BLAABLAA!

TÄMÄ TYTTÖ PALAUTTI JUURI KANDIDAATIN TUTKIELMANSA!! Oi tätä onnea! Ei tän työn kanssa ollakaan pakerrettu kuin…, no todellisuudessa haastatteluineen toukokuusta asti, mutta todellisuudessahan istuin kandisemmat jo tuossa syksyllä 2011. Ja esittelin tutkimussuunnitelmani keväällä 2012. Eli pari vuotta sinne tänne, nyt se on ohi. Enää minun ei tarvitse alkaa itkeä ahdistustani, jos joku sanoo minkä tahansa kan-alkuisen sanan, ihanaa. Nyt voin vain itkeä englannin ALMS-kurssitehtävien parissa. Ja jos joku muistuttaa minua TVT-ajokortista. Mutta ne on pientä tuon 41-sivuisen ahdistuksen poistumisen verralla, AH. Ja kyllä, muistin poistaa lopullisesta versiosta myös viehättävän BLAABLAA-kohdan, joka viellä opponoinnissakin oli mukana, hehee. Ei muuta, ihanaa viikonloppua kaikille. ♥ Minä jään nyt haaveilemaan vain jatko-opinnoista ja gradusta, ihanaa.

Pieni koulutusliite

Kevään yhteishaku on taas täällä, joten ajattelin kirjoittaa muutaman sanan siitä, mitä minulle lastentarhanopettajaksi opiskelu on tuonut mieleen. Jospa jota kuta teistäkin vaikka tämä ala saattaa kiinnostaa? Tämän ei ole tarkoitus olla missään nimessä mitenkään tyhjentävä selostus, lähinnä vain omakohtainen kokemus varhaiskasvatuksen opiskelusta Helsingin yliopistolla!

Miksi lastentarhanopettajan koulutus on tärkeä?

Siksi, koska laadukas varhaiskasvatus luo suunnattoman suuria mahdollisuuksia pienille lapsille, se kehittää, opettaa ja tukee lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä. Hyvä koulutus luo hyvän tietotaitopohjan työelämää varten, ja hyvin koulutetut aikuiset pystyvät toimimaan tällä alalla luovasti ja lapsilähtöisesti. Kuka tahansahan nyt lasten kanssa osaa olla on yksi yleisimmistä verukkeista sille, miksi tällä alalla ei muka tarvitisi pätevää henkilöstöä. Toki, jokainen osaa, jotkut luonnollisemmin kuin toiset, mutta osaako jokainen antaa 12-28 lapsen ryhmälle laadukasta, tavoitteellista varhaiskasvatusta? Tukea lapsen kehitystä? Työelämä opettaa toki ne tärkeimmät asiat, mutta hyvä ja laadukas koulutus taustalla auttavat ottamaan itse selvää oikeanlaisista asioista, ja näkemään varhaiskasvatuksen hieman suurempana kokonaisuutena. (Ja kyllä, kirjoitin tämän ihanan kaunokielisen jutun itse, enkä kopioinut sitä mistään koulutuksemme nettisivuilta. Olen aivopesty!)

Miksi halusin lastentarhanopettajaksi?

Koska lapsen saa kokonaisena pakettina alle 7-vuotiaana. Siinä missä opettajan työ kouluissa on ihan ehdottoman arvokasta, on se sitä mielestäni myös varhaiskasvatuksessa. Siellä minulla on enemmän aikaa yksittäiselle lapselle, ja koen kykeneväni tukemaan lasta paremmin. Minua kiinnostaa myös hurjan paljon alle 3-vuotiaiden pedagogiikka, niiden ihan perustaitojen opettelu ja lapsen lähellä oleminen. Lastentarhanopettajana näen lapsen kehityskaaren alkupään, pystyn olemaan siinä osallisena ja läsnä. Ja se jos mikä on jees. Päiväkodissa on myös koulua enemmän aikaa luovuudelle, improvisaatiolle ja irtiotoille, ja lapsen vilpitön ilo on ainakin se itseäni eniten eteenpäin vievä motivaattori tällä alalla.

Millaiset ovat pääsykokeet?

Pääsykokeet ovat kaksiosaiset, VAKAVA-aineisto julkaistaan tiistaina 26.3. kello 9:00 ja se todennäköisesti sisältää taas X määrän artikkeleita, joista tulee sitten monivalintakoe. 7.5. järjestettävän kokeen perusteella karsitaan opiskelijoita, ja jatkoon päässeet pääsevät haastatteluun ja ilmeisesti vähän yliopistosta riippuen jonkinlaiseen ryhmätehtävätilanteeseen. Kun minä hain opiskelemaan, vedimme me kymmenelle 5-vuotiaalle lapselle leikkitilanteen, mutta tuo on käsittääkseni poistunut. Harmi!

