Yksi kuva joka päivältä

01. something blue 02. i saw this cutest wallet at Dökkan, ja ostin sen hajonneen tilalle 03. weather
04. can’t live without sokeri 05. 8 o’clock 06. made me smile today
07. kirjoja on the floor, tietenkin 08. a place, a home 09. muffaria aamiaiseksi, heck yes!

10. i do this everyday 11. a set tai a-set-elma, kuinka sen tahtookin sanoa! 12. normal
13. letters 14. for me 15. hot + cold, ruoka lämmin, ulkona kylmä
16. after looong day 17. cooking 18. i love this :-*


19. i’m gonna eat a whole muffin (jota lopulta en saanut kuitenkaan yksin edes syötyä..)! 20. bright, right…. 21. shoes
22. a favourite thing 23. i made this, tai ihan ite ainakin paketoin 24. i need to do this, kunnon kirppiskierros siis!
25. time (to say goodbye, lauloi Andrea Bocelli kun LEOPSia kirjoitin) 26. wall 27. i’m thankful of this…
28. black, haha! 29. So, this happened eli häälupaushommia, rakas, skumppaa ja hotelliyö 30. i bought this, ja ruusuntuoksuinen kynttilä on paras ostos muuten aikoihin.

Instagramissa oli #fmsphotoaday-haaste, jossa annettiin tehtäväksi ottaa kuva jokaiselta päivältä aina ohjeen mukaan. Kuvat yllä, ohjeet lihavoituina alla. Osa kuvista vilahteli täällä bloginkin puolella jo aiemmin tuossa perinteisemmässä kuulumiset kuvina -kategorian postauksessa, ja juu, voisihan ne ig-kuvat ihan sinne sovellukseen toki jättääkin, mutta tuntui nyt sunnuntain kunniaksi jotenkin kivalta jakaa ne täälläkin. Jakaa sellaisia juttuja, mitä ei ilman haastetta olisi tullut edes kuvanneeksi ja jakaa se fiilis, se ajatus siitä, miten hauska lopulta näitä on tälleen kootusti selata kuukauden lopussa, koska on oikeasti yllättävän arvokasta ottaa ihan jokaisesta päivästä ainakin yksi kuva muistoja jäsentämään.

Olen nyt etenkin tämän marraskuun viimeisen viikon aikana ollut jotenkin erityisen alakuloinen, väsynyt ja rikki monellakin tapaa, olen kironnut kaikki omat kliseiset mantrani mielialan valitsemisesta suurimmaksi sonnaksi, mitä ikinä olen keksinyt ajatella, ja olen ihan totaalieristänyt itseni kaikesta kivasta ja sosiaalisesta saadakseni vain murista ja marista. Ja sitten yhtäkkiä kaiken tämän väsyneen valituksen keskellä huomaan, että silti ihan jokaiselta päivältä, niiltä kurjimmiltakin olen saanut aikaan edes yhden kivan ajatuksen esiin tuovan kuvan, ja se onkin aika kivaa. Se on kivaa siksi, että kuvien ottaminen on kivaa, mutta se on kivaa erityisesti siksi, että jokaisessa kuvassa on kuitenkin positiivinen fiilis kaiken oma-aloitteisen ankeutumisenkin keskellä.

Että ehkä seuraavaksi onkin sen #100happydays-haasteen vuoro, kuka lähtee mukaan?

Menneitä hetkiä ja vähän tulevaakin

Haha, en meinannut nahoissani pysyä kun Emmin blogissa tähän haasteeseen törmäsin jokunen hetki sitten! Kutkuttavia kuvia, huikeita fiiliksiä siitä miten kauan tuotakin mimmiä blogifanitin ennen kuin oikeasti tutustuttiin sekä yleinen muistutus siitä, että minulla on tuo ihan sama postaus lojunut luonnoksisa ties miten kauan odottamassa pidempää kirjoitusinspiraatiota ja ennen kaikkea halua tuoda julki itsestään todella edustavia, hieman vanhempaa vuosikertaa olevia kuvia. Nyt on näemmä hetki koittanut, ja olisi muistelopostauksen vuoro! Mä en vaan tuota tiivistämisen jaloa taitoa osaa, joten tämä on sitten taas niitä elämääkin pidempiä postauksia, koittakaa kestää!

10 vuotta sitten (2004)

x Tekisi melkein hymiöksi tähän laittaa peräkkäin x ja D, mutta vastustan kiusausta ja pitäydyn tuomaan ajatukseni julki ihan kirjoittamalla. Nämä kuvat ovat vuosilta 2003, 2004 ja alin sitten vuodelta 2005, mutta ajanevat hyvin asiaa. Vuonna 2004 olin 17, lukion tokalla, rakastunut kovasti IRC-Gallerian kautta tapaamaani oululaispoikaan, jonka kanssa kai seukattiinkin tovi. Netin välityksellä tosin, mutta olimme kyllä siis ensimmäisen kerran jo tavanneet 2003 ihan livenäkin ja romanssi jatkui vahvana ainakin syksyyn 2004.

x IRC-Galleria, tuo blogien ja sosiaalisen median kantaäiti eli muutenkin vahvaa elämäänsä, tästä syystä näitä omia kuvia tuolta ajalta on valitettavasti vielä joitain tallellakin. (Mun galtsunicki oli MissInvisible, joka lyhentyi myöhemmin muotoon missinvis. Ja en sitten perustanut neljää vuotta myöhemmin blogia, jonka nimi oli No More Invisible…) Muuta tärkeää elämässä oli ystävät, bacardi breezerit, kotona itsekseen kirjoittelu, äidin kanssa riitely, Helsinkiin muutosta haaveilu, ajatus siitä, että haluan isona poliisiksi(….) ja no, se poika sieltä Oulusta.

x Niin ja miksikö kuvat on kaikki sivuttain? Koska naama näytti noin silloin mielestäni paremmalta. Joten kunnioitetaan kuvien autenttista fiilistä. Ja alimman kuvan kaula-aukkoa.

