Y.O.L.O.U.Y.H.H.*

*You Only Live Once Unless You Have Horcruxes

Tässä sitä ollaan. 7 Potteria hieman reilussa kuukaudessa luettuna, mitähän elämää enää tämän jälkeen voi kuvitellakaan todellisuudesta löytävänsä? Oon ollut Potterien kanssa ihan fanityttönä yläasteesta asti, mutta uskokaa tai älkää, en ole koskaan lukenut osia 4-7 toiseen kertaan. Nyt oli siis viimein aika tarttua koko sarjaan kerralla, viimeisiin kahteen osaan ensimmäistä kertaa suomeksi ja muistuttaa, mistä tämä fanityttöys todella on lähtöisin. Ja aika näppärästi sain kyllä murrettua oman periaatteeni, että kirjat luetaan vain kerran, koska maailma on niin täynnä hyviä kirjoja, että olisi ajantuhlausta lukea samat kahdesti. Ja höpöhöpö, lempimaisemiin palaaminen voittaa huonot randomkirjat kyllä mennen tullen. Joten asiaan, kukin miete on kirjoitettu ylös heti jokaisen luetun kirjan jälkeen GoodReadsiin (jonne tekin kyllä saisitte liittyä koko poppoo ja lisätä minut kaveriksi, jotta kirjakaveruus jatkuisi tämän blogin joskus loputtuakin!!), joten siitä aikamuodot ynnä muut!

J.K. ROWLING : HARRY POTTER JA VIISASTEN KIVI
♥ ♥ ♥ ♥

Olipa jännä lukea tämä ensimmäinen osa, kun jo tietää mitä tuleman pitää. Noilla pienillä vihjeillä, jotka ensilukemalla menevät takuulla ohi, näkee todella sen, miten valmiinoloinen pohja koko täydelle tarinalle ollaan jo tässä kirjassa saatu luotua, vaikka tämä olikin paljon enemmän lapsille suunnattu kuin muistin. Mutta ihana tähän maailmaan on uppoutua, en ymmärrä miksen aiemmin muka tähän ole muilta kirjoilta saanut palattua.

HARRY POTTER JA SALAISUUKSIEN KAMMIO
♥ ♥ ♥ ♥

Tämä kakkonen oli parempi kuin muistin! Aika alleviivaahan se välillä oli, mutta toisaalta, usein lapsille kirjoitetut on, vaikka sitten toisaalta tämä ei taas tapahtumiensa puolesta täysin sellaiseltakaan tunnu. Mukaansatempaava, odotan jo että pääsisin sarjan loppupään lemppareideni pariin!

HARRY POTTER JA AZKABANIN VANKI
♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Apua, miten näitä muka pitäisi pystyä kriittisesti arvioimaan, kun rakkaussuhde koko sarjaan on ihan omissa mittasuhteissaan? Tää kolmonen oli jo aiemmin lemppari-Potterini kaikista, eikä se pettänyt nytkään. Voi Lupin ja Sirius, kamalahan näitä melkein nyt on lukea kun tietää jo kaiken tulevan!

No mutta. Jos nyt jotain kritisoivaa pitää sanoa, niin tämä tosielämässäkin urheilusta piittaamattomana koen kaikki Huispaus-jutut erityisen pitkäveteisinä, etenkin kun asetelma on jotenkin niin, no, naiivi? Yritän aina muistaa, että onhan nämä lasten kirjoja, mutta kun raakuus ja tapahtumien moniulotteisuus on toista luokkaa, joten meinaa se kohderyhmä tietyllä tapaa vähän unohtua, ja sitten sitä yhtäkkiä meinaakin turhautua liiasta alleviivaavuudesta ja muista nuoremmille lukijoille suunnatuista viittauksista. Ei tämäkään fakta silti tähtiä tiputa, loppuratkaisun tietävänä tämä kolmoskirja tosiaan on juuri niin hyvä kuin muistelinkin. Ja onhan se itseasiassa ollut ihan ensimmäinen HP-kirja, jonka koskaan olen lukenut, tästä oli hyvä aloittaa!

