Blogivuoden puolikas

Tammikuu lähti käyntiin kahden kirjan lukemisella kahden päivän aikana. Hieman taisi olla silmät ristissä tuon jälkeen, mutta kuten aiemman vuoden puolikasta, loppukuuta leimasi lähinnä duuni ja eskarijuttujen kanssa painiminen, aikalailla niin elettiin elokuusta kolmetoista toukokuuhun neljätoista ja tuntui, että kaikki uuden opettelu töissä oli ehkä koko elämä tuon ekan eskarilukuvuoden ajan. Onneksi kuukauteen mahtui myös viikonloppuisia ruokatreffejä ystävien kanssa sekä Turun reissu K:n kanssa, ne jos mitkä vie ajatuksia parhaiten arjesta pois.

Helmikuussa himailin, kuinkas muuten, eli sitä ja tatuointien ensikertaa esittelyä oli useampaan otteeseen blogissakin. Vietin myös toista vuotta peräkkäin kahden kuukauden ostolakkoa, mutta toisin kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa ostelua oltiin onnistuttu vähentämään onneksi niin paljon muutenkin, että se ei tuntunutkaan enää niin merkitykselliseltä, ja ostin lopulta Biancon lopettajaisista kengät. Uskon kuitenkin vahvasti, että ensimmäinen totaalinen ostamattomuuskausi ilman mitään jokereita ja myönnytyksiä alkuvuodesta 2013 oli aika herättävä kokemus, ihan jo silläkin, että vaikka säästin pennosia Kiinan matkaan, sai se todella huomaamaan sen, miten vähällä sitä ihminen oikeasti pärjääkään, ja sillä filosofialla tuosta eteenpäin ollaankin elämää jatkettu.

Maaliskuussa tuntui ihan toukokuulta, ja aika keväisissä fiiliksissä on tuolloin asukuvia taidettu ottaa. Talvi jätti tulematta, joten kevätkään ei tuntunut niin keväältä kuin yleensä, mutta näemmä ajatukset on taas vaihteeksi ollut uusissa kengissä ja tatuoinneissa (niin mistä kohtuullisuudesta juuri puhuin?). Tatuointimessut meinasi saada tän tytön pään sekaisin, mutta niin vähän sai Vans Storen -avajaiskemutkin, koska loppuillasta oikeaa jalkapöytää koristi hyvin ex tempore -ruusu. Onneksi tykkään edelleen ja kovaa!

Huhtikuussa oli kai Aussien blogikekkerit, ja taisin Elämäni aakkoset -postauksessa vähän niiden jälkeen todeta, että ei ne vaan ole minun juttuni ei. Tosin oli siellä kuitenkin kiva tuttuja nähdä, mutta huomasin ehkä kuitenkin olevani enemmän etkoilija- kuin varsinainen pippaloitsijatyttö. Huhtikuussa oli myös blogikirppis, jossa tyhjentelin kaappejani vanhoista ”kyllä minä näitä vielä joskus käytän” -lemppareista, joita kuitenkaan en enää koskaan olisi käyttänyt. Nautin myös keväästä ja auringosta, ja kuten aina, aloin taas fiilistellä tulevaa kesää ja heräsin vähän jokakeväiseen tapaani enemmän henkiin. Ja häätkin alkoi jo kuumotella mielessä, parikin hääaiheista postausta tuohon kuuhun taisi mahtua, olihan niihin juhliin enää viisi kuukautta!

Huhtikuu vaihtui vapun kautta toukokuuksi kotona hiukset krepattuina ja Temppeliaukion kirsikkapuun kukkia ihastellen. Tuo kreppikuontalo kuului kevääseen muutenkin aika useinkin, milloin nyt vain oli joku vähänkin hyvä tekosyy hiukset ysärille vääntää niin sellaisenahan ne sitten olivat. Työajatuksetkin alkoivat vähän vähentyä vapaa-ajalla, siintihän edessä kesäloma ja omien eskareiden vaihtuminen uusiin. Kevätjuhlat oli kuitenkin aika ikimuistoinen kokemus, samoin niihin treenattu valastanssi, jota saatoin tanssahdella kerran jos toisen erinäisissä iltariennoissakin noihin aikoihin.

Kesäkuu alkoi oudolla työkoomailulla kun oma luokka piti purkaa ja muuttaa toiseen tilaan ja vanhojen eskareiden lähdettyä uuteenkaan ei jotenkin vielä osannut orientoitua. Alkukuusta juhlistimme ystävien kesken lauantaisella brunssilla valmistumistani yliopistolta ja samoihin aikoihin jätin myös irtisanomisilmoitukseni id:lle ja päätin lopettaa bloggaamisen kokonaan kunhan blogi nyt muualle portaalista siirtyy. Se näkyi myös kesän postaustahdeissa, olin niin vapautuneen onnellinen siitä, että kohta ei tarvitse enää jakaa yhtään mitään, ettei kesälläkään enää tehnyt mieli juurikaan jakaa. Ja tässä sitä silti edelleen ollaan, haha. Jos jossain olen huono niin asioiden lopettamisessa ja päätösten tekemisessä, sen on tämä vuosi minulle todella opettanut.