5 vuotta sitten (2009)

x Vuosi, jolloin minusta tuli pissis. Ulkonäön lisäksi myös käytös alkoi pissismäistyä, olihan tämä kaiketi vuosi kun löysin  kaiken maailman pippaloiden jalon luonteen noin muutenkin. Voi aikoja.

x Asuttiin Kimmon kanssa Leppävaarassa HOASin asunnossa Selloa vastapäätä. Opiskelin yliopistolla toista vuotta, ja olin myös näemmä imaissut itselleni oikein mahtavan bloggaajaidentiteetin, ja olikin hirmu tärkeää vähän joka väliin sanoa, että saan muuten nykyään ilmaisia shampoita. Se oli hienoa se. Alkuvuodesta oli ollut ekat blogimiititkin, ja olin jo tutustunut myös Annaan, Taruun ja Meriin?

x Uusien kavereiden myötä pääkaupunkiseudulla asuminen alkoi helpottaa, mutta taisi olla muuten tuo vuosi 2009 viimeinen, kun opiskeluun panostin täysipainoisesti. Jännä sitten että venähtikin tuo kolmivuotinen koulutusohjelma kuusivuotiseksi. Töitä taisin tehdä niin, että kävin silloin tällöin Seuren kautta keikoilla päiväkodeissa ja olin kai kahtena iltana viikossa erästä ihanaa pikkutyttöä myös vahtimassa Perkkaalla.

3 vuotta sitten (2011)

x Olin ihan kriisissä kun Anna ja Meri muuttivat Australiaan, ja kun koko sosiaalinen elämäni oli perustunut yhdessä vietettyihin iltoihin, oli elämä vähän rankkaa. Oli oikeasti kyllä aika yksinäinen fiilis, muistan monet bussimatkat Jumbolta silloiselle kämpälle Herttoniemenrantaan kun kuuntelin kovalla jotain huonoa rokkia ja mietin, että ei tässä kyllä ole yhtään mitään järkeä. Ja tammikuussa sitten kommentteihin ja blogimaailmaan kyllästyneenä lopetin bloginikin.

x Kriiseilin myös koko vuoden opintojen kanssa, olin töissä Onlyssa myyjänä ja jonkin aikaa myös somistajana ja mietin, että kyllä tää vaatemyynti on nyt vaan niin paljon siistimpää kuin joidenkin lasten kanssa toimiminen. Kokoon tuli ehkä huikeat 20 opintopistettä, ja sitten olikin edessä etenemiseste, yllättävää. Taisin tehdä keväällä kuukauden sisällä toisen 20 opintopisteen verran erilaisia rästiesseitä ja tenttejä, ja sain kuin sainkin asiat sen verran hyvään jamaan, että jatkaminen yliopistolla kuitenkin vielä onnistui.

x Perustin Rokkirekki-blogin kesällä, ja kaduin päätöstäni heti ensimmäisen kuukauden sisällä. En kuitenkaan kehdannut niin lyhyeen lopettaa, joten jatkoin tätä puuhailua sitten enemmän tai vähemmän innostuneena, ja alkoihan se taas olla ihan kivaa kun vanhoista postauksista ja niiden kuormista oltiin päästy!

x Ja vuosi 2011 olikin sitten myös se vuosi, kun päätin ihan tosissani kokeilla vähän parisuhteen rajoja, ja laitoin koko homman sekaisin varsin lahjakkaasti omalla upealla toiminnallani. Hyvä minä. Se kriiseily ja pelleily loppui sitten Kimmon vastaaviin vasta syksyllä 2012, mutta oli sentään onnellinen loppu. Sanoin Kimmolle tuossa parisen kuukautta sitten, että kiitos kun jaksoit odottaa, että minusta tuli siedettävä, ja tarkoitin tuota koko sydämestäni. Ja tarkoitan kyllä edelleen.

Vuosi sitten (2013)

x Sydämen vei Shaghai, ja kun sosiaalisista ja parisuhteellisista epävarmuuksista oli viimein päästy, aloin löytää jotain mielenrauhaa elämäänkin, mikä ehkä pikkuhiljaa alkoi näkyä täällä bloginkin puolella.

x Opinnot alkoi myös kiinnostaa enemmän kun otin toiseksi sivuaineeksi Suomi toisena kielenä -opinnot, ja villinä tyttönä Kiinasta palattuani päätin hakea ihan oikeita töitä, jotta minulla olisi enemmän varaa reissata. Muuten olin elättänyt itseni lähinnä bloggaamisella ja Seuren keikoilla.

x Ja kesäkuussa aloitinkin nykyisessä työpaikassani, ihan vakkarina, joten se niistä reissuista. Syksyn painoin sitten opintojen jämiä, kandityötä ja töitä yhtä aikaa, ja olin väsyneempi kuin koskaan. Töissä kahden hengen tiimin kanssa oli myös hiukan hankalaa, olihan yhdessä kaksi hyvin erilaista ihmistä hyvin erilaisine kasvatusnäkemyksineen niin, että toisella ei edes ollut minkäänlaista käytönnönkokemusta yhtään mistään. Selvittiin kuitenkin, ja olipa varsin ikimuistoinen vuosi.

Tähän asti vuonna 2014

x Olen juhlistanut paljon onnellisia asioita, omia valmistujaisia brunsseilemalla ystävien kanssa meillä kotona, lukioaikaisen ystäväni ja kaasoni häitä, omia polttareita mamma-tatuointeineen ja sitten tuossa syyskuun kahdeskymmenes vielä niitä omiakin häitä. Tämä on ollut hyvä ja tasapainoinen vuosi, ja viimein on alkanut tuntua siltä, että tätä elämän suuntaa määrään oikeasti tasan minä eikä kukaan muu, ja se on varsin hyvä tunne noin pidemmän päälle.

x Olen myös aloittanut toisen vuoteni esikouluopettajana hyvin paljon valmiimpana ja kypsempänä kuin vuosi sitten, ja ollut siitä hyvin onnellinen. Siinä missä viime vuoden ryhmässä lapsia oli 13, on tänä vuonna heitä 23. Ja oli noita aikuisiakin miten se yksi enemmän, niin on kyllä ehdottomasti sanottava, että aika lintukodossa sitä on eka vuosi tuon pienen ryhmän kanssa vedetty menemään. Ja että ihan aidosti kyllä jokainen lapsi ansaitsisi paikan tuollaisessa pienessä, inhimillisen kokoisessa ryhmässä, jossa jokaisella on tilaa olla yksilönä ja omana itsenä, eikä lapset ole aikuisille vain ohivilistävää, epämääräistä laumaa. (No, ei ne nyt ihan sentään sitäkään nyt ole, mutta kärjistettynä pointtina tämä vaan.)