Yliopistolla opiskelu on pelkkää teoriaa?

On se sitäkin, mutta en minä pelkäksi teoriaksi sanoisi sitä, että olen opiskeluideni sisällä mm. huovuttanut nallen, suunnitellut kuvaamataitoprojekteja, liikuntatuokioita, vetänyt lapsille huovutusta demoluokassa, ollut liikuntatunnilla oravaksi pukeutuneena pitämässä metsäliikuntaseikkailua muksuille, hiihtänyt, luistellut, etsinyt metsästä kevään merkkejä, havainnoinut  päiväkodilla lasten leikkitoimintaa, käynyt seuraamassa S2-tuokioita, käynyt erään 1-vuotiaan lapsen kotona katsomassa perheen arkitoimintaa ja havainnoinut samaa lasta päiväkodilla, suunnitellut lapselle kahden kuukauden mittaisen kielentukemissuunnitelman ihan näin murto-osan mainitakseni. Tuntuu, että varsinkin samantyyppistä alaa amk:ssa opiskelevat tykkäävät erityisesti ajatuksesta, että me vain nenä kirjassa lukisimme turhaa teoriaa, emmekä oppisi mitään oikeaa, koska eihän yliopiston harjoittelut kestä yhteensä kuin kolmisen kuukautta, mutta mielestäni tämä ei todellakaan näin ole. Toki teoriaa tarvitaan, tuleehan meidän tietää lapsen kehityksen teorioita, ymmärtää miten lapsen kielitaito  tai motoriset taidot kehittyvät, mutta mielestäni meillä on todella vähän sellaisia opintoja, jotka eivät milläänlailla nivoutuisivat käytäntöön. Lapsen kasvu, kehitys ja oppiminen on laaja kokonaisuus, ja ainakin meidän yliopistomme on onnistunut ihan mukavasti yhdistämään teorian ja käytännön.

Mitä opinnot pitävät sisällään?

Lastentarhanopettajan opintopolku on aika valmiiksi määrätty, ja sisältää paljon pakollisia kursseja. Kursseja on paljon, ja kurssien nimetkin ovat tässä välissä ehtineet muuttua, mutta lapsuuden muuttumista, lapsen kehityksen teorioita, varhaiskasvatuksen suunnittelua, didaktiikkaa, sosiaalista vuorovaikutusta, varhaisvuosien erityiskasvatusta, aikuisten välistä yhteistyötä meillä on ollut, samoin orientaatioita matematiikasta, kielestä ja vuorovaikutuksesta, liikunnasta, kuvaamataidosta, musiikista, käsitöistä, draamakasvatuksesta ja puheviestinnästä mahtuu opintosuunnitelmaa. Itse olen käynyt lisäksi eskariopettajan pätevyyden vahvistavan Esi- ja alkuopetuksen sivuaineen, sekä nyt tallaan tuota ylimäärästä Suomi toisena kielenä -sivuainetta. Muita mahdollisuuksia on aika rajattomasti, omalta alalta esim. draamakasvatusta, mediakasvatusta, monikulttuurisuuskasvatusta, uskontoa, taito- ja taideaineita. Toki opintoihimme kuuluu myös kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkintamenetelmien kurssia, samoin tieteellistä kirjoittamista ja sen sellaista, mutta ne valmentavat oivasti kandityön tekemiseen.

Lastentarhanopettajakoulutuksen kautta luokanopettajaksi?

Älä tule. Ymmärrän ehdottoman hyvin sen, että koska luokanopettajaksi on vaikeampi päästä, houkuttelee helpomman LTO-paikan vastaanottaminen ja näiden opintojen siirtäminen luokanopepuolelle, mutta silloinhan sitä vaan vie paikan yhdeltä mahdollisesti hyvinkin motivoituneelta tulevalta varhaiskasvattajalta. Toki tiedän monta sellaista ihmistä, jotka ovat halunneet luokanopettajaksi, mutta päätyneet tänne, eivätkä enää vaihtaisi missään nimessä koulun puolelle, mutta jos tulet opiskelemaan lastentarhanopettajaksi, olisi alaa kohtaan erityisen reilua, että tällä alalla haluaisit myös työskennellä. Lastentarhanopettajista on huutava pula, ja meitä tarvitaan kentälle, paljon!

Yliopisto-LTO vs. sosionomi?

