan lainkaan ja otsan kiiltokin on poissa koko päivän! Valmistaja lupailee sellaista 16 tunnin kestävyyttä tuotteelle, ja kyllä tää ihan omalla kokemuksellakin varsin pitkäkestoiselta tuoteperheeltä on tuntunut. Olen jatkanut suoraan töistä samalla meikillä kavereiden kanssa iltamenoihin, heittänyt uuden puuterikerroksen vaan välissä päälle, ja silti on koko ajan tunne kuin olisi vasta meikannut ihon. Aika harvoin näin täysillä yksittäisiin meikkijuttuihin ihastun, mutta nyt löytyi kyllä omalle iholla niin hyvin sopiva tuotesarja, että taidan aika vakikäyttäjäksi jäädä.

Minulla on tuon nestemäisen meikkivoiteen lisäksi ollut testissä myös kiinteä versio. Kun nestemäinen on suunnattu lähinnä lieville ja keskivaikeille ongelmille, on tää kiinteä esittelytekstin mukaan sitten keskivaikeille ja vaikeille iho-ongelmille. Tän peittävyys on vielä nestemäistäkin parempi, ja vaikka yleensä tällaiset kiinteät meikkipohjat on minulle hieman vieraampia, levittyi tämä yllättävän kevyesti ja kauniisti iholle myös. Omiin tarpeisiini tällä hetkellä riittää tuo kevyempi nestemäinenkin, mutta minua ihan oikeasti vähän jopa harmittaa, ettei tällaista tuotetta ollut olemassa elämässäni viime syksynä, oli nimittäin välillä naama sellaisessa kunnossa, että minua ihan oikeasti itketti lähteä ihmisten ilmoille. Nyt antibioottikuurin ja hyvien meikkituotteiden jälkeen tuntuu, että pitkitin noita ongelmia ihan liian kauan, olisi oikeasti pitänyt tajuta jo aiemmin hakea apua. Ihan kuin muka kosmeettiset ihosairaudet olisivat yhtään sen vähemmän tärkeitä hoitaa kuin muutkaan sairaudet, etenkin siinä vaiheessa, kun ne oikeasti alkoivat vaikuttaa jo itsetuntoonkin.

Oma videoni nyt ei ole mikään meikkaaja-ammattilaisen tekemä infopläjäys, ei sen tarkoituskaan ole olla, lähinnä ennemminkin tarkoituksena on havainnollistaa vähän realistisemmin tuon meikkivoiteen kanssa saavutettua lopputulosta. Olen edelleen sen verran arkana ja herkkänä tuosta vuosien jälkeen huonontuneesta ihosta, etten nyt näemmä teille saanut mitään ihan täysin todellisuutta vastaavia ennen-jälkeen-kuvia laitettua tänne, mutta sitä ihan kunnon vinkkivinkkistä kaipaavalle tässä olisi myös pari ihan ammattilaisen tekemää videota siitä, miten käytännössä nuo meikkituotteet toimivat! Lisäksi nopean kasvomeikin video on täälläpunoituksen peittämistä käsittelevä video löytyy täältä sekä vartalon virheiden peittämistä käsittelevä video täältä.

Ja koska tiedän/luulen/toivon, etten ole näiden iho-ongelmieni kanssa yksin, niin nyt olisi mahdollisuus yhden teistä voittaa itselleen näitä Vichyn Dermablend -tuotteita itselleen! Tässäpä kilpailun ohjeet:

♥ Katso läpi nuo postaukseen upottamani sekä linkkaamani videot, ja kerro minulle, mihin niistä samaistut eniten, ja minkälaisiin ihopulmiin kaipaat eniten peittoa ja apua!

♥ Kommentoi vastauksesti tähän postaukseen 21.3.2014 kello 23:59 mennessä. Muista laittaa toimiva sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään, jotta saan sinut mahdollisimman helposti kiinni!

♥ Paras kommentti palkitaan juuri sinulle parhaiten soveltuvilla tuotteilla (arvo noin 80 euroa), ja ilmoittelen voittajan blogissani viikonloppuna.

♥ Vichy Dermablend -tuotteisiin voit tutustua tarkemmin täällä.

Sohval eka sohval vika

Unohdin eilen syödä, korvasin parilla siiderillä illallisen kun tämänpäiväiset lounastreffit vaihtuivatkin jo eilisiin muutamille lähtemiseen. Nyt loma-aamun kunniaksi on hieman heikompi happi, teemukista kannattaa pitää kaksin käsin kiinni, ettei loisku, mutta ilahdutti aamulla sentään peilistä hyvin litteä vatsa. Litteä vatsa, joka on aikaansaatu siis syömättömyydellä ja maailman epäterveellisimmillä ruokailutottumuksilla. Kuinka ihanan mahtavaa. Päiväni kohokohta on siis näyttää edes jostain kohti siltä, miltä minun mielestä minun kuuluu näyttää muiden mielestä. Siis minun mielestäni minun kuuluu näyttää muiden mielestä? Kuinka ihanan kieroutunut lause, ja sitäkin kieroutuneempi ihmismieli.