HARRY POTTER JA LIEKEHTIVÄ PIKARI
♥ ♥ ♥ ♥

Tämähän oli hurjasti parempi kuin muistin! Olin unohtanut muutamia hyvin merkittäviäkin juttuja, joten tämä veti jälleen mukaansa hurjalla vauhdilla. Vähän jotkut loppuratkaisut tässä ontui edelleen, toimi ehkä paremmin nyt kun tarinan jo tuntee, jos siis ensilukemaan vertaa, mutta pieni häiritsevä fiilis silti lopusta jäi, se tuli niin töksähtäen kun muutenkin tämä kirja on ollut jo aiemminkin mielestäni sarjan tietynlainen heikoin lenkki, se teos, jossa yritetään ehkä vähän liikaa. Jos ylipäätään jotain kritisoitavaa näistä kirjoista pitäisi löytää, niin luulen, että se on nää loput. Loput, joille itse tarina ei jotenkin anna tarpeeksi tukea, rakenna niitä valmiiksi.

HARRY POTTER JA FEENIKSIN KILTA
♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Apua miten hyvä tämä oli! Kiilaa ehkä ykköseksi Azkabanin vangin ohi, tai ainakin ihan siihen rinnalle, vaikka minua alussa ärsyttikin jotenkin suunnattoman paljon miten äärettömän huonotuulinen Harry kirjan aluksi oli, ja myöhemmin taas ärsytti miten äärettömän naiivi Harry kirjan lopuksi oli. Mutta jotenkin se oli silti niin taitava kuvaus 15-vuotiaan mielenmaailmasta, että kokonaisuutena tämä(kin) kirja oli ihan mieletön, eikä sitä kerrankaan edes lopuksi muiden Pottereiden tapaan luhistanut lainkaan ylilyöty loppu. Ah, tästä tykkäsin, innolla seuraavan pariin.

HARRY POTTER JA PUOLIVERINEN PRINSSI
♥ ♥ ♥ (♥)

Luin tän ekaa kertaa suomeksi, joten tuntui monella tapaa ihan uudelta tarinalta, vaikka etenkin loppu olikin kyllä vahvasti mielessä. Se tässä toimikin parhaiten, ei ihan parhaisiin Pottereihin tämä yltänyt, ja kuudennen kirjan kohdalla rakenne ”5% toimintaa ja täpärästi pelastumisia – 90% pähkäilyä, arkea ja spekulointia – 5% toimintaa ja loppusurua” alkaakin käydä jo vähän liiankin tutuksi. Onneksi se kaikki lopulta kuitenkin toimii aina yhdessä, ei kai näitä muuten näin rakastaisikaan.

HARRY POTTER JA KUOLEMAN VARJELUKSET
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Nyt se loppui ja on jotenkin vain sanaton olo. Viimeistä kirjaa on mahdotonta arvostella yksittäisenä teoksena, se kantaa koko sarjaa niin vahvasti mukanaan, ettei tätä osaa muuta kuin rakastaa. Kaikki pienet ärsytykset katoaa vaan loppufiiliksen tieltä, ja aina voi lohduttaa itseään sillä, että nämä voi lukea taas vaikka ensi vuonna uudestaan. Ja se ensi vuosi on onneksi jo ensi viikolla. Tämä taika ei katoa koskaan.

Perjantaifiiliksillä

Eilen ilahdutti kovin koira, joka lopetti 30 tunnin yhtämittaisen ulinan tasan siihen, kun Kimmo nosti sen sohvalle viereensä. Että minä mistään tötteröistä ja haavakivuista välitä, minä tahdon sohvalle nukkumaan. Ilahdutti myös ystävä, joka oli täällä koko päivän koiranvahtina vinkuiitan seurana ja ilahdutti kun Kimmo palasi työmatkaltaan, jossa olikin huiman vuorokauden jo ollut.

Aamulla ilahdutti, kun Elvi jaksoi touhukkaana kävellä puoli korttelia ympäri ja se kun menin vasta yhdeksitoista töihin. Töissä ilahdutti vohvelikangastöiden parissa puurtavat eskarit, joiden virallisena ompeluneuvojana sain toimia.