Menneitä hetkiä ja vähän tulevaakin

Haha, en meinannut nahoissani pysyä kun Emmin blogissa tähän haasteeseen törmäsin jokunen hetki sitten! Kutkuttavia kuvia, huikeita fiiliksiä siitä miten kauan tuotakin mimmiä blogifanitin ennen kuin oikeasti tutustuttiin sekä yleinen muistutus siitä, että minulla on tuo ihan sama postaus lojunut luonnoksisa ties miten kauan odottamassa pidempää kirjoitusinspiraatiota ja ennen kaikkea halua tuoda julki itsestään todella edustavia, hieman vanhempaa vuosikertaa olevia kuvia. Nyt on näemmä hetki koittanut, ja olisi muistelopostauksen vuoro! Mä en vaan tuota tiivistämisen jaloa taitoa osaa, joten tämä on sitten taas niitä elämääkin pidempiä postauksia, koittakaa kestää!

10 vuotta sitten (2004)

x Tekisi melkein hymiöksi tähän laittaa peräkkäin x ja D, mutta vastustan kiusausta ja pitäydyn tuomaan ajatukseni julki ihan kirjoittamalla. Nämä kuvat ovat vuosilta 2003, 2004 ja alin sitten vuodelta 2005, mutta ajanevat hyvin asiaa. Vuonna 2004 olin 17, lukion tokalla, rakastunut kovasti IRC-Gallerian kautta tapaamaani oululaispoikaan, jonka kanssa kai seukattiinkin tovi. Netin välityksellä tosin, mutta olimme kyllä siis ensimmäisen kerran jo tavanneet 2003 ihan livenäkin ja romanssi jatkui vahvana ainakin syksyyn 2004.

x IRC-Galleria, tuo blogien ja sosiaalisen median kantaäiti eli muutenkin vahvaa elämäänsä, tästä syystä näitä omia kuvia tuolta ajalta on valitettavasti vielä joitain tallellakin. (Mun galtsunicki oli MissInvisible, joka lyhentyi myöhemmin muotoon missinvis. Ja en sitten perustanut neljää vuotta myöhemmin blogia, jonka nimi oli No More Invisible…) Muuta tärkeää elämässä oli ystävät, bacardi breezerit, kotona itsekseen kirjoittelu, äidin kanssa riitely, Helsinkiin muutosta haaveilu, ajatus siitä, että haluan isona poliisiksi(….) ja no, se poika sieltä Oulusta.

x Niin ja miksikö kuvat on kaikki sivuttain? Koska naama näytti noin silloin mielestäni paremmalta. Joten kunnioitetaan kuvien autenttista fiilistä. Ja alimman kuvan kaula-aukkoa.

5 vuotta sitten (2009)

x Vuosi, jolloin minusta tuli pissis. Ulkonäön lisäksi myös käytös alkoi pissismäistyä, olihan tämä kaiketi vuosi kun löysin  kaiken maailman pippaloiden jalon luonteen noin muutenkin. Voi aikoja.

x Asuttiin Kimmon kanssa Leppävaarassa HOASin asunnossa Selloa vastapäätä. Opiskelin yliopistolla toista vuotta, ja olin myös näemmä imaissut itselleni oikein mahtavan bloggaajaidentiteetin, ja olikin hirmu tärkeää vähän joka väliin sanoa, että saan muuten nykyään ilmaisia shampoita. Se oli hienoa se. Alkuvuodesta oli ollut ekat blogimiititkin, ja olin jo tutustunut myös Annaan, Taruun ja Meriin?

x Uusien kavereiden myötä pääkaupunkiseudulla asuminen alkoi helpottaa, mutta taisi olla muuten tuo vuosi 2009 viimeinen, kun opiskeluun panostin täysipainoisesti. Jännä sitten että venähtikin tuo kolmivuotinen koulutusohjelma kuusivuotiseksi. Töitä taisin tehdä niin, että kävin silloin tällöin Seuren kautta keikoilla päiväkodeissa ja olin kai kahtena iltana viikossa erästä ihanaa pikkutyttöä myös vahtimassa Perkkaalla.

3 vuotta sitten (2011)

x Olin ihan kriisissä kun Anna ja Meri muuttivat Australiaan, ja kun koko sosiaalinen elämäni oli perustunut yhdessä vietettyihin iltoihin, oli elämä vähän rankkaa. Oli oikeasti kyllä aika yksinäinen fiilis, muistan monet bussimatkat Jumbolta silloiselle kämpälle Herttoniemenrantaan kun kuuntelin kovalla jotain huonoa rokkia ja mietin, että ei tässä kyllä ole yhtään mitään järkeä. Ja tammikuussa sitten kommentteihin ja blogimaailmaan kyllästyneenä lopetin bloginikin.

