Zenistä seuraava

Tunti eilisen postauksen jälkeen soi ovikello ja rauhallinen aamu teen, kirjan ja yksinoleilun parissa muuttui yhtäkkiä polttareiksi, maailmankaikkeuden parhaiden ihmisten seuraksi ja päivän myötä myös oivallukseksi siitä, että voi sen zenin säilyttää ihmistenkin parissa, kunhan ne ihmiset ympärillä on niitä maailman parhaimpia. Ja nehän eilen tosiaan oli. Olo on tänään niin lämmin ja onnellinen, en voisi tyytyväisempi olla, että juuri nuo tyypit on myös kuukauden sisällä itse häissä läsnä, tekemässä siitäkin päivästä ihanaa ja ikimuistoista. Ja on fiilis myös ihan vähän kreisi, kaiken minunnäköisen joogailun ja suklaansyönnin lisäksi kun eiliseen kuului myös kovin yllätyksellinen vierailu Tuppu Ritolan erittäin taitavan neulan alla Tatuatassa. Huhhuh, ehkä siistein päivä mitä hetkeen on ollut. On ihan älyttömän kiitollinen olo.

Ikuisesti iholla, osa kolme

Hah, kun tein näiden tatuointipostausten ensimmäistä (ja toista) osaa, en todella olisi osannut arvata, että yhtäkkiä jalkaani koristaa jo kuukauden sisällä täysin uusi kuva. Tämä nyt on täällä jo aiemmin vilahdellut, mutta tosiaan uusin leimani jalkapöytääni ilmestyi tuossa alkukuusta, kun Vans Storen avajaiskemuissa oli moisia ilmaiseksi iholle hakkaamassa Impact tattoon tyypit. Taisin ehkä kyseisiin kemjuihin mennessä naureskella, että minä niin tulen takaisin Vansin logo otsassani, mutta tällä kertaa valmiista kuvista nyt kuitenkin mukaan valikoitui ruusu. Ja en minä siis todellakaan mitään uutta kuvaa tuonne ollut menossa hakemaan, vielä alkuillasta kieltäydyin kohteliaasti Natan tatuointiaikatarjouksista, koska eihän nuo old school -tyyliset kuvat nyt ihan niin meikää ole, mutta sitten  jostain päähäni pälkähti fakta, että niin joo, mullahan on jo tosiaan aika old school -tyylinen tatuointi tossa jalkapöydässä. Ja se tarvitsee seuraa. Joten kun viimeinen aika oli käsillä, siellä tämä tyyppi housuitta istuikin yhtäkkiä tatuoitavana.

Nyt tämän ex tempore -kuvan ja viikontakaisten tatuointimessujen jäljiltä on kyllä niin törkeän kova tatuointikuume, ettei tosikaan. Mulla on ehkä seuraavat kolme kuvaa jo järjestyksessä mietitty, seuraavan otan Lumilammen Leenalla, ja sitä seuraavia mietitään ehkä sen jälkeen. Tuo ruusu sai minut rakastamaan omaa ihkaensimmäistä kuvaani, tuota toisen jalan tipuakin taas kahta kauheammin, nyt se liittyy ja kuuluu jotenkin johononkin, joten täähän meni siis ihan täydellisesti. Ja kyllä, jalkapöytä on muuten aika kivulias paikka, sen nyt taas muistin ja huomasin, mutta ei se ole mitään, mitä ei voisi kestää. Pieni alue se kuitenkin on, eikä samoja kohtia viilailtu moneen otteeseen, joten menihän se. Ei minusta tatuointien ottamisessa se kipu ole pahin, vaan se myöhempi kutiamis- ja kuoriutumisvaihe. Kraah, se on niin raskasta kun kutittaa koko ajan, eikä yhtään saa raapia ja repiä, yyh! Niin ja toinen kysymys vielä, miltä näytän sitten vanhana kun minulla on tatuointeja? No helvetin upealta tietenkin. Ja jos jonkun mielestä vanhentunut iho näyttää rumalta, niin eipä se siinä mukana roikkuva tatuointi sitä nyt miksikään muutenkaan muuta. Iho roikkuu jos roikkuu, minkä sille voi. Niin, ja alat kuitenkin katua kuviasi jossain vaiheessa. Miksi alkaisin? Ja muista en tiedä, mutta en minä minkään muunkaan suhteen elämässäni jätä asioita tekemättä siksi, että myöhemmin saattaa kaduttaa. Jos kaduttaa, sitten kaduttaa, minkä sille nyt sitten voi. Ei minua kaduta hauskat, liian pitkäksi venyneet illatkaan vain siksi, että se aikaistaa ryppyjä silmieni alla. Se on elämää. Niin kuin tatuoinnitkin, ainakin minulle.

Kaapelitehtaallinen leimoja

Armas ystäväni, Mini-Me:ni Emmi tuossa eilissäpäivänä minua ihan koko päivän mittaisesti pitkästä aikaa ulkoilutti, ja koska Helsingin Kaapelitehtaalla oli tosiaan jo 20. Helsinki Ink -tapahtuma, otimme suunnaksi tatskamessut, jonka seurauksena seuraava kuvapläjäys viihdyttää teidänkin sunnuntaitanne nyt!

id-nosto

Tällä kertaa kiertelimme paikalla ainoastaan katsojina, mutta vaikka tällä kertaa ei uutta leimaa iholle jäänytkään, niin sen voin kertoa, että aivan törkyinen tatuointikuume sen sijaan kylläkin jäi. Siis ihan jäätävä, noin tarkalleen ottaen! Itsehän tässä jonottelen Lumilammen Leenalle jo seuraavaa aikaa (joka tosin menee varmaan jonnekin vuoden 2015 puolelle Leenan pitkän tauon vuoksi), mutta ihan pikkuriikkisen sitä tekisi mieli tässä välissäkin vielä jotain käydä ottamassa. Ai että! Ette muuten ikinä arvaa, mitkä ylläolevista tatuointiportfoliokuvista minulle kaikkein suurimman minulle nyt kaikki ja heti – fiiliksen aiheutti?!

Ja jos muuten olette tänään Helsingissä ilman kummempaa tekemistä ja päämäärää, surisee tatuointineulat vielä tänään kello 19 asti Kaapelitehtaalla!

Kurkistus

Vaikka yleensä en tatuointejani sitten ensimmäisen jalkapöydän kliseepääskyn lisäksi ole blogissa varsinaisesti esitellytkään, niin pakko tulla hieman vilauttamaan tätä uusinta, ihan jo kunnianosoituksena maan mainioimmalle tatuoijalle. Puhdasta rakkautta, sanoisin. Värit tasoittunee tässä viikkojen kuluessa, parempaa kuvaa joko tulee tai ei tule joskus asujen yhteydessä. Erityiskiitos itseasiassa tästä kuuluu tavallaan juurikin teille, huutelin nimittäin joskus yli vuosi sitten tatuointikuumeen kourissa Helsingin parhaan tatuoijan perään, ja teidän kauttahan tuo Bonafide Helsinki ja upea, taitava Leena Lumilampi sitten löytyi. Kiitos siitä siis, tuonne mennään vielä uudelleenkin! :-*