Mun lempikysymys, samoin usein teidän kun haluatte haastaa minut järjettömään vastakkainasetteluun, mitä yleensä näiden koulutusten välillä järjestetään. Lemppariopettajani sanoi kerran näin: jos haluat venäjänkielentulkiksi, sinulla on kaksi vaihtoehtoa: opiskella joko viittä eri kieltä,  ja opiskelet jokaista 200 tuntia niin että kaikkia opintoja on yhteensä 1000 tuntia, mutta itse venäjää vain se 200 tai voit vaihtoehtoisesti opiskella venäjää 1000 tuntia, niin kumpi on silloin koulutuksena tarkoituksenmukaisempi? Kummastakin koulutuksesta voi tulla aivan yhtä hyviä tulkkeja tai tässä tapauksessa lastentarhanopettajia, mutta jos haluat vain ja ainoastaan lastentarhanopettajaksi, on koulutus, joka kouluttaa vain ja ainoastaan lastentarhanopettajia toki se syventävämpi koulutus. Jos taas haluat ylipäätään työskennellä sosiaalialalla, on sosionomin koulutus varmasti erityisen oiva. Mielestäni kuitenkin yliopistokoulutus on se, joka luo raamit sille tulevalle LTO:n työlle, ja päästäkseen niihin raameihin sosionomeilla on opintojensa ulkopuolella enemmän työtä saadakseen kaikki se tieto, minkä meille antoi jo koulutus. Koulutus ei tee missään nimessä hyvää lastentarhanopettajaa, se lähtee vain ja ainoastaan ihmisestä, ja olen nähnyt moniakin sosionomeja, jotka ovat parempia lto:ita kuin yo-kandit, mutta en usko koskaan sen olevan pelkän koulutuksen ansiota, oli koulutus sitten kumpi tahansa. Kummassakin koulutuksessa on vahvuutensa, mutta näin opetus- ja kulttuuriministeriön alle siirrettyinä jatketaan toivottavasti tulevaisuudessakin varhaiskasvatuksen pedagogista painotteisuutta, koska en ainakaan itse koe tekeväni sosiaalityötä tuolla kentällä. Toki tietämystä siitäkin tarvitaan, ja siksi onkin hienoa, jos työyhteisöstä löytyy meitä kaikkia.

Miten eri ammattitaustaisten ihmisten työ eroaa päiväkodeissa?

Päiväkodissa työskentelee usein lastenhoitajia sekä lastentarhanopettajia, jotka ovat taustaltaan joko yo-kandeja, vanhan opistotason lastentarhanopettajia taikka sosionomeja. Päiväkodista riippuen työtehtävät joko eroavat paljonkin, tai eivät ollenkaan. Oman näkemykseni mukaan on vähän järjetöntä, että kaikki tekevät yhtä ja samaa, koska miksi ihmeessä silloin tarvitaan erilaisia koulutuksia, jokaisen pitäisi tehdä niitä oman vahvuusalueen töitä ja jakaa työt sen perusteella, eikä sen, mihin vuoroon aamulla ollaan tultu töihin. Toki lastenhoitajat voivat vetää mitä mainioimpia pedagogisia tuokioita, ja saavat niin ihan ehdottomasti tehdäkin, mutta lähtökohtanahan on se, että LTO on se ”tiiminvetäjä”, joka lopulta vastaa kasvatuksellisesta ja tavoitteellisesta toiminnasta, jota yhdessä lähdetään lasten parissa toteuttamaan.

Miten työelämä ja koulutus kohtaavat käytännössä?

Itsehän en ole vielä valmistunut, mutta koen tämän perustyön luonnistuvan jo nyt varsin hyvin. Olen saanut paljon arvokasta tietoa, mutta kaikkein eniten olen oppinut koulutuksen ansiosta itsestäni. Koulutus on opettanut ottamaan selvää, laajentamaan tietotaitojaan, näkemään asioita suurempina kokonaisuuksina ja antanut eväät, joista voi lähteä omaa tietämystään kasvattamaan. Ehkä se perheiden kanssa tehtävä yhteistyö on aika pienellä alalla opinnoissa, mutta nekin ovat niitä tekemällä opittavia asioita. Ei mielestäni koulutuksen tehtävä olekkaan kaikkea opettaa, kyllä sen vaipan vaihtamisen oppii ihan jo siellä töissäkin.

Muuta?

Niin, oliko muuta? Kuulisin mielelläni myös alan muiden ihmisten mielipiteitä, alalle haluavien tai siitä kiinnostuneiden kysymyksiä ynnä muuta! Antakaa palaa, vastailen kommenttiboksissa kysymyksiinne jos moisia sattui tästä heräämään!