x Kriiseilin myös koko vuoden opintojen kanssa, olin töissä Onlyssa myyjänä ja jonkin aikaa myös somistajana ja mietin, että kyllä tää vaatemyynti on nyt vaan niin paljon siistimpää kuin joidenkin lasten kanssa toimiminen. Kokoon tuli ehkä huikeat 20 opintopistettä, ja sitten olikin edessä etenemiseste, yllättävää. Taisin tehdä keväällä kuukauden sisällä toisen 20 opintopisteen verran erilaisia rästiesseitä ja tenttejä, ja sain kuin sainkin asiat sen verran hyvään jamaan, että jatkaminen yliopistolla kuitenkin vielä onnistui.

x Perustin Rokkirekki-blogin kesällä, ja kaduin päätöstäni heti ensimmäisen kuukauden sisällä. En kuitenkaan kehdannut niin lyhyeen lopettaa, joten jatkoin tätä puuhailua sitten enemmän tai vähemmän innostuneena, ja alkoihan se taas olla ihan kivaa kun vanhoista postauksista ja niiden kuormista oltiin päästy!

x Ja vuosi 2011 olikin sitten myös se vuosi, kun päätin ihan tosissani kokeilla vähän parisuhteen rajoja, ja laitoin koko homman sekaisin varsin lahjakkaasti omalla upealla toiminnallani. Hyvä minä. Se kriiseily ja pelleily loppui sitten Kimmon vastaaviin vasta syksyllä 2012, mutta oli sentään onnellinen loppu. Sanoin Kimmolle tuossa parisen kuukautta sitten, että kiitos kun jaksoit odottaa, että minusta tuli siedettävä, ja tarkoitin tuota koko sydämestäni. Ja tarkoitan kyllä edelleen.

Vuosi sitten (2013)

x Sydämen vei Shaghai, ja kun sosiaalisista ja parisuhteellisista epävarmuuksista oli viimein päästy, aloin löytää jotain mielenrauhaa elämäänkin, mikä ehkä pikkuhiljaa alkoi näkyä täällä bloginkin puolella.

x Opinnot alkoi myös kiinnostaa enemmän kun otin toiseksi sivuaineeksi Suomi toisena kielenä -opinnot, ja villinä tyttönä Kiinasta palattuani päätin hakea ihan oikeita töitä, jotta minulla olisi enemmän varaa reissata. Muuten olin elättänyt itseni lähinnä bloggaamisella ja Seuren keikoilla.

x Ja kesäkuussa aloitinkin nykyisessä työpaikassani, ihan vakkarina, joten se niistä reissuista. Syksyn painoin sitten opintojen jämiä, kandityötä ja töitä yhtä aikaa, ja olin väsyneempi kuin koskaan. Töissä kahden hengen tiimin kanssa oli myös hiukan hankalaa, olihan yhdessä kaksi hyvin erilaista ihmistä hyvin erilaisine kasvatusnäkemyksineen niin, että toisella ei edes ollut minkäänlaista käytönnönkokemusta yhtään mistään. Selvittiin kuitenkin, ja olipa varsin ikimuistoinen vuosi.

Tähän asti vuonna 2014

x Olen juhlistanut paljon onnellisia asioita, omia valmistujaisia brunsseilemalla ystävien kanssa meillä kotona, lukioaikaisen ystäväni ja kaasoni häitä, omia polttareita mamma-tatuointeineen ja sitten tuossa syyskuun kahdeskymmenes vielä niitä omiakin häitä. Tämä on ollut hyvä ja tasapainoinen vuosi, ja viimein on alkanut tuntua siltä, että tätä elämän suuntaa määrään oikeasti tasan minä eikä kukaan muu, ja se on varsin hyvä tunne noin pidemmän päälle.

x Olen myös aloittanut toisen vuoteni esikouluopettajana hyvin paljon valmiimpana ja kypsempänä kuin vuosi sitten, ja ollut siitä hyvin onnellinen. Siinä missä viime vuoden ryhmässä lapsia oli 13, on tänä vuonna heitä 23. Ja oli noita aikuisiakin miten se yksi enemmän, niin on kyllä ehdottomasti sanottava, että aika lintukodossa sitä on eka vuosi tuon pienen ryhmän kanssa vedetty menemään. Ja että ihan aidosti kyllä jokainen lapsi ansaitsisi paikan tuollaisessa pienessä, inhimillisen kokoisessa ryhmässä, jossa jokaisella on tilaa olla yksilönä ja omana itsenä, eikä lapset ole aikuisille vain ohivilistävää, epämääräistä laumaa. (No, ei ne nyt ihan sentään sitäkään nyt ole, mutta kärjistettynä pointtina tämä vaan.)

Eilen

x Makasin sängyssä lamaantuneena järjettömästä niskakivusta, ja yritin helpottaa oloa buranalla ja lihasrelaksanteilla. Kyllä se sentään vähän helpottuikin, mikä on tietenkin ihan positiivinen asia, jos on pystynyt viimeksi tiistaina kääntämään päätään. Pieni muistutus siitä, että voisi tosiaan aloittaa sen joogan..

x Sukelsin myös ehkä maailmankaikkeuden mahtavimpaan maailmaan, ja aloitin Harry Pottereiden lukemisen uudestaan. ♥__♥ Ensimmäinen kirja on jo luettu, toista taidan aloitella tänään, ja nyt jo mietin itselleni jotain HP-tatuointia, katson youtubesta videoita Snapesta (”After all this time?” ”Always.” ♥__♥) ja olen ihan ♥__♥, jos ette jo huomanneet. Voi, miksi olen näin kauan odottanutkaan uudelleenlukukierrosta?