Aina vähintään silloin kun pistelen pystyyn kysymyspostauksen, putkahtaa jostain ilmoille heitto siitä, että mitä oikein syöt kun pysyt noin hoikkana. Hoen yleensä vastauksena ystävällistä mantraa siitä, että en uhraa yleensä kamalan paljon ajatuksia omalle vartalolleni, olen tyytyväinen siihen sellaisena kuin se on, ja aikoinaan laihduin pahimman syöpöttelykauden jälkeen kilonikin pois helpoiten niin, että lakkasin ihan oikeasti vaan stressaamasta ja välittämästä koko painoasiasta. Minun on hyvä olla, olen perusnormaalipainoinen, samat vaatteet mahtuvat vuodesta toiseen päälleni ja ainakin tähän asti geenit ovat pitäneet huolen siitä, että voin herkutella melko säännöllisesti ilman, että se näkyy samantien vyötäisilläni. Ja jos pullailu alkaa näkyä, tai enemmänkin ihan itseni kohdalla tuntua, niin sitten vain vähennän sitä hetkeksi, oi kuinka helppoa.

(kuva)

Mutta jos nyt ihan oikeasti rehellisiä ollaan, niin ei se kyllä noin mene. En ohita koskaan peiliä jäämättä tarkailemaan itseäni jostain kohti kriittisesti. En pukeudu koskaan niin, että farkkujen takapuolen yli ei tulisi vähintään yhtä pitkää paitaa. Odotan aina asukuviin ensimmäisenä kommenttia siitä, miltä reiteni näyttävät, vaikka moisia ei olekaan pariin vuoteen yhtä ainoaa tullut. Osaan nimetä samantien kaksikymmentä kohtaa, joista en vartalossani pidä, mutta pituuteni lisäksi hyvien puolten keksimiseen meneekin sitten pitkään. Kun aina on jotain, minkä pitäisi olla paremmin. Ennen kaikkien ikäluokkaani kuuluvien mimmien kuului olla Ally McBeal -laihoja, jotta he olivat kauniita ja hyväksyttyjä, nyt strong is the new skinny, eli kaikkien peppujen pitää olla supertimmejä, että ne voidaan hyväksyä itsenäisten ja kauniiden naisten pakaramarkkinoilla. Ääripäästä ääripäähän, ainoastaan omat hieman muihin mittasuhteisiin nähden muhkut reiteni tai ei-todellakaan-mikään-kyykkyjä-tekevän-fitness-mimmin -takamukseni ovat aina ne väliinputoajat, ei ehkä huonoimmat, mutta  ei missään nimessä ihailtavatkaan. Ja joo, miksi kenenkään pitäisi pullalla aikaansaatua vartaloa välttämättä ihaillakaan, mutta miksi minun ei ole hyvä olla minä, tällaisena kuin olen vain siksi, että nyt tänä aikana ei kuulu olla hyvä näin? Vaikka miten fitness-ihannointi viekin ajatuksia kohti terveellisempää kehoa, ainakin jos aiempaan anorektiseen maailmankuvaan vertaa, niin viekö se sitä yhtään kauemmas ulkonäkökeskeisyydestä?

En halua kritisoida terveellisiä elämäntapoja. En halua myöskään puolestapuhua pulladieettiäni. Kyllä minäkin haluaisin juosta, ja haluaisin, että vartaloni näyttää siltä, että minä todella juoksen. Haluaisin olla terve, voida hyvin, ja elää tietenkin pitkään, mutta silti ennen kaikkea: minä haluan elää elämääni itseäni varten, en omaa ruumistani varten. Terve keho antaa parhaimmillaan terveen mielen, mutta kyllä minä silti haluaisin uskoa, että myös terve mieli voi antaa terveen kehon. Niin, että se mieli on se, joka ihmisiä kiinnostaa ja saa ihailemaan, koska sieltä se todellinen terveys ja tasapaino lähtee. Oli ne pakarat sitten timmit tai ei. Ja ennen kaikkea, ihan kaikkein eniten minä haluan, että minä oppisin haluta näyttää siltä, miltä minun mielestäni minun kuuluu näyttää, eikä siltä, miltä minun mielestäni minun muiden mielestä kuuluu näyttää. Ja vaikka miten laihtuisin lantiolta pari senttiä, juoksisin harrastuksekseni puolimaratoneja, haluaisin aina vain lisää, koska ei tietyn ulkonäön tavoittelu tuo sitä, mitä minä todella haluan. Ulkonäöltä haluaa aina enemmän, mutta se hyvä olo lähtee jostain ihan muusta. Se lähtee siitä, että itsensä kanssa on hyvä olla, näytti miltä tahansa, ja kun sen on saavuttanut, voikin seuraavaksi opetella saavuttamaan vaikka jotain terveellistä. Siksi, koska itse sitä tahtoo, ei siksi, koska ajattelee muiden sitä tahtovan minulle.

Kurkistus

Vaikka yleensä en tatuointejani sitten ensimmäisen jalkapöydän kliseepääskyn lisäksi ole blogissa varsinaisesti esitellytkään, niin pakko tulla hieman vilauttamaan tätä uusinta, ihan jo kunnianosoituksena maan mainioimmalle tatuoijalle. Puhdasta rakkautta, sanoisin. Värit tasoittunee tässä viikkojen kuluessa, parempaa kuvaa joko tulee tai ei tule joskus asujen yhteydessä. Erityiskiitos itseasiassa tästä kuuluu tavallaan juurikin teille, huutelin nimittäin joskus yli vuosi sitten tatuointikuumeen kourissa Helsingin parhaan tatuoijan perään, ja teidän kauttahan tuo Bonafide Helsinki ja upea, taitava Leena Lumilampi sitten löytyi. Kiitos siitä siis, tuonne mennään vielä uudelleenkin! :-*