Eilen

x Makasin sängyssä lamaantuneena järjettömästä niskakivusta, ja yritin helpottaa oloa buranalla ja lihasrelaksanteilla. Kyllä se sentään vähän helpottuikin, mikä on tietenkin ihan positiivinen asia, jos on pystynyt viimeksi tiistaina kääntämään päätään. Pieni muistutus siitä, että voisi tosiaan aloittaa sen joogan..

x Sukelsin myös ehkä maailmankaikkeuden mahtavimpaan maailmaan, ja aloitin Harry Pottereiden lukemisen uudestaan. ♥__♥ Ensimmäinen kirja on jo luettu, toista taidan aloitella tänään, ja nyt jo mietin itselleni jotain HP-tatuointia, katson youtubesta videoita Snapesta (”After all this time?” ”Always.” ♥__♥) ja olen ihan ♥__♥, jos ette jo huomanneet. Voi, miksi olen näin kauan odottanutkaan uudelleenlukukierrosta?

Tänään

x Heräsin ensi kertaa moneen yöhön oikeasti hyviltä unilta, oi autuutta!

x Kävin sen kunniaksi kaupungissa hieman tonttupuuhilla, ei niin autuutta. Stokka oli virhe, mutta onneksi nuo pikkuputiikit oli tapansa mukaan ihanan rauhaisia, sieltä parhaita juttuja sitten löytyikin. En olekaan koskaan ollut jouluhankinnoissani näin aikaisessa! Ehkä asiaa helpotti hieman se, että nyt pyrin ostamaan jotain sellaista, mitä toinen todella tarvitsee, ja sellaisen ostaminen onkin helpompaa kun on hieman etukäteen niitä juttuja miettinyt. Ja tällä viikolla kipuisuuteni keskellä ei ole ollutkaan muuta kuin aikaa miettiä. Ja lukea.

Huomenna

Lähdetään ystäväni luokse katsomaan vauvaa. Tässä kohtaa menen taas tällaiseksi: ♥__♥, mutta se on kai ihan positiivinen asia. Tuntuu että näen muutenkin koko ajan ympärilläni vain vauvoja, keskiviikkona kahvilassakin istui ympärillä niitä varmaan viisi. Hahah, alitajuntainen vauvakuume, ei kai!

Paijailen myös kovasti Elviä ja tsemppaan itseni maanantaista eläinlääkärikäyntiä varten, koska oon saanut päähäni, ettei Elvin jalassa oleva patti voi olla mikään hyvä asia. Tosin luulen kyllä, että nakitan K:n eläinlääkärireissulle, mulla menee vähän liikaa tunteisiin nuo tuollaiset. Voi mun karvavauvaani.

Elämä A:sta Ö:hön

Tämä elämäni aakkoset -haaste on kierrellyt varsin malliikkalla vauhdilla ympäri blogimaailmaa tässä lähiaikoina, mutta koska ainakin itse olen kovin muiden vastaavia tykännyt lukea, isketään tää omakin versio nyt tänne jonon jatkeeksi!  Koska olen aiemmin tehnyt tällaisen aakkoslistauksen asioista joista pidän, mennään tällä kertaa ylipäätään asioihin, jotka tietyllä kirjaimella alkavat ja elämääni kuuluvat, ei niinkään lempparijuttujen parissa, ainakaan ihan välttämättä. Ja ei – en ole vieläkään oppinut tiivistämään ajatuksiani, joten täältä pesee ja ihan huolella. Hakekaa litra teetä mukaan, tää postaus on pidempi kuin nälkävuosi. Tai jos kammottaa jo nyt, niin tuolla oikeassa yläkulmassa on näppärä rasti, josta postauksen saa pois näkyvistä. :-*

A Avioliitto. Apua. Olen jotenkin keskittänyt kaikki ajatukset pelkkiin hääjuhliin, ja nyt kun ne alkavat vääjäämättä lähestyä, olen tajunnut, että tässähän ollaan tekemässä tästä tytöstä vaimoa. En tiedä saako näin sanoa, ja kuinka moni tästä kärjistyksestä nyt provosoituu tai loukkaantuu, mutta itse avioliitto ei minulle varsinaisesti merkitse mitenkään ihan kamalan paljoa. Se on sellainen virallinen vahvistus suhteellemme, ja onhan siitä lainopillinenkin hyöty plus toki minua viehättää ajatus siitä, että ihan julkisesti toisillemme lupaamme kuulua aina, mutta en usko, että naimisiinmeno meidän suhdettamme mihinkään muuttaa. Lähinnä se jopa jollain tapaa ahdistaa, koska avioliitto-käsite tuntuu olevan niin surullisen ahdas ja kapea, ja tuntuu jotenkin todella pahalta kuunnella keskustelua siitä, miten esimerksiki kahden miehen keskenään naimisiinmeno voisi tehdä jonkun heteroparin avioliitosta muka vähemmän arvokkaan. Vastustan tasa-arvoisen avioliittolain vastustamista niin vahvasti, että ei minusta tunnu lainkaan etuoikeutetulta saada mennä naimisiin kun joiltain muilta samaan aikaan tällainen perusoikeus on ihan älyttömistä syistä evätty.

B Blogi. Elämäni pitkäaikaisin harrastus, ja välillä on kyllä ihan rehellisesti sanoen tullut mietittyä, että jokohan olisi tän tytön aika lopetella, ja koittaa, miltä se elämä ilman tällaista päivittäistä internethengailua tuntuukaan. Rennolta, jotenkin olettaisin? Ja silti samalla tähän puuhaan on kasvanut niin kiinni, ja lopettamispäätös tuntuisi niin isolta, että sitä haluaa ihan oikeasti harkita ollakseen täysin varma. Sanoo ihminen, joka tosin ei yleensä pahemmin harkitse, ja hyvin sitä on tähänkin asti elämässä menty.