Tänään

x Heräsin ensi kertaa moneen yöhön oikeasti hyviltä unilta, oi autuutta!

x Kävin sen kunniaksi kaupungissa hieman tonttupuuhilla, ei niin autuutta. Stokka oli virhe, mutta onneksi nuo pikkuputiikit oli tapansa mukaan ihanan rauhaisia, sieltä parhaita juttuja sitten löytyikin. En olekaan koskaan ollut jouluhankinnoissani näin aikaisessa! Ehkä asiaa helpotti hieman se, että nyt pyrin ostamaan jotain sellaista, mitä toinen todella tarvitsee, ja sellaisen ostaminen onkin helpompaa kun on hieman etukäteen niitä juttuja miettinyt. Ja tällä viikolla kipuisuuteni keskellä ei ole ollutkaan muuta kuin aikaa miettiä. Ja lukea.

Huomenna

Lähdetään ystäväni luokse katsomaan vauvaa. Tässä kohtaa menen taas tällaiseksi: ♥__♥, mutta se on kai ihan positiivinen asia. Tuntuu että näen muutenkin koko ajan ympärilläni vain vauvoja, keskiviikkona kahvilassakin istui ympärillä niitä varmaan viisi. Hahah, alitajuntainen vauvakuume, ei kai!

Paijailen myös kovasti Elviä ja tsemppaan itseni maanantaista eläinlääkärikäyntiä varten, koska oon saanut päähäni, ettei Elvin jalassa oleva patti voi olla mikään hyvä asia. Tosin luulen kyllä, että nakitan K:n eläinlääkärireissulle, mulla menee vähän liikaa tunteisiin nuo tuollaiset. Voi mun karvavauvaani.

Minusta ja vielä enemmän teistä

Päivittelin tuossa jokunen hetki aika sitten tähän uuteen blogialustaan kuuluvan minä-sivun, jonka olettekin saattaneet käydä jo sieltäkin kurkkimassa. En silti voinut vastustaa kiusausta heittää se ihan tällekin puolelle yleiseen lukuun, joten nyt kun se täällä on, niin postataan se kaikelle kansalle näinkin. Kun voiko nyt maailmassa mitään ihanampaa hei olla kuin itsestään puhuminen..?!

Olen: Laura, 27-vuotias varkautelaistyttö Helsingissä. Olen lastentarhanopettaja, taivaanrannanmaalari, rauhaa, tasaisuutta ja rakkautta rakastava, enemmän pysyvyyden kuin muutosten kannattaja sekä mieleltäni ikuinen opiskelija.

Haluan: Lukea kaikki maailman ihanat kirjat ja uppoutua ihan totaalisesti kaunokirjallisuuden ihanaan, kevyeen (ja välillä toki hieman rankkaankin) maailmaan.

Minulla on: vuokra-asunto Etu-Töölössä, pieni koira, ikuinen kaipuu mökille, jatkuva matkakuume, seitsemän tatuointia, tarve kirjoittaa, ihana työ ja aika kiva mies.

Inhoan: Lupausten rikkomista, sovittujen juttujen peruuntumista, suolakurkkuja, myöhästymistä, negatiivisuutta, neuvojen vastaanottamista ja kyvyttömyyttä seistä suorana sanojensa takana.

Pelkään: Nukkua yksin mökillä, asioiden muuttumista, unelmien ja puhelimen hukkaamista.

Kuuntelen: Musiikkia, kauniita kappaleita ja sointuvia nuotteja. Pariisin kevättä, Sigur Rosia, Mumford & Sonsia, Eppuja ja hiljaisuutta.

Pohdin: Liikaakin joskus asioita, mutta toisaalta pidän myös pohdiskelevuudestani ja siitä, että voin kääntää asiat joka suuntaan ja ajatella niitä jokaiselta mahdolliselta ja mahdottomalta kantilta.

Rakastan: Lähellä nukkumista, kesää, aurinkoa, rauhallisuutta, sokeria, solisluita, luonnollisuutta, luonnon kauneutta, hiljaisuutta, innostumista, vanhoja asioita, tarinoita, kirjoja, keräilyä, nukkumista ja aitoutta.

Minä en ole: Lyhyt, esiintymistä rakastava, lähelleen päästävä, hyvä selittämään asioita, seikkailija, yksin.