Tänään on myös ilahduttanut Harry Potter ja Feeniksin kilta, koska sain eilen Liekehtivän pikarin loppuun ja kirjastosta tuota Feeniksin kiltaa lainaamasta palattuani osuikin kirpulla moinen käteen ihan parilla hassulla eurolla, ja se jos mikä on mainiota, koska tuo olikin ainoa kirja, joka minulta sarjasta enää puuttui. Aika täydellinen ajoitus, liikaa Harryja lukeneena voisi jo melkein luulla, että sen on eteeni tuonut tiedätte-kai-kuka, että ehkä se onkin hirnyrkki.

Tänään ilahduttaa myös jasmiinitee Shanghaista, ruusuntuoksuinen kynttilä olohuoneessa ja se, ettei pitkästä aikaa oikein ärsytä mikään. Aika voimaannuttava tunne, olla hyvällä tuulella! Ehkä voimaannun vähän lisää, jos pyytäisin Kimmoa tuomaan glögiä kauppareissultaan, voisi tehdä ihan terää moinen herkku. Ehkä se ilahduttaa vielä huomennakin.

Täysin erilaista luettavaa

Tuula Karjalainen : Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
♥♥♥♥

Janssonin elämäkerta ei varmaankaan ihan hirveästi esittelyjä kaipaa. Tovesta on kirjoitettu, tutkittu ja puhuttu paljon aina, ja nyt sitä on tehty vielä entistäkin enemmän kun vietämme kyseisen taiteilijan 100-vuotisjuhlavuotta. Karjalaisen elämäkerta lähestyykin Tovea hänen maalaustaiteensa kautta, ammentaa materiaa muistikirjoista ja kirjeenvaihdoista ja etenee teemoittain kronologisuuden sijaan.

Odotin kirjan lukemista pitkään, ja kun sen itselleni alkusyksystä kotiini kannoin, tuli jo kiire lukea edelliset kirjat alta, jotta tämän saisi aloittaa. Luen yleisesti ottaen todella vähän elämäkertoja, ja ennakkoluulot puhtaan kaunokirjallisuuden mukavuusalueelta poistumisesta olivat ilmassa, mutta onneksi ne saatiin mukavasti kumottua, sillä olipa tässä kaunis kirja upeasta taiteilijasta. Tove on kiehtonut aina, ja silti tämä on ensimmäinen elämäkerta, jonka hänestä luen ja lopulta huomaan tienneeni hänestä niin kovin vähän, lukeneeni liian vähän ja pitäneeni rakastamiani muumejakin liian keskeisinä. Oli ihana tähän siis nyt todella uppotua.

Ihan vähän kirjassa häiritsi Karjalaisen välillä kovin ylitulkitseva ote sekä kronologisen etenemisen sijaan valitun teemoittain etenemisen seuraksena ilmentyvä toisto, joka olisi vielä yhdellä huolellisella editointikierroksella varmaankin vähentynyt, mutta ei se onneksi tarinalta juurikaan ollut pois. Pitänee seuraavaksi tarttua johonkin Toven omaan kirjaan, tästä sitä taustaa niille ainakin saisi. Suosittelen ehdottomasti, jos yhtään Toven elämä kiinnostaa.

Oras Tynkkynen : Pieni maailmanpelastusopas
♥♥♥♥

Ja jos en juurikaan tartu elämäkertoihin, on tietokirjat vapaaehtoisella lukulistalla sitäkin harvinaisempia. Kun kuitenkin siskoni tenttikirjana olleeseen maailmanpelastusoppaaseen ensi kertaa tutustuin, heräsi samantien pieni kiinnostus tätä 1,5 vuotta sitten julkaistua kirjaa kohtaan. Ja kun se kirjamessuilla vastaan tuli, siirtyi se omalle lukulistalle kirjahyllyni kautta.