C Cocktail-kutsut. Aina niissä välillä käyn, ja aina samalla tavalla huomaan olevani ihan väärässä paikassa. Porukka pönöttää pipo kireällä yrittäen näyttää paremmalta kuin muut päätyen kuitenkin näyttämään keskenään identtisiltä. Muoti ja viiden minuutin trendit jyrää tyylit alleen, ja jengi tuntuu ajattelevan, että tollasissa gaaloissa sun muissa käyminen on oikeasti jotenkin merkityksellistä ja hienoa, ja että siellä olo tekee itse kävijöistä jotenkin kamalan tärkeitä. Tän ei ole missään nimessä tarkoitus olla mitään dissaamista, koska on ollut aika, kun kyseisen tyyliset paardit merkitsi mulle ihan samaa, mutta nyt kun olen kasvanut niistä jotenkin totaalisesti yli, on jopa viihdyttävää katsoa noita tilaisuuksia jotenkin ”ulkopuolelta”. Ei ne ole minun elämääni, eikä niiden onneksi tarvitse ollakaan. Ja onneksi ne ei sentään kaikille kävijöilleen edes ole noin tärkeitä tai on tärkeitä ystävientapaamismielessä, koska elämässä on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin pönöttäminen ja näyttäytyminen.

D Duuniyhteisö. Hyvä työyhteisö auttaa jaksamaan ja kannattelee paremmaksi omassa työssään, ja yhtälailla huomaan asian toimivan myös päinvastaisesti: tuntuu, että huono työyhteisö pystyy huonontamaan jopa ihan oman itsensäkin ammatillisuutta ja panostusta työhönsä. Molemmat olen elämäni aikana saanut kokea, ja ymmärrän kyllä, ettei täydellisiä työyhteisöjä ihan joka kulmalla vastaan tulekaan, mutta ainakin nykyään osaa arvostaa jo sitä keskimääräistä parempaakin, se nimittäin antaa niin älyttömästi ihan yksittäiselle työntekijällekin tukea ja hyvää oloa.

E Elvi. Viisi ja puoli vuotta maailman täydellisintä ja ehdottominta rakkautta, viisi vuotta ja seitsemän kuukautta sitten en olisi ikinä uskonut, että koiraa voi rakastaa näin paljon.

F Frendit. Niin TV-sarja kuin ne tosi elämän maailman siisteimmät tyypitkin. Olen onnellinen kun elämässäni on niin mahtavia ystäviä, ja olen onnellinen, että parisuhteenikin perustuu maailman syvimpään ystävyyteen, koska näin minun on hyvä olla. En minä osaisi seurustella ihmisen kanssa, jolle en voisi jakaa kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, enkä minä osaisi seurustella, jos minulla ei olisi poikaystävän lisäksi myös omia ystäviäni ja kavereitani, joiden kanssa voin viettää aikaa myös ilman Kimmoa.

G Grammatiikka eli kielioppi. Rakkaudesta suomen kieleen, ei missään nimessä pilkunviilaamiseen. Oikeakielisyydelle on paikkansa ja aikansa, samoin huolimattomallalle kirjoitustyylille. Ei ole justiinsa jos blogissa tulee pilkku väärään paikkaan, tai ajatusvirhe saa yhdys_sanat erikseen, mutta auta armias jos samanlaisen virheen bongaan printtimediasta tai vaikka Ylen uutisista. Siinä ei hyvä enää heilu. Yksi haaveistani olisi myös opiskella suomen kieltä yliopistolle, sitä kielioppia myös.

H Huumori. Minulla on minun huumorintajuni, ja tullakseen kanssani toimeen, pitää sitä ymmärtää. Huumorintajun natsaaminen on jotenkin pohjana kaikelle, koska jos yhdessä ei voi nauraa, on yhdessä vaikea myöskään itkeä.

I Isovanhemmat. Olen maailman onnellisimmassa asemassa, koska arkeani on rikastuttanut koko tähän astisen 26-vuotisen elämäni ajan kaikki neljä isovanhempaa, jotkut enemmän ja toiset vähän vähemmän. Silti jokainen on omalla tavallaan äärimmäisen tärkeä ja rakas, ja on maailman mahtavinta kaikkine muine ylisanoineen, että olen saanut tutustua noin upeisiin ihmisiin, ja saada pitää heidät elämässäni läsnä näinkin pitkään. Ja toivottavasti vieläkin pidempään, paljon pidempään. Kimmo on joskus sanonut, että pidän elämässäni jalustalla kahta ihmistä, toinen heistä on isäni, joka on aina oikeassa ja kaiken voi perustella sanomalla ”no mutta iskä on sanonut…” ja toinen on äitini isä, eli ukkini. Upein, ja totta kai vaaleanpunaisessa maailmassani virheettömin ihminen, jonka tiedän.

J Julkinen liikenne. Koska maailma olisi ihan pikkuisen parempi paikka, jos ihmiset liikkuisivat enemmän joukkoina, eikä yksin kalliissa autoissaan. Joo, on tilanteita joissa on pakko olla oma auto, onhan Kimmollakin, mutta olen itse kovin rakastunut työmatkabusseiluun, helppoa, rentoa ja ruuhkatonta. Olen varsin onnekkaassa asemassa, kun pääsen bussilla lähes kotiovelta työovelle. Jos näin olisi kaikilla, luulen, että muutkin tarttuisivat tähän mahdollisuuteen enemmän, mutta aina voi toivoa tämänkin olevan nouseva trendi, koska kasvavilla kävijöillähän sitä joukkoliikennettä parhaiten parannetaan, luulisin.

K Käsialat. Rakastan muiden ihmisten käsialoja, etenkin persoonallisia ja hienoja. Olen harrastanut käsinkirjoittamiseen liittyviä puuhia iät ja ajat, joten kiinnitän erityisen paljon ihmisessä huomiota siihen, jos hän kirjoittaa kauniisti ja persoonallisesti käsin.

L Lapsilähtöinen kasvatus. Joku joskus kysyi kasvatusnäkemystäni, enkä siihen oikein osannut vastata, mutta tässä se ehkä kahdella sanalla. Ei ehkä puhdasoppisesti, mutta kauniina tausta-ajatuksena sille, mitä haluaisin oman ryhmäni lapsille töissä tarjota.