Ensimmäiset vastaukset

Nyt ensimmäinen satsi näitä vastauksia! Meinasin ottaa tähän ensimmäiseen postaukseen vielä yhden teeman enemmän mukaan, mutta vastailen näemmä niin pitkästi ja hartaasti, että tän pituudeksi olisi tullut jotain uskonnon pyhää kirjaa muistuttavaa teos, joten jos nyt pätkitään kysymyksiin vastailut sitten selkeästi useampaan osaan. Eli annetaanpa palaa.

BLOGI + TYYLI

Milloin aloitit bloggaamisen? Ensimmäisen blogini, No More Invisiblen perustin syksyllä 2008, sen taru tosin loppui tuossa alkuvuodesta 2011. Reilun puolen vuoden tauon jälkeen perustin tämän Rokkirekin, kesällä 2011, eli puolisentoista vuotta sitten!
Miksi aloit alunperin pitämään blogia? Olin lukenut puolisen vuotta muiden blogeja, ja pitkään jo yksityistä nettipäiväkirjaa, livejournalia, pitäneenä ajattelin, että miksei sitä voisi julkistakin kirjoittelua kokeilla! Ja niin, tässä sitä sitten ollaan, melkein viisi vuotta myöhemmin edelleen ihan koukussa.
Onko bloggaaminen kasvattanut/muuttanut sinua ihmisenä? On ehkä paha mennä nimeämään mitkä yksittäiset asiat minua on kasvattanut tai muuttanut, kuka nyt ei olisi muuttunut kaksivitosena siitä, millainen oli juuri 20 vuotta täyttäneenä?! Mutta onhan tämä ehdottomasti antanut paljon tämä harrastus, olen tavannut hurjasti ihmisiä, joihin en olisi muuten tutustunut (ja nekös vasta kasvattaakin, ihmissuhteet nimittäin), tehnyt juttuja, joita en olisi muuten tehnyt, uskaltanut enemmän ja oppinut kestämään hieman paremmin kritiikkiä. Vaikka hieman kyseenalaista onkin se, osaako se antava puoli aina olla niin kovin rakentava, mutta vanhan blogin kommenttibokseja lukiessani on ainakin saattanut huomata, etten enää ihan samalla tavalla hermostu kommentteihin kuin aiemmin…
Mitkä olivat ensimmäisiä lukemiasi blogeja? Kenza Ruotsista, Paras aika vuodesta Suomesta. Idan silloista blogia muistan myös lukeneeni kauan, myös sellainen blogi kuin Beyond Contemporary oli alusta asti suosikkien listallani! Viimeisintä ei tosin enää taida olla olemassa?
Mistä/ keneltä saat inspiraatiota pukeutumiseen? Yleensä vastaan tähän ympäri pyöreästi, että katumuotisivuilta, kaduilta, ystäviltä ja blogeista kokematta kuitenkaan osaavani nimetä mitään kovin selkeästi, mutta nyt tiedän viimein tähän kunnon vastauksen: Pinterestistä! Oma Style inspiration -kansioni pullistelee virtuaalisesti liitoksistaan ihanien asujen kanssa, olen nimittäin onnistunut löytämään ihan huippuja pinnaajia seurattavaksi tuolla, vähän väliä vastaan tulee tuolla mitä inspiroivempia tyylejä ja asuja!
Pahin muotimoka ?:) Oma vai muiden? :D Silikoniset olkaimet rintsikoissa, ne eivät ole näkymättömät, eivät todella. Ja kyllä, minullakin oli moiset, muistaakseni kovassa käytössä vuonna 2005. Virheistä oppii jne.! Liian pienet vaatteet ovat myös varsin kurja tyylierhe, muuten tyylikkyyskin taitaa olla katsojan silmässä.
Miten keksit joka päivälle uutta sanottavaa tänne blogiin? Haha, ajattelin ensin, että enhän minä keksikään, mutta Kimmo huomautti minun postanneen viime vuonnakin tänne 265 kertaa, joten on kai siinä jo jotain asiaa, jos nyt ei ihan jokaiselle vuoden päivälle, niin yli kahdelle kolmannekselle kuitenkin! Olen harrastanut tätä bloggaamista jo niin kauan, että aiheet tulee mieleen aikalailla itsestään, paljon saadaan kiittää tätä hurjan hassua, mutta sitäkin joustavampaa lifestyle-termiä, ei minulla mistään yksittäisestä asiasta sanottavaa varmaan riittäisikään..
Minkälaisia vaatteita et ikinä voisi käyttää? Ei mulla ole mitään ei ikinä -juttuja, pyörrän tuollaiset kuitenkin aina jossain vaiheessa. Mutta ehkä yleisesti en varmaan osaisi pukeutua niin, että hankkisin jokaisen kauden it-jutut kaappiini, se ei olisi kovin kestävää tai tyylillisesti minua. Uskon enemmän tyyliin kuin muotiin, joten vaikka ihailenkin ihmisiä, jotka osaavat lähes jokaisen trendituotteen saumattomasti kaappiinsa upottaa, on silti ehdottomasti hienompaa löytää se ihan oikea, omanlaisensa tyyli, joka kuvastaa omaa persoonaansa, ei muotisuunnittelijoiden päätöstä siitä, miltä kunkin kuuluu milloinkin näyttää.
Mitä mieltä olet kaikenmuailman lisäkkeistä? (hiusten, ripsien yms) voisitko itse käyttää? No täällä Naked Truth -postauksessani aiheesta vähän enemmän kirjoittelinkin, mutta siis juu, ei ole minun juttuni, vaikka ne muilla ihan nättejä saattavat joskus ollakin. Oma kauneusihanteeni on kovinkin luonnollinen, ja vaikka paksut ja pitkät hiukset kauniit ovatkin, ovat ne kauneimmillaan silloin kun ne on omat. Ja uskon vahvasti myös siihen, että vaikkei omat hiukseni esimerkiksi kumpaakaan ole, voivat ne silti olla kivat. Lisäkkeet ynnä muut yleiset härpäkkeethän muuttavat meidät kaikki vain keskenään samannäköisimmiksi, ja se ei mielestäni ole sitä kovinkaan persoonallista kauneutta, josta henkilökohtaisesti kaikkein eniten sytyn. Niissä on myös lähtenyt homma välillä vähän käsistä, sellaiset luonnollisen näköiset tekoripsetkin on ihan jees, mutta jos omien ripsien altaan ei näe enää mitään kun ne on niin pitkät ja paksut, niin onko se oikeasti sen arvoista?! :D
Käytätkö meikkiä koskaan? Haha, no mikä lasketaan meikiksi? Mielestäni kyllä, koska lasken meikkaamiseksi päivittäisen BB-voide-puuteri-aurinkopuuteri-ripsari -kombon, mutta jos tällä tarkoitetaan kunnon sotamaalauksia, niin ei, en meikkaa koskaan. Jos oikein villiksi heittäydyn, saatan juhlavampiin tilaisuuksiin laittaa luomiväriä tai huulipunaa, ja jos maailman kirjat nyt ihan menee sekaisin laitan luomiväriä ja huulipunaa, mutta nää nyt on tällaisia kerran elämässä -juttuja :–D Luonnollisuus minua meikissä/meikittömyydessäkin kiehtoo ja ihastuttaa, vaikkei pieni ehostaminenkaan missään nimessä pahasta ole, eihän me sentään missään mustavalkoisessa maailmassa eletä!
Mitä blogeja luet? No Emmiä, Meriä, Tarua ja Pauliinaa eniten. Ikisuosikkini on ehdottomasti kuitenkin Emman My Exploration ja uusin lemppari on maailman koukuttavin Peace, love and poopdiapers! Oikeasti, kuinka hyvä voi olla blogi, joka kertoo lapsiperheen arjesta! Essin uusia juttuja mä eniten tuolla Bloglovinissa odottelen, pakko myöntää.

