Surakan brunssi

En kestä! Löysin luonnoksista toukokuisia kuvia Joensuun reissulta. Käytiin siskon kanssa silloin Surakan baarissa brunssilla Joensuun Rantakadulla, ja koska brunssi oli valehtelematta paras, jossa koskaan olen käynyt, ajattelin siitä teillekin postailla. Näin puoli vuotta myöhemmin, näemmä.

Joensuu on minulle Kuopion (ja Varkauden) ohella yksi lemppareimmista kaupungeista Suomessa, ja siskon siellä jo useamman vuoden asusteltua siellä onkin kerran jos toisenkin tullut piipahdettua. Rakkaiden ihmisten lisäksi Joensuussa on myös tosiaan tämän maan parhaat ruokapaikat (Kerubi ja Hyve & Pahe!), ja nyt vapun jälkimeiningeissä siellä tuli testattua myös Surakan baarin viikonloppubrunssi. Ja se brunssi oli taivaallinen! Ihana ympäristö, maailman sympaattisin ja myös minunnäköisin sisustus, aivan hurjan hyvä kasvisruokatarjonta ja kauneimmat kahvikupit jogurttiastioina, ei voi valitella. Lisätietoa kyseisestä brunssipaikasta löytyy täältä, ja nyt samalla kun täällä näine kuvineni viimein olen, niin ilmiantakaa te kaupunkinne parhaat brunssipaikat! Ei tarvitse olla Helsingistä eikä Joensuusta, vinkit auttaa varmasti jota kuta, oli ne suunnattu mihin tahansa, mutta minua kiinnostaisi nyt eniten sellaiset, missä on myös parhaat kasvisruoat! Helsingissä olen testannut Pasificon ja Lasipalatsin brunssit, olivat ihan ok, muttei tuolle Surakalle vertojaan ne vetäneet.

Mutta nyt brunssisuosituksia kehiin, kiitos! :-*

Kesän raikkaimmat mehut

Mansikkaraparperimehu

3 litraa pilkottua raparperia
1 litra mansikoita
4 litraa vettä
4 desiä sokeria
1-2 sitruunan mehu oman maun mukaan

Pese & pilko raparperit ja mittaa ne veden ja mansikoiden kanssa kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin puoli tuntia. Pinnalle kertyvää vaahtoa voi mehun poristessa välillä aina kerätä pois. 

Kun mehu on kiehunut noin 30-45 minuuttia, siivilöi mehusta raparperit ja mansikat. Laita mehu takaisin kattilaan, ja lisää sokeri hiljalleen sekoitellen. Ota kattila liedeltä, lisää sitruunan mehu. Maistele, niin tiedät, mikä on sopiva määrä sitruunaa! Anna jäähtyä ja nauti.

Mukaan mausteeksi sopii esim. minttu! Ja kun joku aiempaan raparperimummoilupostaukseeni kommentoi, että rakastaa raparperimehua, mutta ei osaa tehdä sitä itse, niin väite on nyt kumottu: tämä oli niin helppoa, että siihen pystyy kuka vaan, joka osaa leikata raparperia ja keittää vettä. Innostuin tästä mehunkeittelystä ja sen äärettömästä helppoudesta itse niin paljon, että tein itse yhden satsin tätä mansikkaraparperimehua ja yhden pelkkää raparperimehua, jolloin siis jätin mansikat pois ja laitoin mehuun yhteensä 4 litraa raparperia. Siihen ne raparperit nyt sitten menikin, pitänee metsästää jostain vielä lisää, koska nyt se raparperipiirakan himo jäi suuresti vaivaamaan mieltäni!

Sitruunainen parsaquornpasta

Sitruunainen parsaquornpasta

puntti (puoli kiloa) vihreää parsaa
2 salottisipulia hienoksi silputtuna
1-2 sitruunaa (3 rkl mehua ja 1,5 tl raastettua kuorta)
1 pss pakastequornkuutioita
pastaa, esim. tagliatellea tai pappardellea (puolisen kiloa)
2 dl kermaa
voita
suolaa, pippuria, ripaus savupaprikajauhetta

Ja koska ohje on aivan pienen pienin muokkauksin lainattu täältä Pastanjauhantaa-blogista, käykää lukemassa tarkemmat ohjeet ruoan valmistukseen siis tuon linkin takaa! Vihreä tankoparsa on minulle varsin uusi ruokatuttavuus siinä mielessä, että ennen sen olen epäluuloisesti vain siirtänyt syrjään, mutta tän Kimmon aiemmmin tällä viikolla tekemän safkan jälkeen pieni rakkaus tuotakin viherkasvista kohtaan on saattanut saada kipinöitä alleen. Ja quornista en edes aloita, paitsi sanon vain sen verran, että mihin lihaa edes tarvitaan, kun näinkin hyviä ja oikeasti hyvänmakuisia proteiininlähteitä on keksitty?