M Muumit. Koska Tove Jansson on nero, ja muumien filosofiaa pitäisi opettaa kouluaineena. Lopetin kerran erään pojan tapailun, koska hänestä muumit olivat vähän tylsiä ja etenkin omituisen muotoisia. Itse oli tylsä ja omituisen muotoinen, saatana.

N Norja. Vuosi nuoruudestani, ensimmäinen askel itsenäisyyteeni ja maailman avartavin kokemus. Osloon voisin kuvitella oikeastikin muuttavani takaisin jossain vaiheessa elämää, vieläköhän sitä kieltä osaisi edes himpun verran?

O Odottaminen. Olen huomannut, että elo sujuu huomattavasti paremmin kun on jotain mitä odottaa. Oli se sitten matka, loma tai vaikka tulevat elämänmuutokset, syntyy niistä eteenpäin vievä inspiraatio, joka auttaa arjen läpi kahlaamisessa.

P Päiviönsaaren yläaste. Koulu, jossa peruskoulun loppuun tallasin. Yläasteikäisenä ihminen on muuten ehkä hirveimmillään, luulisin. Tosin kai jotkut on kamalia ja ilkeitä vielä aikuisinakin, mutta tuolloin se oli enemmän sääntö kuin poikkeus, huh.

Q Quorn. Se ja muut kasvisherkut. Lihan jättäminen ruokavaliostani pois oli ehkä parhaita päätöksiä, joita vuonna 2011 tein, eikä hetkeäkään ole kaduttanut. Alku oli hankalaa, mutta kun antaa itselleen aikaa olla ja tottua, saavuttaa parhaan lopputuloksen. Mitä kauemmin olen ollut syömättä lihaa, sen vaikeampi on kuvitella palaavansa sekaruokavalioon, mutta onneksi tällä hetkellä sille ei mitään tarvetta olekaan.

R Raha. Köyhät opiskelijavuodet (ja etenkin ne, kun tuetkin oli jo loppuunkäytetyt), kiitos kun opetitte minulle rahan todellisen arvon.

S Siivoaminen. Rakastan siistiä kotia, vihaan siivoamista. Siksi täällä vallitseekin tasaisesti aikaimoinen sekasorto ja ihan rehellinen sotku, mutta olen sentään yhden tavan keksinyt ylläpitää siisteyttä: kun kutsuu useammin ihmisiä kylään, tulee kotia ihan huomaamattaankin pidettyä normaalia siistimpänä. Joten kuka tulisi ensi viikolla käymään?

T Tatuoinnit. Tatuointimessut olivat ehkä vaarallisin mahdollinen menomesta tässä kuvakuumeessa, saa nähdä kuinka moneen tatuointiin tän vuoden saldo lopulta jää.

U Ulkomaat. Kun oli aikaa reissata, ei ollut rahaa. Nyt kun olisi rahaa reissata, ei tahdo olla aikaa. Mutta onneksi on sellainen länsimaalainen konsepti kuin kesäloma keksitty, joten eiköhän sitä yhdessä tuon sulhoni kanssa jonnekin päin maailmaa lähdetä. Ehkä Berliiniin, taas?

V Viimetippa. Jos tätä kaveria ei olisi, en saisi aikaan yhtikäs mitään.

W Warkaus. Kaupunki, joka meinasi käyttää verotulojaan vaihtaakseen alkukirjaimensa tuplaweeksi. Rakas kotikaupunkini, jonka Kauppakadusta on lämmitetty vain puolet, koska kaikki kiinteistöt eivät tähän järjettömään hankkeeseen lähteneet mukaan. Piskuinen tehdaspaikka, josta katoaa työpaikat ja asukkaat, mutta joka silti on aina ja ikuisesti jollain tavalla minulle koti, niin hyvässä kuin pahassa. Pahin paluumuuttokuume on tosin viimeisen vuoden ja syventyneiden Helsinki-ystävyyksien myötä vähän hälventynyt, mutta ihana siellä on aina käydä. Ja viikon päästähän siellä taas ollaankin!

X The XX, bändi. Ilosaari 2012, telttakeikka, hyvä musiikki noin yleensä. Viime aikoina on soinut suomiräp, mutta nyt kun äksät tähän kirjoitin, tekee heti mieli laittaa molemmat levyt putkeen soimaan, ja palata parin vuoden takaisiin fiiliksiin ja hyviin oloihin. Ilman musiikkia elämä olisi kovin orpoa, ja aamuiset työbussimatkat painajaisia kanssamatkustajien jupinaa kuunnellessa.

Y Yliopisto. Kokeilin AMK:ta, päädyin yliopistoon ja rakastuin. Tokikin LTO-koulutus on aika sidottua moniin muihin opinto-ohjelmiin verrattuna, mutta silti rakastin valinnanvapautta, omaa vastuuta, luentoja ja sitä, ettei kaikkia mahdollisia kursseja suoritettu ryhmätöillä, kuten AMK-urani aikana tehtiin. Ei AMK:ssa ole missään nimessä mitään vikaa, saati että se jossain asiassa yliopistolle häviäisi, onhan koulutussuuntauksetkin täysin erejä ja erilaisia, mutta tää yliopisto-opiskelu oli vaan niin kovin paljon enemmän minua. Yliopistolle minä vielä ainakin maisteriopintojen pariin palaan, se on kyllä aika varmaa. Tai ainakin varmasti toivottavaa.

Z zzZZzZZZzz. Ai olenko aiemminkin saattanut mainita, miten täydellistä nukkuminen on? Lempijuttuni nukkumisessa tosin on nukahtaminen, sitä ei voita mikään. Aamuisin kun torkuttamisessakin on parasta se, että saa nukahtaa sen kuusi kertaa peräkkäin. Aika täydellistä.