ELVI

Oon ymmärtänyt, ettei Elvin pentuaika ollut ihan niin ruusuinen kuin olisi voinut toivoa. Voisitko valaista tätä vähän enemmän? Millaisia ongelmia ja/tai tuhoja ja miten niistä selvittiin? Oliko teillä vakuutus pennun tuhojen varalta? Mistä saitte eniten apua pennun koulutuksessa ja missä vaiheessa tilanne rauhoittui? Millainen pentu Elvi muuten oli luonteeltaan silloin ihan pienenä, kun sen kasvattajalta haitte? Heh, oli Elvin pentuaika ihan normaalin koiranpennun arkea, ja jos siitä jotain olisi tiennyt, varmaan se oli juuri niin ruusuista kuin tuo aika nyt vain voi olla, mutta tämä kaikki johtui siis ihan omasta kokemattomuudestamme, ei Elvin erityisestä oikkuiluista. Koskaan aiemmin koiraa omistamattomina sitä ei ehkä osannut oikein varautua mitä kaikkea pentuaika voikaan pitää sisällään, ja odotin ehkä myös, että olisin jotenkin automaattisesti kiintynyt tuohon eläimeen heti salamana enemmän, mutta kun se vain puri, tuhosi ympäristöään ja oli tottelematon, niin… Ei huolta, rakastan tuota karvakasaa kyllä siis enemmän kuin olisin ikinä uskonut olevan mahdollista, mutta ottaahan se aikansa että tuollaiseen pieneen olioonkin kiintyy ihan sydänjuuriaan myöten. :)
Olihan Elvillä pienenä kuitenkin pienimuotoista tuhoamisviettiä, kaiken paloiksi repiminen kun nyt oli hauskinta mitä tuo otus tiesi… Uhriksi joutui ihan omat pehmolelut, pahvitötteröt, lattialle unohtuneet kalenterit, mutta myös esim. maitohappobakteeripurkki (maitohappobakteerikapseleineen….) sekä vanhan kämppämme repsottanut muovimattolattia. ♥ Meillä oli ihan normaalit perusvakuutukset, mutta esim. kämppään kohdistuneista tuhoista selvittiin laskuitta, lattia kun oli ollut jo valmiiksi vekillä. Koirakoulussa me käytiin kun Kelmi oli vielä alle vuoden vanha, sieltä sai hurjan hyviä vinkkejä ihan perusjutuissakin, sellaisissa joita ei itse oltu tajuttu! Luonteeltaan Elvi oli ihan jo kenneliltä hakemisesta asti aika ennakkoluuloinen uusia asioita kohtaan, ei nyt varsinaisesti arka, muttei sellanen suuna päänä ryntäileväkään. Paitsi mitä tuli ihmisiin, kaikkia ja jokaista piti päästä rakastamaan niin paljon kuin muulta touhotukselta vain ehti, ja sitä rakkautta kyllä riitti, ja riittää, ihan samanlainen tuo edelleen on. Oon ihan tähän päivään asti pitänyt näitä luonteenpiirteitä ja ainoastaan hyvinä ja luonnollisina, osoittaahan se pieni epäluuloisuus jotain alkeellista fiksuutta ja itsesuojeluvaistoa, kun tuollainen pieni luontokappale ymmärtää vähän varoa uusia asioita. :—D Rohkeimmat ne eniten nenilleen saa, niin hyvässä kuin pahassakin, joten ei tuollainen rauhasta sivussa seuraaminen nyt se huonoin piirre koirassani ole, missään nimessä!
Hei, olen lueskellut vanhoja postauksia ja saanut kuvan, että koirasi on paljon haukkuvaa tyyppiä? oma terrierini on huonoista oloista ja vailla mitään sosiaalistamista ja välillä itselläni on hieman hermokireällä kun koiraan ei saa ulkona kontaktin kontaktia kun haukkupäälle innostuu. Tosiaan itse kysymyksiin, hävettääkö sinua koskaan kun koirasi pistää mekkalaksi? oletko käynyt koirakouluttatajilla asian tiimoilta? Onko elvillä ollut koskaan eroahdistusta ja jos on niin miten siitä on päästy pois? :) Hahah, musta on hassua kun en varsinaisesti Elviä pidä kovin haukkuherkkänä otuksena, onhan niitä pahempiakin, mutta eihän toi nyt se ihan hiljaisinkaan otus kyllä ole. Se haukkuu joo ovikellolle, ja ovenkäymiselle jos ei ole yksin kotona (koska luonnollisestikin yksin kotona ollessaan se tietää tulijan olevan aina minä tai Kimmo, jos jompi kumpi taas on paikalla, saattaa ovesta tulla joku jota pitää hieman vahtia), sekä ulkona hurjille asioille, kuten lapioille, aura-autoille ja joskus liikenteelle, mutta en ole silti sitä kovin haukkuherkkänä yleensä pitänyt. Ei siihenkään noina haukkuhetkinä varsinaisesti kontaktia saa, mutta taskussa piilevät nakkiherkut auttaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, jos koiran harhauttaa ajattelemaan aina herkkuja kun joku haukuttava tulee vastaan, ei se lopulta ilman herkkujakaan enää samallalailla huomaa niitä ennen haukuttaneita asioita. Ei minua koskaan kuitenkaan ole hävettänyt Elvin haukkuminen, se kun mielestäni haukkuu varsin luonnollisissa tilanteissa, onhan se koira eikä mikään kone. :) Elvillä ei myöskään ole eroahdistusta ollut, joten siitä eroon pääsemiseen liittyviä vinkkejä en valitettavasti osaa antaa.

