Perjantaifiiliksillä

Eilen ilahdutti kovin koira, joka lopetti 30 tunnin yhtämittaisen ulinan tasan siihen, kun Kimmo nosti sen sohvalle viereensä. Että minä mistään tötteröistä ja haavakivuista välitä, minä tahdon sohvalle nukkumaan. Ilahdutti myös ystävä, joka oli täällä koko päivän koiranvahtina vinkuiitan seurana ja ilahdutti kun Kimmo palasi työmatkaltaan, jossa olikin huiman vuorokauden jo ollut.

Aamulla ilahdutti, kun Elvi jaksoi touhukkaana kävellä puoli korttelia ympäri ja se kun menin vasta yhdeksitoista töihin. Töissä ilahdutti vohvelikangastöiden parissa puurtavat eskarit, joiden virallisena ompeluneuvojana sain toimia.

Tänään on myös ilahduttanut Harry Potter ja Feeniksin kilta, koska sain eilen Liekehtivän pikarin loppuun ja kirjastosta tuota Feeniksin kiltaa lainaamasta palattuani osuikin kirpulla moinen käteen ihan parilla hassulla eurolla, ja se jos mikä on mainiota, koska tuo olikin ainoa kirja, joka minulta sarjasta enää puuttui. Aika täydellinen ajoitus, liikaa Harryja lukeneena voisi jo melkein luulla, että sen on eteeni tuonut tiedätte-kai-kuka, että ehkä se onkin hirnyrkki.

Tänään ilahduttaa myös jasmiinitee Shanghaista, ruusuntuoksuinen kynttilä olohuoneessa ja se, ettei pitkästä aikaa oikein ärsytä mikään. Aika voimaannuttava tunne, olla hyvällä tuulella! Ehkä voimaannun vähän lisää, jos pyytäisin Kimmoa tuomaan glögiä kauppareissultaan, voisi tehdä ihan terää moinen herkku. Ehkä se ilahduttaa vielä huomennakin.

Marraskuiset kuulumiset

♥ Homing, himailu, kotoilu, mitä näitä nyt oli. Kodista on tullut pesä ulkoista harmautta vastaan, ja siitä on tullut turvapaikka elämän ilkeitä ihmisiä vastaan. Paljon on kulunut enon Shanghaista tuomaa jasmiiniteetä, sitä samaa, jota tarjoilimme häissämmekin, ja paljon on kulunut sivuja kirjoista, hetkiä kippurassa sohvan tai sängyn nurkassa. Viikonloppuaamut ovat olleet ehkä lempijuttu aikoihin, herään jo viimeistään kahdeksalta, keitän sitä teetä ja nappaan läppärin tai kirjan eteen ja surffailen internetin läpi kuunnellen Spotifyn Classical-radiokanavaa (josta tulee lähinnä leffa- ja instrumentaalimusiikkia, ja törmäsinpä siellä yhtetä päivänä myös Daruden Sandstormiin. Klassista.). Tänään seurana oli Kimmon eilen lohiruisburgereiden jälkiruoaksi tuomaa appelsiinipistaasimantelivalkosuklaata, kyllä herra näemmä vaimonsa suklaamaun tuntee.

♥ Marraskuun lempipuheenaihe: sää. Harmaus, koleus, pimeys, märkyys, mustuus. Juttelin yksi aamulenkki äitini kanssa puhelimessa ja totesin, että olen selvästi asunut tarpeeksi kauan Helsingissä, sen seitsemän ja puoli vuotta, että en edes ymmärrä kaivata tähän aikaan vuodesta lunta. Mutta nyt kun sitä hieman on, niin on se kyllä aika kivaa. Pysyisi vaan eikä loskaisi koko tienoota.