Ja nyt kun olette tekstiä tänne asti jaksaneet lukea, niin nyt olisi teidän vuoronne kertoa minulle jotain, että saataisiin jotain aitoa uutuusarvoa tällekin postaukselle! Kuten monissa muissakin blogeissa kovin usea bloggaaja on lähiaikoina murissut kommentoinnin vähyyttä ja sen vanhan keskustelukulttuurin katoamista, ja nyt teen vähän saman minäkin. Ymmärrän tämän muutoksen kaiken ”tykkää”-kulttuurin keskellä kyllä ihan hyvin, en minä itsekään lukemiani blogeja juurikaan enää kommentoi, mutta ihan vain muistutukseksi siitä miten kivaa sekin oikeasti on, niin pyytäisin teitä mahdollisimman montaa ihanaa kommentoimaan NYT! Ja koska se itsestään puhuminen on niin ihanaa, niin haluaisin ihan hurjan mielelläni tietää jotain teistä! Eli kerro minulle kuka olet, mistä tulet, ollaanko tunnettu ehkä kauankin, mistä pidät ja mistä et! Tai jätä kertomatta nuo kaikki ja kerro, mitä itse eniten haluat kertoa, kunhan kerrot! Olen ihan superutelias teistä kuulemaan, joten antakaa palaa, edes tämän kerra, EIKÖS JUU! :-*

Elämä A:sta Ö:hön

Tämä elämäni aakkoset -haaste on kierrellyt varsin malliikkalla vauhdilla ympäri blogimaailmaa tässä lähiaikoina, mutta koska ainakin itse olen kovin muiden vastaavia tykännyt lukea, isketään tää omakin versio nyt tänne jonon jatkeeksi!  Koska olen aiemmin tehnyt tällaisen aakkoslistauksen asioista joista pidän, mennään tällä kertaa ylipäätään asioihin, jotka tietyllä kirjaimella alkavat ja elämääni kuuluvat, ei niinkään lempparijuttujen parissa, ainakaan ihan välttämättä. Ja ei – en ole vieläkään oppinut tiivistämään ajatuksiani, joten täältä pesee ja ihan huolella. Hakekaa litra teetä mukaan, tää postaus on pidempi kuin nälkävuosi. Tai jos kammottaa jo nyt, niin tuolla oikeassa yläkulmassa on näppärä rasti, josta postauksen saa pois näkyvistä. :-*

A Avioliitto. Apua. Olen jotenkin keskittänyt kaikki ajatukset pelkkiin hääjuhliin, ja nyt kun ne alkavat vääjäämättä lähestyä, olen tajunnut, että tässähän ollaan tekemässä tästä tytöstä vaimoa. En tiedä saako näin sanoa, ja kuinka moni tästä kärjistyksestä nyt provosoituu tai loukkaantuu, mutta itse avioliitto ei minulle varsinaisesti merkitse mitenkään ihan kamalan paljoa. Se on sellainen virallinen vahvistus suhteellemme, ja onhan siitä lainopillinenkin hyöty plus toki minua viehättää ajatus siitä, että ihan julkisesti toisillemme lupaamme kuulua aina, mutta en usko, että naimisiinmeno meidän suhdettamme mihinkään muuttaa. Lähinnä se jopa jollain tapaa ahdistaa, koska avioliitto-käsite tuntuu olevan niin surullisen ahdas ja kapea, ja tuntuu jotenkin todella pahalta kuunnella keskustelua siitä, miten esimerksiki kahden miehen keskenään naimisiinmeno voisi tehdä jonkun heteroparin avioliitosta muka vähemmän arvokkaan. Vastustan tasa-arvoisen avioliittolain vastustamista niin vahvasti, että ei minusta tunnu lainkaan etuoikeutetulta saada mennä naimisiin kun joiltain muilta samaan aikaan tällainen perusoikeus on ihan älyttömistä syistä evätty.

B Blogi. Elämäni pitkäaikaisin harrastus, ja välillä on kyllä ihan rehellisesti sanoen tullut mietittyä, että jokohan olisi tän tytön aika lopetella, ja koittaa, miltä se elämä ilman tällaista päivittäistä internethengailua tuntuukaan. Rennolta, jotenkin olettaisin? Ja silti samalla tähän puuhaan on kasvanut niin kiinni, ja lopettamispäätös tuntuisi niin isolta, että sitä haluaa ihan oikeasti harkita ollakseen täysin varma. Sanoo ihminen, joka tosin ei yleensä pahemmin harkitse, ja hyvin sitä on tähänkin asti elämässä menty.

C Cocktail-kutsut. Aina niissä välillä käyn, ja aina samalla tavalla huomaan olevani ihan väärässä paikassa. Porukka pönöttää pipo kireällä yrittäen näyttää paremmalta kuin muut päätyen kuitenkin näyttämään keskenään identtisiltä. Muoti ja viiden minuutin trendit jyrää tyylit alleen, ja jengi tuntuu ajattelevan, että tollasissa gaaloissa sun muissa käyminen on oikeasti jotenkin merkityksellistä ja hienoa, ja että siellä olo tekee itse kävijöistä jotenkin kamalan tärkeitä. Tän ei ole missään nimessä tarkoitus olla mitään dissaamista, koska on ollut aika, kun kyseisen tyyliset paardit merkitsi mulle ihan samaa, mutta nyt kun olen kasvanut niistä jotenkin totaalisesti yli, on jopa viihdyttävää katsoa noita tilaisuuksia jotenkin ”ulkopuolelta”. Ei ne ole minun elämääni, eikä niiden onneksi tarvitse ollakaan. Ja onneksi ne ei sentään kaikille kävijöilleen edes ole noin tärkeitä tai on tärkeitä ystävientapaamismielessä, koska elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin pönöttäminen ja näyttäytyminen.