OPISKELU + DUUNIT

Jos jatkaisit opintoja, mitä haluaisit opiskella kun oot sanonu että ikuinen opiskelija ois sun juttuis :D? Haha, no ainakin maisteriksi varhaiskasvatustieteiden saralla olisi tarkotus vielä jonain päivänä opiskella! (Hyvin toivottavasti) tänä vuonnahan minun kandiksi pitäisi viimein valmistua, ja tämä ala on hyvin paljon se, minkä parissa työskennellä haluan. Noin muuten kiinnostaisi myös suomi toisena kielenä -opettajan pätevyys, mikä vaatisi sellaiset 120 opintopistettä lisää, tosin voisin ihan hyvin lukea vaikka täydet viisi vuottakin suomen kieltä ja kirjallisuutta. Haluaisin silti työskennellä varhaiskasvatuksen parissa, joten varsinaista järkeähän tuossa ei olisi, mutta milloinpa sitä järkevyys haaveiden kriteerinä nyt loistavin onkaan ollut.
Kerro vielä kerran tuosta opiskelemaan pääsystä. Millaiset pääsykokeet olivat? Muistatko kysymyksiä? Millainen oli mahdollinen ryhmätehtävä? VAKAVA-koehan on monivalintakoe, joten sillä tuskin on minkäänlaista merkitystä mitkä kysymykset minulla on ollut, kun luettava pääsykoeaineisto vaihtuu joka vuosi :) Monivalintatehtävät nyt lukemisen kannalta tarkoittaa aika pitkälti hyvin tarkkaa opettelua, koska kyssärit saattavat olla aika yksityiskohtiin liittyviäkin, mutta enitenhän koe toki mittaa ylipäätään aineistoin tuntemusta. Meillä silloin minun nuoruudessani, eli viisi vuotta sitten, ei ollut ryhmätehtävää, vaan meidän piti yksilöhaastattelun lisäksi pitää vartin mittainen tuokio pienelle lapsiryhmälle, mutta tuo on käsittääkseni valitettavasti poistunut. Harmi, se kun oli oikeasti hyvä ja aito tapa nähdä miten ihminen oikeasti toimii lasten kanssa, se kun on aivan eri asia kuin omanikäisten kanssa tehtävä ryhmätehtävä.
Hei, olisi kiva kuulla, miksi lähdit opiskelemaan LTOpeks? Ja mikä on mielestäsi parasta ja mikä haastavinta tulevassa työssäsi lasten ja lapsiperheiden parissa? :) Ihan alunperinhän halusin yliopistolle lukemaan suomen kieltä, mutta se kaatui käsittämättömään pääsykoeaineistoon, (jonka oon myöhemmin parin kurssin aikana opiskellu niin hyvin, että ois hauska selailla tuotakin matskua nyt kuusi vuotta myöhemmin uudestaan!) ja sen jälkeen hainkin seuraavana keväänä Tampereelle LTO-koulutukseen. Tulos oli hyvin laiha, mikä ei ole sillä Oslo-kevään aikaisella lukemisen määrällä mikään ylläri, joten otin syksyllä 2007 paikan vastaan Laureasta Hotelli- ja ravintola-alalta. Aika pian selkeni, että ei ole minun juttuni se edes vähää alusta, ja kun jouduin jollekin tuon koulutuksen kurssille lukemaan kirjan, joka sivusi kasvatustieteitä, päätin hakea uudelleen LTO:ksi, tällä kertaa Helsinkiin. Keväällä ’08 sitten lukurupeama kunnolla läpi, ja suoraan sisäänhän sitä sitten päästiin. Varmuus omasta alasta on kuitenkin tullut vasta nyt viimeisten opiskeluvuosien sisällä, aluksi ajattelin haluavani luokanopeksi, nyt en ”missään nimessä” enää lähtisi sinne puolelle, ihan siis rakkaudesta varhaiskasvatukseen! Parasta on ehdottomasti lasten reaktiot, se välitön palaute minkä heiltä toiminnastaan saa, mahdollisuus tukea maahanmuuttajalasten kielenkehitystä, aidot ja elämänmakuiset kokemukset, lasten ääretön aitous sekä ennakkoluulottomuus, ihmisten kanssa oleminen ja se ääretön vilpittömyys, joka tuollaisista alle kouluikäisistä paistaa läpi kilometrien päähän. Haastavuus tulee ehkä sitten enemmän sen itse työn oheisjutuista, oman paikan löytämisestä työyhteisössä, koko porukan sitouttamisesta samoihin tavoitteisiin, omien vahvuuksien esiin saamisesta ja sellaisista aikuisten välisistä jutuista.