Å Åsa. Åsa edustaa luokkatilassamme olevaa Å-kirjainta joten Å niin kuin kirjaintenopettelu eskareideni kanssa. Voisin mainiosti olla töissä muidenkin ikäisten lasten kanssa, mutta olen minä eskarista kyllä tykännyt ihan hurjasti. 6-7-vuotiaat muksut on niin mahtavan ikäisiä, heidän kanssa voi keskustella, pohtia ja kyseenalaistaa, tutkia, kokea ja syventyä, ja jotenkin sitä on ihan opettajafiilis, kun saa yhdessä monin eri tavoin opetella mikä on musta aukko, ja perustella, että ei, me emme kuole mustaan aukkoon vaikka pojat sinulle niin juuri sanoivatkin. Paljon on opittavaa tosin vielä myös minulla, mutta jos niin käy, että ensi vuonnakin esikouluryhmässä jatkan, niin kovin onnellinen olen. Onpahan ainakin tästä vuodesta mahtava pohja tulevalle.

Ä Äiti. Ihminen, joka on kanssani niin samanlainen, että yhteiselo oli silkkaa tappelua, etenkin teini-iässä, mutta kaikki muu onkin kovin mahtavaa. Äiti on upea ihminen, niin lämmin, vilpitön ja aito. Äiti ymmärtää, lohduttaa ja kuuntelee, on läsnä ja osaa neuvoa. Äiti leipoo maailman parhaat pullat, lähettää kauniimmat kortit ja ilahduttaa hauskimmilla jutuillaan. Jos osaisin olla yhtä hyvä äiti omille lapsilleni kuin minun äitini on ollut minulle, olisi heillä hyvät oltavat.

Ö ööööö. ”Öö, emmä tiiä, öö ihan sama”. Lauseet, joista yritän opetella eroon, koska 99%:sti en tarkoita niitä. En monesti halua kertoa kantaani, koska ajattelen, että jokaisen on oma ratkaisunsa itse kuitenkin tehtävä, mutta olen tajunnut, että on joitain asioita silti ihan pakko vaan opetella sanomaan suoraan. Ei asiat selän takana jupisemalla tai sanomatta jättämällä ratkea myöskään, joten joskus on ihan hyvä olla se rohkea, joka asioita sanoo ääneen. Paitsi, jos muut ovat etukäteen sanoneet olevansa takanani, ja tositilanteesta sieltä katoavatkin, mur.

Hyvää selän takana

Irene julkaisi aiemmin tällä viikolla ihan huikean postauksen, jossa annettiin oikein yltiöpositiivisesti takaisin yltiönegatiivisille anonyymeille ja keskustelupalstadissaajille. Postausideaan tarttui mm. myös Nelliina, joka pohdiskelikin paljon sitä, miten negatiivisuus ei oikeasti johda mihinkään muuhuin kuin lisänegatiivisuuteen. Nelliinan pätkä ”Jos kaikkea sinussa arvosteltaisiin negatiivisesti vuosien ajan pahimmillaan päivittäin, miltä se tuntuisi? Haluaisitko sinä muuttaa hiustyylisi ja kaiken itsessäsi anonyymien nettikirjoittajien mielipiteiden mukaiseksi? Jos joku ventovieras ihminen lähettäisi sinulle joka päivä tästä eteenpäin yhden negatiivisen, suoraan sinulle täsmäiskuna osoitetun, vaikkapa tekstarin, miltä se tuntuisi pitkässä juoksussa?” sai myös jotenkin ihan täydellisesti puettua sanoiksi sen, mikä minun on ollut internetin maailmassa ehkä kaikkein vaikein ymmärtää – eli sen, miten äärimmäisen täydellisesti sitä ihminen oikeasti anonyymina osaakin unohtaa kaiken muun kuin itsensä.

Asiallinen kritiikki, parannusehdotukset ja uusien näkökulmien antaminen rakentavassa mielessä on mielestäni niin suuri taitolaji, että aina sellaisessa onnistuneen kommentin jättäjälle tekisi mieli lähettää kotiin itse askarreltu mitali. Toki kuuden vuoden elämäni kommentoimahdollisuudelle altistuneena olen välillä niille parhaillekin kommenteille hieman herkkä, mutta sen vastaanottamistaito on silti mielestäni jotain, mitä bloggaajalla pitää olla. Silti väittäisin, että 90% niistäkin ”ei millään pahalla mutta/kyllä sun kuuluu kritiikkiä osata ottaa vastaan, onhan sulla julkinen blogi” -kommenteista on kaikkea muuta kuin asiallisia, parantavia ja rakentavia. Inhoan itsekin sitä kateellisuuskorttia, toki joku asia tuosta alemmuudentunteestakin voi johtua, mutta väittäisin silti suurimman osan noista kommenteista olevan ennemminkin ylemmyydentuntoisia. Että tehköön kukin tavallaan, mutta minun tapa se silti on oikea. Ja pitäähän tuotakin nirppanokkaa vähän kouluttaa, mitäs meni ja kirjoitti tyhmiä nettiin. Ihan sama kirjoittiko omalla naamallaan ja kirjoitanko minä anonyymisti, kunhan pääsen hetkeksi omaa paremmuuttani purkamaan, niin kaikilla on hyvä olla.

Vai onko ihan oikeasti? Voiko joku tällaisista kommentoijista käsi sydämellä vannoa, että sen jälkeen itselle tuli aidosti hyvä olo, sellainen hyvän ihmisen olo? Ja että maailma jollain tapaa parani? Bloggaaja muutti tapaansa, ja nyt voidaan syödä taas päivälliseksi perhosia ja pissata sateenkaaria? Epäilen. Niinpä itse olen poistanut kaiken ärsyttävän lukulistaltani, opetellut olemaan välittämättä nirppanokkaisuudesta ja keskittynyt kivoihin, hyviin ja iloa tuoviin asioihin. Ja arvatkaa mikä minusta on tullut? Kokonaisvaltaisesti onnellinen. Joten nyt niitä perhosia ja sateenkaaria pienen positiivisoksennuksen kautta bloggaajaystävilleni ihanan Irenen tapaan, olkaa hyvät.