Pieni maailmanpelastusopas etenee rauhallisesti ensin kymmenen maailman suurimman ongelman, ylikulutuksen, sorron, nälän ja janon, ilmastokriisin, sodan, köyhyyden, väestönkasvun, syrjinnän, eläinten hyväksikäytön ja huumeiden kautta kymmeneen ratkaisuun (mm. verotus, kasvisruoka, koulutus, perustulo) ja sieltä vielä pienellä pintaraapaisulla kymmeneen tekoon, joita jokainen yksittäinen ihminen voi maailman parantamiseksi tehdä. Ja alle viikossa tämänkin kirjan läpi kahlattua antaisin sille kovin mielelläni neljä tähteä ongelmille ja lopun pienille teoille, vähän vajaa kolme ratkaisuille.

Alku veti mukaansa iskevin ongelmin, jotka oli esitelty rauhallisesti, mutta silti kovin painokkaasti. Ongelmia käsiteltiin reilusti ja monesta näkökulmasta, ja siksi ehkä olikin pienoinen pettymys siirtyä ratkaisu-osioon, jossa konkreettisten tekojen tieltä meinattiin eksyä välillä hieman poliittisen jargonin seuraan. Toki suuret ongelmat ratkotaan suurilla linjoilla, mutta koska ei ole kovin todennäköistä, että siirtyisimme esimerkiksi perustuloon lähivuosien aikana, olisi ollut mielenkiintoista tuon kauniin ajatuksen lisäksi tarjota vähän jotain konkreettisempaa ratkaisua. Toki näitä maailmanpoliittisia suuntiakin on tärkeä ymmärtää, jotta tietää mitä äänestää äänestäessään perustulon kannattajia, mutta jos ongelmat osataan esittää monitahoisesti, ei ratkaisujen kanssa ehkä kannattaisi lähteä vetämään mutkia näin vahvalla otteella suoriksi. Mutta hyvä ja ajattelemisen arvoinen kirja, suosittelen ehdottomasti myös tätä.

Seuraavaksi houkuttaisi ihan hurjan paljon siirtyä joko muumikirjojen tai Pottereiden maailmaan. Saa nähdä kumpi voittaa.

Kahden tähden kirjoja

Ai että miten onnellinen olen edelleen noista viikonloppuisista kommenteistanne, KIITOS ihan hurjasti! Ottakaa tämä tavaksi, tää inspiroi kyllä bloggaamaan niin paljon lisää, että ette voi edes uskoa! Palaan vielä viimeisten vastausten pariin kunhan päivätyöt saan pois alta häiritsemästä, mutta nyt sentään tämän olleen kirjapostauksen vielä teille maanantain iloksi ja kellojen siirrosta aiheutuneen mummoutuneen vuorokausirytmin kunniaksi ehdin heittää!

Hetki on vierähtänyt jo edellisestä kirjapostauksesta, ja syy on ihan puhtaasti omassa lukuperiaatteessani: oli kirja miten huono tahansa, se luetaan loppuun ennen kuin voi aloittaa uuden. Ja kun on onnistunut nyt mainiosti valitsemaan peräkkäin kolme ei-niin-hyvää kirjaa, niin onhan se hieman jumissa nyt ollut koko harrastus. Pitäisi ehkä vähän hioa tätä periaatetta siinä mielessä, että on vähän kurjaa suunnilleen pakottaa itse itsensä lukemaan, enkä jotenkin usko, että maailmakaan siihen kaatuisi, jos puuduttavan kirjan yksinkertaisesti vain jättäisi kesken. Mutta kuten aiemminkin olen tainnut sanoa, mielestäni kirjaa ei voi arvostella, jos sitä ei ole loppuun asti lukenut ja kirjojen arvostelu on kuitenkin yksi lempiharrastuksistani, niin kai sitä on omista päätöksistään vaan välillä kärsittävä. Ja toivottava, että seuraavan kerran pääsen kertomaan teille tänne taas hyvistä kirjoista.