Millainen kasvatusnäkemys sulla on? (Jos haluat, niin lisäksi: miten eroaisi omien lasten ja “lainalasten” eli päiväkodin lasten kasvatus?) Henkilökohtainen…. :) En tiedä mikä tässä on, etenkin kun miettii mitä kaikkea muuta olen valmis kertomaan blogiini, mutta mun mielestä oma kasvatusnäkemykseni ei ole sellainen asia, jota haluaisin julkisessa blogissa ruotia. Se kuuluu ammatti-minun puoleen, ja se kuuluu siihen toiseen Lauraan, joka ei tavallaan ole missään tekemisissä tämän vähän pinnallisemman ja hieman toisenlaisessa maailmassa elävän bloggaaja-Lauran kanssa. Mielestäni ammatillinen identiteettini on osa päiväkotielämää, ja kasvatusnäkemys kuuluu ehdottomasti sinne. Ei se mikään erikoinen tai poikkeava ole, ja on minulla vahvojakin mielipiteitä siitä, miten lasta päiväkodissa tulisi kasvattaa, mutta keskustelen niistä sitten tulevien työkavereideni sekä hoitamieni lasten vanhempien kanssa, en sellaisten ihmisten kanssa, joille asia ei tavallaan milläänlailla kuulu. :) En siis missään nimessä halua epäkohteliaasti ohittaa tätä kysymystä vain todeten, että ”tää ei kuulu teille”, mutta toivon, että tästä ymmärtää sen, miksi en sen koe kuuluvan blogiin. Ja mitä tuohon toiseen kysymykseen tulee, niin sehän eroaa kuin yö ja päivä. Päiväkodissa lapsia kasvatetaan ammattilaisina, ja päiväkodin kasvatus on kaikesta yksilöllistämisestään huolimatta myös pitkälti ryhmäkasvattamista. Kotona omaa lasta taas kasvatan sitten joskus äitinä, en ammattilaisena, joten eiköhän sillä aikamoisia käytönnön erojakin tule vastassa olemaan.
Kun olet opiskellut lastentarhanopeksi, onko missään vaiheessa kiinnostanut vaihtaa esim. sosiaalityöhön tai muuhun alaan? Eihän sitä ikinä tulevaisuudesta tiedä, mutta no, ei. Kaikki kunnia muiden alojen ihmisille, sosiaalityötä tekeville nyt etenkin, mutta koen, että varhaiskasvatus ja opettajuus ovat niitä minun juttujani, joten luulen kyllä pysyväni kovasti tällä alalla, maksimissaan nyt ehkä suuntautuvani jotenkin entistä enemmän tuohon suomi toisena kielenä -touhuun. En toki katsoisi mahdottomaksi, että työskentelisin joskus suomen kieltä opettamassa vanhempienkin lasten tai jopa nuorten parissa, mutta nyt ihan jo tuo perustyö päiväkodissa kiinnostaa niin paljon, etten usko sieltä ihan heti muualle vaihtavani. Ehkä maisteriopintojen kautta jopa päiväkodin johtajan tehtävät saattaisivat kiinnostaa, mutta nyt kuitenkin tätä ihan LTO-työtä minulle kiitos!
Kuvaile itseäsi lto:na viidellä sanalla. (Tiedän, että et oo vielä valmistunut/vakkari duunissa, mut ymmärtääkseni oot kuitenkin jonkin verran työskennelly jo päiväkodeissa :) Ihana kysymys! No mutta, kärsivällinen, läsnäoleva, innostunut, uusi ja lapsenmielinen! :)