D Duuniyhteisö. Hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan ja kannattelee paremmaksi omassa työssään, ja yhtälailla huomaan asian toimivan myös päinvastaisesti: tuntuu, että huono työyhteisö pystyy huonontamaan jopa ihan oman itsensäkin ammatillisuutta ja panostusta työhönsä. Molemmat olen elämäni aikana saanut kokea, ja ymmärrän kyllä, ettei täydellisiä työyhteisöjä ihan joka kulmalla vastaan tulekaan, mutta ainakin nykyään osaa arvostaa jo sitä keskimääräistä parempaakin, se nimittäin antaa niin älyttömästi ihan yksittäiselle työntekijällekin tukea ja hyvää oloa.

E Elvi. Viisi ja puoli vuotta maailman täydellisintä ja ehdottominta rakkautta, viisi vuotta ja seitsemän kuukautta sitten en olisi ikinä uskonut, että koiraa voi rakastaa näin paljon.

F Frendit. Niin TV-sarja kuin ne tosi elämän maailman siisteimmät tyypitkin. Olen onnellinen kun elämässäni on niin mahtavia ystäviä, ja olen onnellinen, että parisuhteenikin perustuu maailman syvimpään ystävyyteen, koska näin minun on hyvä olla. En minä osaisi seurustella ihmisen kanssa, jolle en voisi jakaa kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, enkä minä osaisi seurustella, jos minulla ei olisi poikaystävän lisäksi myös omia ystäviäni ja kavereitani, joiden kanssa voin viettää aikaa myös ilman Kimmoa.

G Grammatiikka eli kielioppi. Rakkaudesta suomen kieleen, ei missään nimessä pilkunviilaamiseen. Oikeakielisyydelle on paikkansa ja aikansa, samoin huolimattomallalle kirjoitustyylille. Ei ole justiinsa jos blogissa tulee pilkku väärään paikkaan, tai ajatusvirhe saa yhdys_sanat erikseen, mutta auta armias jos samanlaisen virheen bongaan printtimediasta tai vaikka Ylen uutisista. Siinä ei hyvä enää heilu. Yksi haaveistani olisi myös opiskella suomen kieltä yliopistolle, sitä kielioppia myös.

H Huumori. Minulla on minun huumorintajuni, ja tullakseen kanssani toimeen, pitää sitä ymmärtää. Huumorintajun natsaaminen on jotenkin pohjana kaikelle, koska jos yhdessä ei voi nauraa, on yhdessä vaikea myöskään itkeä.

I Isovanhemmat. Olen maailman onnellisimmassa asemassa, koska arkeani on rikastuttanut koko tähän astisen 26-vuotisen elämäni ajan kaikki neljä isovanhempaa, jotkut enemmän ja toiset vähän vähemmän. Silti jokainen on omalla tavallaan äärimmäisen tärkeä ja rakas, ja on maailman mahtavinta kaikkine muine ylisanoineen, että olen saanut tutustua noin upeisiin ihmisiin, ja saada pitää heidät elämässäni läsnä näinkin pitkään. Ja toivottavasti vieläkin pidempään, paljon pidempään. Kimmo on joskus sanonut, että pidän elämässäni jalustalla kahta ihmistä, toinen heistä on isäni, joka on aina oikeassa ja kaiken voi perustella sanomalla ”no mutta iskä on sanonut…” ja toinen on äitini isä, eli ukkini. Upein, ja totta kai vaaleanpunaisessa maailmassani virheettömin ihminen, jonka tiedän.

J Julkinen liikenne. Koska maailma olisi ihan pikkuisen parempi paikka, jos ihmiset liikkuisivat enemmän joukkoina, eikä yksin kalliissa autoissaan. Joo, on tilanteita joissa on pakko olla oma auto, onhan Kimmollakin, mutta olen itse kovin rakastunut työmatkabusseiluun, helppoa, rentoa ja ruuhkatonta. Olen varsin onnekkaassa asemassa, kun pääsen bussilla lähes kotiovelta työovelle. Jos näin olisi kaikilla, luulen, että muutkin tarttuisivat tähän mahdollisuuteen enemmän, mutta aina voi toivoa tämänkin olevan nouseva trendi, koska kasvavilla kävijöillähän sitä joukkoliikennettä parhaiten parannetaan, luulisin.

K Käsialat. Rakastan muiden ihmisten käsialoja, etenkin persoonallisia ja hienoja. Olen harrastanut käsinkirjoittamiseen liittyviä puuhia iät ja ajat, joten kiinnitän erityisen paljon ihmisessä huomiota siihen, jos hän kirjoittaa kauniisti ja persoonallisesti käsin.

L Lapsilähtöinen kasvatus. Joku joskus kysyi kasvatusnäkemystäni, enkä siihen oikein osannut vastata, mutta tässä se ehkä kahdella sanalla. Ei ehkä puhdasoppisesti, mutta kauniina tausta-ajatuksena sille, mitä haluaisin oman ryhmäni lapsille töissä tarjota.