♥ Ja onhan tuonne yksi aurinkoinen päiväkin mahtunut mukaan! Se oli päivä kun pääsin kolmelta töistä ja kuljin Annankatua ja Fredaa kuvaten teille Helsingin putiikkeja. Pimeä ehti laskeutua jo Töölön paperikauppa Putingilla ja lopulta kuvasinkin teille kuun. Ja hassua muuten. Kun vielä bloggasin portaalissa, ei olisi tullut mieleenkään, että lähden normityöpäivän jälkeen kahdeksi tunniksi keskustaan tekemään blogipostausta. Bloggasin portaalissa pitkään aikalailla siitä syystä, että oli jo opiskellessakin aika kiva saada rahaa sellaisesta asiasta, jota tekisi joka tapauksessa. Siksi sieltä lähteminenkin pitkittyi ihan hurjasti, kieltäytyä nyt ”ilmaisesta” rahasta. Ja nyt kun sen kuitenkin tein, olenkin yhtäkkiä enemmän mukana tässä kuin koskaan aiemmin palkkatuloisena. Mmm.

♥ Kimmo ”en kamalasti välitä makeasta” K on kunnostautunut pullakuskina. Kotiin tulee kaupasta milloin suklaata, milloin pähkinäkinuskimuffarit, joista minä saan överimakeuden vuoksi syötyä vain puolikkaan ja armaani vetelee niitä puolitoista. Haha, jos Kimmo on opettanut minut syömään kunnon ruokaa, olen minä ilmeisesti opettanut hänet ymmärtämään makean päälle. Voihan mässynmässyn.

♥ Kuvassa yhden päivän työasuvarpaat ja toisessa erään kuusivuotiaan vuosiympyrä, jonka kanssa harjoittelimme vähän värioppiakin. Tiedä sitten muistaisivatko enää miten vihreää saadaan, mutta hauskaa meillä oli vesivärivärjätyn veden kanssa lotraillessa. Minulla on ihan hurjan kiva työ, sen kun muistaisi itsekin niitä muutamia huonoja puolia aina parjatessa.

♥ Tatuointijuttuja ja Harry Pottereita, niistä on mieleni täyttynyt varsin vahvasti lähipäivinä. Jotain hurahtaneisuudesta kertoo se, että työmatkat menevät Pinterestin tatuointikuvia selaillen ja illat Pottereita lukien. Kolmas kirja minulla on menossa, ja kohta iskeekin pakollinen tarve päästä kirjastoon, koska Feeniksin kilta on ainoa Potter, joka hyllystäni vielä puuttuu ja tällä vauhdilla olisin sen tarpeessa jo reilusti ennen joulua. Siitä on ihan hurjan monta vuotta kun olen noihin kirjoihin tarttunut, ja pakko tunnustaa, että viimeisiä neljää osaa en ole koskaan lukenut suomeksi. Että ehkä nyt on jo aikakin. Ja onneksi sosiaalinen elämä onkin ihan yliarvostettua kun aikansa voi viettää vain kotona lastenkirjojen parissa.

♥ Olen tänä vuonna ylittänyt itseni ja hankkinut jo kaikki joululahjat. Kaikki! Ainakin lähes, kaksi pitäisi vielä käydä ostamassa, mutta niidenkin tiedän löytyvän ihan vain haettaessa. En koskaan ole ollut näin ajoissa, mutta nyt nuo jo aiemminkin mainitut Helsingin pikkuputiikit ovat olleet suuri apu ja toinen apu on ollut Etsy.com. Enempää en viitsi löydöistä vinkkailla, kun lahjojen saajat saattavat täällä blogissakin vierailla, mutta ei ole mitään, mitä etsystä ei löytyisi.

♥ Yksi joululahjaideoista, mummille, isotädille ja mummalle hankitut Mummi ja minä -astianpesuaineet ja saippuat ovat kyllä aivan loistavia! Maailman ihanimmat tuoksut, suomalaisen pienyrityksen valmistamat, täysin myrkyttömät ja ekologiset tuotteet vetoavat kovasti täällä suunnassa. Suosittelen ihan ilman mitään mainostustarkoitusta kurkkaamaan linkin taakse, tällaisista tuotteista pulittaa mielellään muutaman euron enemmän kun perusmarkettikamasta. Maailma vinksahti muutenkin siinä vaiheessa pahasti kun kaikki piti rueta saamaan mahdollisimman halvalla, unohtuu pitkälti ihmisiltä se, että laatu, eettisyys ja ekologisuus maksavat. Ja niiden kuuluukin maksaa.