Ensimmäinen koulupäivä

Tai no, jos nyt tarkkoja ollaan, niin ei tässä nyt ihan ensimmäinen opintovuosi ala, ja jos vielä tarkempia ollaan, niin tänään on oikeastaan vain sivuaineinfo tuosta Suomi toisena kielenä -opintokokonaisuudesta, muuuutta kun Emmin kanssa eilen keskustassa pyörittiin, niin mukaan nyt sattui tarttumaan tuon jo viikonloppuna katselemani Monkin ruutupaidan lisäksi ehkä söpöin luentovihko Akateemisesta kirjakaupasta pienten ja ah-niin-kätevien Post it -lappusten kera.

Nyt kuitenkin suunnaksi otetaan aamupuuron jälkeen käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kampus Kruunuhaassa, ja tavoitteeksi oikeasti opintojen täyteinen syksy! Olen näistä koulujutuista enemmän innoissani kuin pitkään aikaan, häämöttäähän pian edessä jo valmistuminen kasvatustieteiden kandiksi, hih! Tiedän kyllä itsekin, että olen sanonut näin ehkä jokaisena syksynä ennen ensimmäistä luentoa, mutta NYT minä oikeasti paneudun noihin mielenkiintoisiin opintoihini ihan täysillä. Ja sietääkin paneutua, sillä irtisanoin itseni viime viikolla vaatekauppatöistä, ja olen tästä lähtien vielä tämän viimeisen vuoden ajan ihan vain täysipäiväinen opiskelija, hui!