Iina

Iina on blogimaailman perusta, se joku, joka on ollut olemassa aina. Iinan kommenttiboksi on välillä pelottavaa luettavaa, mutta silti Iina osaa antaa elämänsä kukkia, ja olla juuri sen näköistä, kun hän sen itse haluaa olevan. Iina vie asiat tahdonvoimalla eteenpäin, Iina perustaa oman blogiportaalin kun vanha ei anna sitä, mitä siltä haettiin. Iina on kaikessa mukana, ja Iinan valoittava persoona vetää yksinkertaisesti puoleensa, ei sitä varmaan muuten saisi edelleen päivittäin lukea yhtä Suomen blogimaailman kulmakiviblogia päivästä toiseen uusin ideoin ja uusin kujein.

Jonna

Jonna, tuo bloginsa suloinen runotyttö, ja tosielämän avoin ja puhelias hauskuuttaja, jota ei meinannut aluksi samaksi ihmiseksi blogipersoonansa kanssa tunnistaa. Jonna on juuri sitä mitä hän on, vajvasti, aidosti ja persoonallisesti. Jonnan kanssa voi viettää aikaa tuntikausia, ilman, että kelloa tarvitsee edes vilkaista, ja Jonnalle huomaa kertovansa hyvinkin pian henkilökohtaisimpiakin asioita, koska puhumisen lisäksi tämä mimmi osaa myös kuunnella. Jonna on nauravainen ja säkenöivä, ja olen erityisen onnellinen, että vuosi sitten löyttäydyin eräällä blogiretkellä juuri Jonnan tykö saadakseni juttuseuraa.

Piukku

Piukku, Piuliina tai Pauliina, mitä ihanin mimmi, jonka kanssa viettäisin mielelläni enemmänkin aikaa. Pauliina on suora ja aito tyttö, kaunis ja hänellä on ihan mieletön visuaalinen silmä. Piukun kun bongaa muiden bloggaajien joukosta, on tytön luokse mentävä saman tien ihan jo siksi, että sieltä saa todennäköisesti kaikkein mukavinta seuraa. Hauskinta, rennointa ja sellaista, jossa on vain niin äärettömän helppo ollut olla alusta asti todella oma itsensä. Ja sekös jos mikä tekee ihmisen seurasta mieletöntä.

Nata

Nata on suora ja räväkkä mimmi, joka ymmärtää, ettei elämässä kuulu miellyttää ketään muuta kuin itseään. Ja ehkä vähän Juhania? Nata sanoo ääneen, jos on asiasta jotain mieltä, mutta jos Nata on jotain mieltä, on sille mielipiteelle myös perustelu. Natan kanssa voi myös olla ihan rohkeasti eri mieltä, ja silti muistaa se, että toisiaan vastaan kolisee ne asiat, ei ihmiset. Nata on myös ihailtavan päättäväinen, määrätietoinen ja nauravainen, ja niin aidon elämäniloinen ja hyväntuulinen, että tarttuu se fiilis kanssakulkijaankin alta aikayksikön. Nata pystyy, kykenee ja osaa, ja vaikka noista kaikista taidoista voisi olla kateellinen, siirtyy niitä mielummin ihailemaan, koska vain niin ne voivat olla myös oman elämänsä parannuskohtia.

Joanna

Joanna on niin raikkaan rehellinen ja aito, että Joannan blogiin on ihan superkoukussa jo sen takia. Joanna on kaunis, ystävällinen ja sopuisa, Joannaan haluaisin tutustua ehdottomasti paremmin. Joanna osaa olla aina iloinen ja ystävällinen, ja kun Joannan elämään on blogin kautta päässyt kerran kurkistamaan, on sieltä vaikea lähteä enää pois. Joanna on myös livenä äärettömän mukava ja ystävällinen, Joanna osaa keskustella ja hassutella, ja vielä kerran minun tekisi mieli kirjoittaa tähän, että Joanna on vain yksinkertaisesti niin rehellinen, aito ja lämmin, että tällaisia ihmisiä kun olisi maailmassa enemmän, olisi aika monella hyvä olla.

Meri

Meri on mun ensimmäinen ehdoton bloggaajarakkaus, ja se tunne jatkuu vaan yhä edelleen. Meri on jollain tapaa niin minunlainen olematta kuitenkaan liian samanlainen, että Merin seurassa on alusta asti voinut olla ihan täydellisen oma itsensä. Merillä on maailman paras huumorintaju, maailman paras kyky kertoa juttujaan ja maailman ihanin tapa pysyä tyynenä niin monenlaisissa tilanteissa (ainakin ulkoisesti…). Merin kanssa voi olla vaikka tunnin hiljaa, ilman että se haittaa mitään, ja Meri ymmärtää puolikkaasta lauseesta mitä hänelle sanotaan. Meri on ystävänä niin lojaali, luotettava, rehellinen ja läsnä, että tätä tyttöä en koskaan kokonaan mihinkään maailman meriin haluaisi hukata.

Arez

Vaikka Arez bloggaakin nykyään kovin harvakseltaan, on tämä tyttö kuitenkin niitä parhaita, joita blogin kautta olen löytänyt. Arezin nauru tarttuu kilometrien päähän, ja se aito, puhdas ja järkevä suhtautuminen elämään ja sen ilmiöihin imaisee mukaansa. Arezin kanssa jutut menee ehkä kaikista ystävistäni syvällisimmiksi, mutta silti taas hetken päästä yhdessä voi nauraa jollekin maailman omituisimmalle asialle. Arez on niin vahvasti oma itsensä, että sitä ei voi kuin ihailla, ja Arezin seurassa aika vaan lentää ohi. Arez on myös harvoja ihmisiä, joille minäkin tunteitani piilottelevana tyyppinä olen voinut soittaa itku kurkussa, ja Arez osaakin sen yhden harvinaisimmista taidoista kuin kuuntelemisen niin hyvin, etten toista oikeasti tiedä.

Anna

Anna on yksi elämääni eniten vaikuttaneista tyypeistä. Anna on vahva, määrätietoinen ja rohkea mimmi, ja kun Anna jotain päättää, tapahtuu hänen tahtonsa. Ja samaa voisi sanoa hänen suhtautumista läheisiin ihmisiin: kun Anna jostain pitää ja lähelleen hyväksyy, pitää ja hyväksyy hän ihan täysillä. Annan spontaanius ja määrätietoisuus vie välillä ihan yllättäviinkin tilanteisiin, ja Annan seurassa aika käy hyvin harvoin pitkäksi. Anna on ystäviään ja läheisiään kohtaan lämmin, lojaali ja kunnioittava ja Anna on täysillä ja koko sydämestä mukana kaikessa, mihin hän ryhtyy.