♥ = ei sytyttänyt sitten lainkaan
♥ ♥ = luettava, ja ehkä jopa ihan ok, mutta joku tökki
♥ ♥ ♥ = ihan hyvä, joskaan ei vielä ihan lemppari
♥ ♥ ♥ ♥ = tykkäsin todella, voisi jo melkein sanoa lemppariksi
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ = täysi kymppi, puhdasta rakkautta ja muuta sen sellaista

Jamie Zeppa : Ylitse taivaan ja maan ♥(♥)

Ylitse taivaan ja maan on omaelämäkerrallinen teos parikymppisen kanadalaisen Jamien vuosista Bhutanista, ja siitä, miten buddhalainen kulttuuri vie länsimaalaisen mukaansa ihan totaalisesti. Teos on tarina kulttuurieroista, kertomus yltäkylläisyydessä eläneestä opettajaopiskelijasta ja hänen todellisuutensa täydellisestä vastakkaisuudesta bhutanilaisen, alkeellisemman kulttuurin keskellä. Se on myös omallaillaan tarina buddhalaisuuden löytymisestä ja on se vähän myös rakkaustarina kaiken erilaisuuden ja sen aiheuttamien ristiriitojen keskellä.

Ja voi, olisin niin kovin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän! Kirja, joka ärsytti ja ihastutti yhtäaikaa on aina jollain tapaa jännä lukea, mutta kun ärsytystä on lopulta enemmän kuin ihastusta, ei käteen jäänyt ihan hirveästi. Bhutanin kulttuuri, luonto, buddhalaisuus ja jokin kodin- ja rauhanlöytämisen tunne viehätti tässä kirjassa ihan älyttömästi, mutta se oli lopulta vaan niin äärettömän huonosti kirjoitettu, että teki ihan älyttömän pahaa sen kanssa jatkaa eteenpäin. Preesens aikamuotovalintana oli outo, teksti ja kerronta todella ärsyttävää ja kaukaista, suuret asiat tapahtuivat ihan yhtäkkiä ja todella epätodentuntuisesti ja koko tarina jäi juuri tuon vuoksi äärimmäisen kaukaiseksi. Harmi, koska paremmin kirjoitettuna tästä olisi tarinansa puolesta voinut tulla lempikirjani.

Cecilia Samartin : Señor Peregrino ♥♥

Señor Peregrino luotsaa tarinansa kanssa lukijan takaisin länsimaailmaan, se kuljettaa sen ensin Meksikon kautta Yhdysvaltoihin, ja lopulta suureellisen sivutarinan myötä myös vuosisadan alkupuolen Espanjaan. Se on tarina laittomasta siirtolaisesta, jota piinaa häpeällinen syntytarina ja paholaisen merkkinä pidetty syntymämerkki, ja se on tarina vanhasta espanjalaismiehestä, jonka päivät kuluvat psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla.

Ja olipa tämä sitten lopulta jotenkin kliseinen ja ennalta-arvattava kirja. Odotin koko ajan, että loppu pelastaisi alun latteuden, mutta lopulta se tipautti tarinan vain syvemmälle yksinkertaisuuteen. Tarina ei meinannut kasvaa millään, ja sitten se taas yhtäkkiä kasvoi yli äyräiden niin, ettei aikaisemmassa tasaisuudessa ollut mitään järkeä. Kirja oli kuitenkin ihan viihdyttävä lukea, joten siitä kaksi tähteä, mutta tämän jälkeen todella kaipaisin jotain oikeasti hyvää ja vaikuttavaa luettavaa. Tavallaan olisin toivonut etukäteen tienneeni, että tämä kuuluu aika vahvasti coelhomaiseen genreen itsestäänselvyyksien sietämätön hömppyys, olisin osannut suhtautua siihen ehkä paremmin, mutta toisaalta olisin myös todennäköisesti jättänyt sen lukematta. Että ehkä ihan hyvä näin, mutta eipä tarvinne jatko-osaan enää tarttua.

Lulu Wang : Liljateatteri ♥(♥)

Lähes viidensadan sivun paksukainen luotsaa tien kommunistiseen Kiinaan, 1970-luvulle keskelle poliittista lähihistoriaa, vankileirejä, luokkajakoa ja kommunismin nurinkurisuutta. Tarina liikkuu ajassa hypellen eteenpäin teini-ikäisen Lianin silmi, saa puolessa välissä vähän puskista itselleen toisen päähenkilön Kimin, joka on ainakin kaksi luokkaa Liania alempana. Se käyttää päähahmonsa nuorisoleirillä, vankileirillä ja koulunpenkillä, ja ainakin pyrkii kuvaamaan kahden täysin erilaisista taustoista tulevan tytön elämää useasta eri näkökulmasta.