♥ Mainitsin meidän Elpun jalan patista ja eläinlääkäristä kai täällä aiemminkin, ja kasvainhan siellä oli. :<< Hyvälaatuinen, onneksi, mutta poistoa vaativa, ja niinpä neiti siis joutuu leikkausveitsen alle joulukuun alussa. Voi pientäni mun! En tiedä sitten miten tuo koko takareiden kokoinen kasvi pienestä eläimestämme poistetaan, avataanko koko reisi vai saako sen pienemmällä haavalla veke, mutta aikamoista toipumiskautta ja lampunvarjostinkaulurinöyryytystä kaiketi on kuitenkin luvassa. Mutta onneksi on ystävä, joka lupaa tulla koiralapsenvahdiksi ja onneksi on perhe, joka hoitaa toipilasta kun oma häämatka häämöttää jo edessä. Hyvin se toipuu, pakko sen on!

instagram: lauraeliisa

Auringonlaskun aikaan

Otin tänään pitkästä aikaa kameran reppuun, repun selkään ja tulin junalla töistä keskustaan. Kiertelin kauniin kaupunkini katuja, en tosin varsinaisesti niitä kuvatakseni, mutta muutaman räpsyn otin silti matkani varrelta. Teki jotenkin älyttömän hyvää olla vain ja kävellä, kulkea Bulevardia Annankadulle, kääntyä Roballe ja tulla siitä Fredrikinkatua Töölöön. Teki niin kovin hyvää olla vain yksin.

Lienee pientä syysmasistelua ilmassa, kun tänään on kolmesta toisistaan riippumattomasta osoitteesta tullut kyselyä, onko minulla kaikki ihan hyvin. Ja kai nuo varsin terävänäköisiä ovat nuo minulle tärkeimmät ihmiset, koska ei nyt ihan hirveästi ole jaksanut syystä tai toisesta hymyilyttää viikonlopun jälkeen. On vaan jotenkin niin kovin yliherkkä olo. Ääniyliherkkä, valoyliherkkä, ihmisyliherkkä.

Mutta onneksi tänään hymyilytti ihan vähän aurinko ja ihan vähän enemmän Emmin minulle naamojenkirjassa linkkaama Harry Potter -kuvasarja. Saatoin ehkä jopa naurahtaa. Ja niin joo, naurahdin myös erään äidin tarinalle siitä, miten tyttönsä oli kovaan ääneen kotona kertonut, että ”Laura opetti meille tänään, että oravilla on talvella valkoiset turkit, että ne maatuu paremmin!” …vai oisiko kuitenkin voinut olla maastoutumisesta kyse?

How to break up with someone: Give them a sock and tell them they are a free elf now.

Perjantain parhaat

 

♥ Kynttilät, kotifiilis, ihanat viestit ystäviltä, aamun aloitus suklaalla. Se kun on blogi, mutta sen pariin ei ole pakko tulla, ja jos tulee vain viikonloppuisin, niin sekin on kiva, koska ainoa syy miksi tätä nykyään tekee, on se, että se on kivaa, ja se jos mikä on sitä. Kivaa.

♥ Tällä viikolla saapunut ryhmäkuva, jossa olen tällä kertaa itsekin mukana. Viime vuonna minua tuurasi kuvassa tiimiparini pyytämänä seuren sijainen, coolio.

♥ Kunnolla käynnissä olevat keskustelut vanhempien kanssa, ne on jotenkin äärimmäisen antoisia ja mielenkiintoisia hetkiä tässä työssä. Se, kun on aikaa istua tunniksi alas ja puhua toisen ihmisen tärkeimmästä, siitä omasta lapsesta, miettiä sen vahvuuksia ja tulevaisuuden koulupolkuja ja olla vain ja kuunnella. Ihan lempparia, lempparia on se niiden keskustelujen kirjaaminenkin, enkä yhtään ymmärrä niitä kolleegoja, jotka näistä keskusteluista eivät pidä. Oudot!