M Muumit. Koska Tove Jansson on nero, ja muumien filosofiaa pitäisi opettaa kouluaineena. Lopetin kerran erään pojan tapailun, koska hänestä muumit olivat vähän tylsiä ja etenkin omituisen muotoisia. Itse oli tylsä ja omituisen muotoinen, saatana.

N Norja. Vuosi nuoruudestani, ensimmäinen askel itsenäisyyteeni ja maailman avartavin kokemus. Osloon voisin kuvitella oikeastikin muuttavani takaisin jossain vaiheessa elämää, vieläköhän sitä kieltä osaisi edes himpun verran?

O Odottaminen. Olen huomannut, että elo sujuu huomattavasti paremmin kun on jotain mitä odottaa. Oli se sitten matka, loma tai vaikka tulevat elämänmuutokset, syntyy niistä eteenpäin vievä inspiraatio, joka auttaa arjen läpi kahlaamisessa.

P Päiviönsaaren yläaste. Koulu, jossa peruskoulun loppuun tallasin. Yläasteikäisenä ihminen on muuten ehkä hirveimmillään, luulisin. Tosin kai jotkut on kamalia ja ilkeitä vielä aikuisinakin, mutta tuolloin se oli enemmän sääntö kuin poikkeus, huh.

Q Quorn. Se ja muut kasvisherkut. Lihan jättäminen ruokavaliostani pois oli ehkä parhaita päätöksiä, joita vuonna 2011 tein, eikä hetkeäkään ole kaduttanut. Alku oli hankalaa, mutta kun antaa itselleen aikaa olla ja tottua, saavuttaa parhaan lopputuloksen. Mitä kauemmin olen ollut syömättä lihaa, sen vaikeampi on kuvitella palaavansa sekaruokavalioon, mutta onneksi tällä hetkellä sille ei mitään tarvetta olekaan.

R Raha. Köyhät opiskelijavuodet (ja etenkin ne, kun tuetkin oli jo loppuunkäytetyt), kiitos kun opetitte minulle rahan todellisen arvon.

S Siivoaminen. Rakastan siistiä kotia, vihaan siivoamista. Siksi täällä vallitseekin tasaisesti aikaimoinen sekasorto ja ihan rehellinen sotku, mutta olen sentään yhden tavan keksinyt ylläpitää siisteyttä: kun kutsuu useammin ihmisiä kylään, tulee kotia ihan huomaamattaankin pidettyä normaalia siistimpänä. Joten kuka tulisi ensi viikolla käymään?

T Tatuoinnit. Tatuointimessut olivat ehkä vaarallisin mahdollinen menomesta tässä kuvakuumeessa, saa nähdä kuinka moneen tatuointiin tän vuoden saldo lopulta jää.

U Ulkomaat. Kun oli aikaa reissata, ei ollut rahaa. Nyt kun olisi rahaa reissata, ei tahdo olla aikaa. Mutta onneksi on sellainen länsimaalainen konsepti kuin kesäloma keksitty, joten eiköhän sitä yhdessä tuon sulhoni kanssa jonnekin päin maailmaa lähdetä. Ehkä Berliiniin, taas?

V Viimetippa. Jos tätä kaveria ei olisi, en saisi aikaan yhtikäs mitään.

W Warkaus. Kaupunki, joka meinasi käyttää verotulojaan vaihtaakseen alkukirjaimensa tuplaweeksi. Rakas kotikaupunkini, jonka Kauppakadusta on lämmitetty vain puolet, koska kaikki kiinteistöt eivät tähän järjettömään hankkeeseen lähteneet mukaan. Piskuinen tehdaspaikka, josta katoaa työpaikat ja asukkaat, mutta joka silti on aina ja ikuisesti jollain tavalla minulle koti, niin hyvässä kuin pahassa. Pahin paluumuuttokuume on tosin viimeisen vuoden ja syventyneiden Helsinki-ystävyyksien myötä vähän hälventynyt, mutta ihana siellä on aina käydä. Ja viikon päästähän siellä taas ollaankin!

X The XX, bändi. Ilosaari 2012, telttakeikka, hyvä musiikki noin yleensä. Viime aikoina on soinut suomiräp, mutta nyt kun äksät tähän kirjoitin, tekee heti mieli laittaa molemmat levyt putkeen soimaan, ja palata parin vuoden takaisiin fiiliksiin ja hyviin oloihin. Ilman musiikkia elämä olisi kovin orpoa, ja aamuiset työbussimatkat painajaisia kanssamatkustajien jupinaa kuunnellessa.

Y Yliopisto. Kokeilin AMK:ta, päädyin yliopistoon ja rakastuin. Tokikin LTO-koulutus on aika sidottua moniin muihin opinto-ohjelmiin verrattuna, mutta silti rakastin valinnanvapautta, omaa vastuuta, luentoja ja sitä, ettei kaikkia mahdollisia kursseja suoritettu ryhmätöillä, kuten AMK-urani aikana tehtiin. Ei AMK:ssa ole missään nimessä mitään vikaa, saati että se jossain asiassa yliopistolle häviäisi, onhan koulutussuuntauksetkin täysin erejä ja erilaisia, mutta tää yliopisto-opiskelu oli vaan niin kovin paljon enemmän minua. Yliopistolle minä vielä ainakin maisteriopintojen pariin palaan, se on kyllä aika varmaa. Tai ainakin varmasti toivottavaa.