Pakkohan se nyt kuitenkin sitten on sanoa, että nyt oli hämmentävin kirja pitkään aikaan. En edes tiedä mitä siitä kirjoittaa, sen verran veti loppu jalat alta koko tarinalta. Poliittisen historian kuvauksena kirja oli paikoitellen mielenkiintoinen, mutta alun turha aikahyppely sekoitti tarinaa kummasti, eikä lopulta oikein mikään liittynyt mihinkään, ja silti muka kaikki liittyi kaikkeen. Henkilöhahmot olivat piinaavan irrallisia, tarina paikoitellen niin pitkäveteinen, ettei meinannut luetuksi saada, mutta sitten yhtäkkiä lopuksi kuitenkin jotain täysin muuta, mitä ensimmäiset 400 sivua antoivat ymmärtää. On aika vahvasti olo, että en ihan tainnut ymmärtää sitten kuitenkaan. Sanattomaksi vetää, muttei tällä kertaa kovin positiivisessa merkityksessä.

Ettäpä sellaista luettavaa tällä kertaa. Oliko näistä joku teille tuttu? Kaipaan nyt jotain todella helppolukuista, positiivisella tavalla vaikuttavaa ja oikeasti hyvää luettavaa näiden vastapainoksi. Sen kun vain keksisi, mikä teos nämä kriteerit todella täyttäisi. Ehkä luen jonkun muumi-kirjan, siinä voisi olla itua!

Perjantain parhaat

 

♥ Kynttilät, kotifiilis, ihanat viestit ystäviltä, aamun aloitus suklaalla. Se kun on blogi, mutta sen pariin ei ole pakko tulla, ja jos tulee vain viikonloppuisin, niin sekin on kiva, koska ainoa syy miksi tätä nykyään tekee, on se, että se on kivaa, ja se jos mikä on sitä. Kivaa.

♥ Tällä viikolla saapunut ryhmäkuva, jossa olen tällä kertaa itsekin mukana. Viime vuonna minua tuurasi kuvassa tiimiparini pyytämänä seuren sijainen, coolio.

♥ Kunnolla käynnissä olevat keskustelut vanhempien kanssa, ne on jotenkin äärimmäisen antoisia ja mielenkiintoisia hetkiä tässä työssä. Se, kun on aikaa istua tunniksi alas ja puhua toisen ihmisen tärkeimmästä, siitä omasta lapsesta, miettiä sen vahvuuksia ja tulevaisuuden koulupolkuja ja olla vain ja kuunnella. Ihan lempparia, lempparia on se niiden keskustelujen kirjaaminenkin, enkä yhtään ymmärrä niitä kolleegoja, jotka näistä keskusteluista eivät pidä. Oudot!

♥ Viime viikonloppuna mamalta saadut kukat, ruusut jotka täydessä kukassaan tuoksuvat tässä keittiönpöydällä ja terttuneilikat, jotka tuopissaan viihtyvät mainiosti makuuhuoneessa.

♥ Helsingin kirjamessut, ja sieltä vielä nimenomaan antikvaariset messut! Niskat on jumissa kirjojen nimien tavaamisesta, käsi kipeä kahdeksan kirjan kangaskassista rahtaamisesta ja olo jotenkin taas niin iloinen kaikesta uudesta luettavasta ja siitä, että pitkästä aikaa löytyi hyllyyn myös kaksi etsinnässä ollutta lempparikirjaa: Puolikas keltaista aurinkoa ja Metsäjätti, molemmat hyväkuntoisina ja kovakantisina. Mietin tuossa vähän aikaa sitten että mikähän mahtaisi olla lempiharrastukseni, nukkuminen taisin vastata silloin, mutta on se sittenkin kirppisten, kierrätyskeskusten ja antikvaarien kiertely oman kirjahyllyn täydellistäminen mielessä.