♥ Viime viikonloppuna mamalta saadut kukat, ruusut jotka täydessä kukassaan tuoksuvat tässä keittiönpöydällä ja terttuneilikat, jotka tuopissaan viihtyvät mainiosti makuuhuoneessa.

♥ Helsingin kirjamessut, ja sieltä vielä nimenomaan antikvaariset messut! Niskat on jumissa kirjojen nimien tavaamisesta, käsi kipeä kahdeksan kirjan kangaskassista rahtaamisesta ja olo jotenkin taas niin iloinen kaikesta uudesta luettavasta ja siitä, että pitkästä aikaa löytyi hyllyyn myös kaksi etsinnässä ollutta lempparikirjaa: Puolikas keltaista aurinkoa ja Metsäjätti, molemmat hyväkuntoisina ja kovakantisina. Mietin tuossa vähän aikaa sitten että mikähän mahtaisi olla lempiharrastukseni, nukkuminen taisin vastata silloin, mutta on se sittenkin kirppisten, kierrätyskeskusten ja antikvaarien kiertely oman kirjahyllyn täydellistäminen mielessä.

Kuvia, kuulumisia ja hääkuva-ajatuksia

 Helsinki on syksyisin ihana! Tai aurinkoisilla ilmoilla oikeastaan aina, mutta jotenkin kovin nyt tässä menneinä viikkoina sitä on tullut fiilisteltyä. Kouluttauduin tässä parisen viikkoa sitten titanian ihmeelliseen maailmaan, ja sain viettää työpäiväni keskustassa, lounastauon Kallion kaduilla kierrellen. Kävin Hakaniemen kauppahallissa ja mietin, että oispa kyllä aika hauskaa olla keskustassa töissä. Tai opiskelemassa. Joo, opiskelemassa.

Mutta on töissäkin kivaa ollut, ja syksyn kivointa ehkä oli lapsien kanssa tehty sieniretki, jonka seurauksena nautimme kahteenkin otteeseen kotona ehkäpä maailmankaikkeuden parhaasta tattipastasta Kimmon tapaan. Ai että. Ja tää on nyt sama tyyppi, joka tätä ruokafiilistelyä kirjoittaa kuin se, joka pari vuotta sitten vielä kuulutti kovaan ääneen, että ei pidä syömisestä. On se sittenkin ihan ok. Kun syö jotain näin hyvää.

 Ja tattipastasta Toveen! Kampin Suomalaisessa oli Toven elämäkerta kahdellakympillä tarjouksessa jonkun kampituspäivän kunniaksi, joten viimein tämän itselleni kotiin mukaan nappasin. Vielä en ole sitä aloittanut, koska periaatteenani on lukea ensin aiempi kirja loppuun ennen kuin uuden aloittaa, harmi kun vaan luen niin hitaasti etenevää ja hyvin epämukaansatempaavaa kirjaa, että hetki saattaa olla ennen kuin lempitaiteilijani elämään pääsen syvemmin uppoamaan. Toivottavasti tää kirja on kaiken ennakkofiilistelyn ja -hypen arvoinen lukukokemus!

 Helsinki-fiilistelyistä muuten viikonloppufiilistelyihin, nyt on ollut kovin monta ihanaa lauantaita, jotka olen tuon mieheni seurassa saanut rauhallisesti viettää. Tai lauantaiaamua ainakin, on ihana lähteä kotoa syömään jonnekin, kiertää putiikkeja mitään ostamatta ja talsia katuja mihinkään menemättä. Seurakin on niin kovin hyvää, mikä tietenkin on ihan positiivinen asia, jos on juuri nelisen viikkoa sitten samaisen tyypin kanssa avioitunut…

♥  Ja kyllähän täällä vaan eniten tapahtuu, mikä harmittaa kun on muualla ja ilahduttaa kun on täällä. Oli alkukuusta Vansin ystävämyynnit ja oli Kaapelin kirppis, molemmat varsin mukavia tapahtumia! Ystisten saldo täällä onkin jo vilahdellut, kirppiskamat taas toivottavasti saivat oikein kivat uudet kodit! Minua aina henkilökohtaisesti tuollaiset ihmismäärät ahdistaa, enkä ehkä kovin se aurinkoisin myyjä kirppiksillä osaa olla kun sosiaalinen paine hartioilla tekisi vaan kiljuen kipittää mahdollisimman pian pois, mutta jospa teistä nyt joku edes moin sai minusta irti!