Z zzZZzZZZzz. Ai olenko aiemminkin saattanut mainita, miten täydellistä nukkuminen on? Lempijuttuni nukkumisessa tosin on nukahtaminen, sitä ei voita mikään. Aamuisin kun torkuttamisessakin on parasta se, että saa nukahtaa sen kuusi kertaa peräkkäin. Aika täydellistä.

Å Åsa. Åsa edustaa luokkatilassamme olevaa Å-kirjainta joten Å niin kuin kirjaintenopettelu eskareideni kanssa. Voisin mainiosti olla töissä muidenkin ikäisten lasten kanssa, mutta olen minä eskarista kyllä tykännyt ihan hurjasti. 6-7-vuotiaat muksut on niin mahtavan ikäisiä, heidän kanssa voi keskustella, pohtia ja kyseenalaistaa, tutkia, kokea ja syventyä, ja jotenkin sitä on ihan opettajafiilis, kun saa yhdessä monin eri tavoin opetella mikä on musta aukko, ja perustella, että ei, me emme kuole mustaan aukkoon vaikka pojat sinulle niin juuri sanoivatkin. Paljon on opittavaa tosin vielä myös minulla, mutta jos niin käy, että ensi vuonnakin esikouluryhmässä jatkan, niin kovin onnellinen olen. Onpahan ainakin tästä vuodesta mahtava pohja tulevalle.

Ä Äiti. Ihminen, joka on kanssani niin samanlainen, että yhteiselo oli silkkaa tappelua, etenkin teini-iässä, mutta kaikki muu onkin kovin mahtavaa. Äiti on upea ihminen, niin lämmin, vilpitön ja aito. Äiti ymmärtää, lohduttaa ja kuuntelee, on läsnä ja osaa neuvoa. Äiti leipoo maailman parhaat pullat, lähettää kauniimmat kortit ja ilahduttaa hauskimmilla jutuillaan. Jos osaisin olla yhtä hyvä äiti omille lapsilleni kuin minun äitini on ollut minulle, olisi heillä hyvät oltavat.

Ö ööööö. ”Öö, emmä tiiä, öö ihan sama”. Lauseet, joista yritän opetella eroon, koska 99%:sti en tarkoita niitä. En monesti halua kertoa kantaani, koska ajattelen, että jokaisen on oma ratkaisunsa itse kuitenkin tehtävä, mutta olen tajunnut, että on joitain asioita silti ihan pakko vaan opetella sanomaan suoraan. Ei asiat selän takana jupisemalla tai sanomatta jättämällä ratkea myöskään, joten joskus on ihan hyvä olla se rohkea, joka asioita sanoo ääneen. Paitsi, jos muut ovat etukäteen sanoneet olevansa takanani, ja tositilanteesta sieltä katoavatkin, mur.

Stressirekki vol kaksi

Muistaako joku tän postauksen kahden vuoden takaa? Kun oli ekat Aussie blogipönöttäjäiset, ja stressasin etten mee, emmä uskalla, emmä haluu, mulla on jo tarpeeks kavereita?

Tänä vuonna tekosyylista oli seuraava: ei oo vaatteita, emmä haluu, kauheen tylsää rankkaa blogeja parhausjärjestykseen, en kestä pönöttäjäisiä, oon käyny tollasissa ennenkin, en tunne sieltä ketään, tunnen sieltä jo niin monta tyyppiä, puhun kuitenkin liian vähän, puhun kuitenkin liian paljon, en välitä tavata uusia ihmisiä, mun kynnet on huonosti, en osaa meikata, en osaa laittaa hiuksia, en näytä itseltäni mekossa, mua ei kiinnosta muiden mekot, muilla on kuitenkin paremmat mekot, Salla ja Jonna ei oikeesti haluu mua mukaan, roikun niiden seurassa koko illan, nään niitä muutenkin, bileet on kaukana, en muista missä bileet on, ulkona tuulee, ulkona sataa, ei oo vielä kesä, en jaksa panostaa, tunnen kuitenkin itseni alipukeutuneeksi, mua alkaa kuitenkin väsyttää, huomenna mua sit ainakin väsyttää, mun blogi ei oo tän tyylinen (öö…), Emmi ei tuu, gaalat ei oo mun juttu, sohva on mun juttu, mulla on näppylä poskessa, ei siellä kuitenkaan tapahdu mitään sellaista, mistä jäisit jotenkin paitsi, siellä tapahtuu niin paljon, että on parempi jäädä paitsi….

Sitten yritin listata positiivisia puolia: siellä saattaa olla ihan kivaa.

Terveisin tyttö, joka vuoden 2012 Aussie-bileissä tapasi parhaan ystävänsä ja vietti yhden hauskimmista illoista vuosiin.