Mangochutney

MANGOCHUTNEY

1 isohko vihreä mango 
3/4 dl vettä
3/4 dl sokeria
1/2 dl viinietikkaa 
Pieni pala inkivääriä raastettuna
Pieni punainen chili / puolikas isosta
1/2 tl suolaa

1. Kuori mango ja paloittele se pienehköiksi kuutioiksi. Laita mango sekä muut ainekset paksupohjaiseen kattilaan ja kiehauta. Anna muhia miedolla lämmöllä, kunnes seos on paksua ja hillomaista (tähän menee 25 – 30 minuuttia). Sekoittele välillä.
2. Laita chutney puhtaaseen purkkiin ja säilytä jääkaapissa.

Hah! Joululahjaideoita Kimmon ja Lauran tapaan, ihan vain koska tuosta jouluaatosta näkyy olevan tänään tasan kaksi kuukautta. Ehkä tätä nyt voi muulloinkin tehdä ja tehdä vaikka itselleenkin, mutta kuvan tonttunen viittaa tosiaan jo menneeseen juhlaan ja siihen, että viime vuonna läheisten paketeista paljastui aika todennäköisesti tällainen purnukka. Ja ei, en ihan oikeasti osaa painaa tuota Dymoa tarpeeksi, siksi purkkien etiketeistä ei saa selvää.

Ohje onkin otettu aikaslailla suoraan täältä, ja varsin maittava lisuke intialaisiin ruokiin tuosta tulikin. Vanhempani testasivat kanan kanssa, toimi, itse testasin intialaistyyppisen kasvisruoan kanssa, toimi. Ihana kun Kimmokin jaksaa tehdä näitä itse, saa vähän aidompia makuja ja parempaa fiilistä lisukkeisiinkin! Tai no, aidompaa lienee varsin suhteellinen käsitys, etenkin jos olisi ihan alkuperäistä tällaistakin päässyt kaukomailla maistamaan, mutta lisäaineetonta ynnä muuta ainakin!

Kimmon kebab

…eikun kasvispitat. No, jotain sinne päin. Meillä on aika ahkerasti syöty aina niin kasvispurilaisia kuin kasvisfajitaksiakin, mutta tällä kertaa olikin kasvispitojen vuoro! Oltiin vähän laiskoja, ja ostettiin pitaleivät valmiina, mutta näppärä tyttöhän vois tämänkin osan ko. ruoasta leipasta itse, jos nyt sille päälle tahtoo sattua. Mutta jaetaanpa näiden quorn-pinaattitäytteisten pitojen ohje teillekin, oli nimittäin sen verran herkkua! Ja mä olen ainakin ihan myyty tuolle quornille, kuka nyt tässä lihaa edes kaipaa?

Kimmon pitaleivät quorn-pinaattitäytteellä

Kylmä täyte
2 avokadoa
2 tomaattia
1 lime
1 vajaa puolikas kiinankaali silputtina
ripaus suolaa, pippuria ja sokeria

Kuori ja pilko avokado sekä tomaatit pieniksi palasiksi. Silppua kaali. Sekoita keskenään. Purista joukkoon noin puolikkaan limen mehu. Laita sekaan ripaus suolaa ja pippuria sekä vajaa tl sokeria. Jätä maustumaan tehdessäsi seuraavaa.

Tzatziki
3 dl turkkilaista jogurttia
1 kurkku 
2 valkosipulinkynttä
Louras oliiviöljyä
Maun mukaan suolaa + pippuria

Raasta kurkku ja puristele siitä suurimmat nesteet pois. Murskaa valkosipuli. Sekoita ainekset ja jätä maustumaan.

Lämmin täyte
70 g pinaattia
Muumikipollinen pakastequorn-kuutioita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
Loraus soijakastiketta
Oliiviöljyä/voita paistamiseen
Pippuria maun mukaan

+ halutessaan mukaan voi paistaa myös halloumia!

Pilko sipuli sekä valkosipuli. Kuumenna pannu, laita nokare voita ja pieni loraus oliiviöljyä ja heitä quornit ruskistumaan. Kun quornit on saaneet hieman väriä, laita sipulit sekaan, ja kypsennetään viitisen minuuttia, ja laita sen jälkeen pinaatit mukaan. Ripauta sekaan hieman pippuria ja ihan pieni loraus soijaa ja limeä. Laita levy pienelle ja kansi päälle.

Paista toisella pannulla halloumit ja lämmitä samalla pitaleivät mikrossa/uunissa.

Nauti! Oi nam. Meillä aineksia jäi yli, ja safkailtiin samaa ruokaa vielä seuraavanakin päivänä, ja nyt on ehkä vähän hölmö sanoa, mutta ne toisen päivän pitaleivät oli muuten hurjasti parempia kuin ekat! Hölmöä tästä tekee se pieni fakta, etten muista mitä ne tokan päivän leipäset oli, mutta ne siis ei ollut ainakaan noita Santa Marian valmispakkauksessa olevia, joita ekana päivänä käytettiin. Paremmat leivät löytyi ihan Mechelininkadun Siwan ylähyllyltä, ehkä pitää käydä jossain vaiheessa kurkkaa mitä ne tosiaan oli. Mutta jos en ihan väärin muista, Suomen lippu niiden pakkauksessa taisi olla, hmm!