 Ja rakkaudesta elämäni siisteimpään mimmikoiraan ja mammatatuointiin. Koirassa on parasta kaikki (tai korvat hihi), mammassa se muisto ottopäivästä ja kiitollisuus maailman ihanimmista mimmeistä, jotka tuon jutun minulle polttareissani järjesti. On ne vaan mahtavia tyyppejä nuo ystävät.

 Ja niin on muuten tuo koiraystävämmekin ehtinyt jo keski-ikäistyä ja täyttää kuusi vuotta! Onhan näihin vuosiin vaikka ja mitä tuonkin tyyppisen kanssa mahtunut, mutta onneksi lähinnä kaikkea hyvää ja rakkaudellista. Tuossa se nytkin sohvalla vieressäni nukkuu ihan pötkönä, eilen taas nukahti tassunpohjat pohjettani vasten kun joku kolahdus oli sohvalta ajanut pois. Niin siisti eläin, ettei mitään rajaa. Vaikka absurdilta koiran omistaminen välillä tuntuukin, ottaa nyt joku jalostettu villieläin ihan vain omaksi ilokseen ja pistää siihen kiinni naru, ettei se ulosmennessä karkaa, niin ei sitä kohtaa tuntemaa rakkautta vaan oikein aina pysty selittämään.

Ja koti se on ollut kiva myös, kiva uusien juttujen takia, mutta kiva ennen kaikkea siksi, että tämä on pysynyt nyt viimeiset kuukaudet lähes koko ajan esittelykelpoisessa kunnossa! Kun ennen vieraita odottaessa sai jynssätä, järjestellä ja puunata sen kuusi tuntia, nyt riittää, että pyyhkäisee pölyt ja vie kaksi neuletta eteisestä paikalleen ja sitten sitä alkaakin olla valmista. Oiskohan se aikuisuutta, jos oppisi pitämään kotiaan siistinä jatkuvasti? Vai onko minulla vaan hetkellinen mielenhäiriö tämän asian suhteen, josta kannattaa nauttia ihan jo siksikin, että kohta se todennäköisesti katoaa?

 

 Ja on tässä fiilistelty hääkuviakin. Vieraskirjasta polaroidit, Emmin kamerasta kaksi muuta. Saatiin sunnuntaina ihan oikeatkin hääkuvat Doralta, ja ollaan niihin niin mielettömän tyytyväisiä, ettei parempia olisi voinut edes toivoa. Ne on niin paljon enemmän kuin valokuvia, ne on aitoja hetkiä, tunteita ja muistoja, ja voisin viettää kaikki iltani vain niitä selaillen. Ja yhtaikaa mietinkin aika useinkin sitä, että kun niistä niin kovin nautin, niin miksen niitä tänne blogiinkin voisi laittaa. Ne on ihania, kauniita ja täynnä muistoja, ja ne olisi niin ihana jakaa. Mutta koska ne on ihania, kauniita ja täynnä muistoja, on myös yhtaikaa viimeinen asia, jota niiden kanssa kaipaan, minkäänlainen arvostelu tai julkisuus, joten se on nyt jäänyt. Näitä ihan yksittäisiä instagramissakin nähtyjä otoksia lukuunottamatta. Mutta eihän sitä tiedä, jos mieli vaikka muuttuu. On siellä ruudun toisilla puolin kuitenkin aika fiksuja tyttöjä sielläkin, ainakin suurimmaksi osaksi, tiedänhän minä sen.

instagram : lauraeliisa