Mimmi

Mimmi on se lämmin ja mukava tyyppi, joka tulee juttelemaan myös sellaisille (=minulle), jotka eivät itse osaa/uskalla mennä puhumaan kenellekään. Mimmi on avoin ja ystävällinen, ja Mimmille pystyy ihan huomaamattaankin puhumaan myös aremmista asioistaan. Mimmi on aina läsnä keskustellessa, ja Mimmi on myös sellainen, jonka kanssa olisi hauska viettää enemmänkin aikaa. Mimmin rehellisyys ja suoruus on jotenkin todella vilpitöntä ja kohteliasta, ja Mimmi osaakin esittää asiansa aina jotenkin kovin rakentavasti ja fiksusti, ja kohteliaisuus onkin ystävällisyyden lisäksi erityisen ihana piirre tässä mimmissä.

Nadja

Nadja on persoonallinen, kaunis, äärettömän kohtelias, ystävällinen ja lämmin persoona. Nadja on tyyppi, jonka etääntyminen elämästäni harmittaa aidosti ja oikeasti, ja Nadja on sellainen, jonka haluaisi ihan oikeasti tuntea hyvin ja kunnolla. Nadja keskittyy omiin juttuihinsa, ja antaa muille äärettömän hyvin tilaa keskittyä omiinsa. Nadja on ystävällinen, ja Nadja tutustuu myös niihin tyyppeihin, joista muut eivät välitä, oli syy sitten mikä tahansa. Nadja on niin aito ja luonnollinen tyyppi, että jo kyseisen mimmin näkemisestä tulee hyvälle tuulelle.

Salla

Sallaa minä olen fanittanut enemmän tai vähemmän koko blogipiirin alkuajoista asti, ja olenkin monesti miettinyt mihin suuntaan elämäni olisikaan lähtenyt, jos eräällä blogiristeilyllä olisin tosiaan alkuperäisen hyttiseurani Sallan ja Jonnan seuraan jäänyt. Salla on aidosti oma valloittava itsensä, realistinen elämän suhteen, sarkastinen huumorin suhteen ja jotenkin äärettömän mukavaa seuraa, vaikka harvoin kunnolla olemmekaan aikaa viettäneet yhdessä. Salla on vahvasti sitä mitä on, rauhallinen ja kotona viihtyvä Salla on jotenkin kaikessa kauniissa arkisuudessaan ihanan poikkeava tyyppi blogiporukoissa. Ja Sallan lauantaikarkkipostaukset on parasta, mitä blogimaailmassa on pitkään aikaan tapahtunut.

Emmi

Emmi on se mimmi, josta on etukäteen mielipide, ilman, että kyseisen tyypin kanssa on koskaan vaihtanut sanaakaan. Ja kun se tyypin kanssa on vaihtanut ne ensimmäiset sanat, tajuaa, että tää ihminen on niin mahtava potenssiin kymmeniä tuhansia, ettei sitä edes osaa täysin selittää. Emmi on ehdottomasti aidoin, lämpimin ja rehellisin ystävä, joka minulla on koskaan ollut, ja tän lojaalimpaa ja luotettavampaa ihmistä saa oikeasti maailmasta hakea. Emmi on aidosti, 100% läsnä, Emmi kuuntelee, jakaa fiiliksiään ja pystyy näyttämään minun omiakin asioitani muutamalla kommentillaan minulle niin eri näkökulmasta, etten oikeasti enää tiedä, mitä tekisin ilman tätä tyttöä. Emmi on se, kenelle laitan viestin, kun jotain arkisen hölmöä on tapahtunut, mutta Emmi on myös se, kenelle laitan viestin, kun jotain mullistavaa ja pelottavaakin on tapahtunut. Emmi on hyväsydäminen ja kaunis ihminen, ettei toista ihan heti vastaan ole tullut. Emmin kanssa natsaa, ja hyvin natsaakin.

Pus. Ihanaa. Nyt elämä on taas ihan pikkuisen vaaleanpunaisempaa, ja se on hyvä. Ja koska jotenkin naiivisti ajattelen, että kaikkien kannalta olisi hyvä, että kaikilla olisi hyvä elämä, niin toivoisin, että edes joku muukin olisi hyvällä, iloisella ja vaaleanpunaisella tuulella tänään. Ja ehkä jakaisi sen eteenpäin, koska mistään ei tule niin hyvä mieli, kuin tarttuneesta ilosta. Lööv.

Faktat tiskiin

01. Minusta on maailman siisteintä tehdä tällasia ”kymmenen faktaa minusta” -postauksia, joissa voin puhua vain itsestäni. Samalla en voi muka sietää ihmisiä, jotka puhuu vain itsestään. Oonko edes vähän siisti tyyppi hei? (Täällä on muuten tän blogineka ja täällä toka tällanen postaus, kelatkaa, oon jo kolmannessa menossa.)

02. En ole koskaan maistanut sushia, ja vaikka hoen kaikille, että kaikkea pitää kokeilla, ja että ruokaennakkoluuloisuus on ehkä tollointa ikinä, en myöskään aio maistaa. Sisko maistoi, sanoi että oli pahaa, riittää minulle. Minua myös häiritsee, että se on jotenkin niin megatrendikästä nyt, ja eihän sitä nyt herranjestas sovi syödä sitä mitä muut syö. Minä syön vain pullaa ja se on hyvä. Nyt ja aina.

03. En olekaan valmiiksi niin täydellinen lastentarhanopettaja kun vielä vuosi sitten keväällä ajattelin. Sijaisena oli helppo huudella kun oli samojen lasten kanssa maksimissaan kuukauden ja paperihommat ei kuuluneet minulle lainkaan. Nyt yhtäkkiä niskassa on miljoona hommaa, viissataa palaveria viikossa, kuussataa hommaa hoidettava, seitsemänsataa keskustelua käytävänä ja sitten vielä pitäisi jossain vaiheessa opettaa kolmeatoista esikoululaista käyttäytymään ja suunnittelemaan ne hetketkin jossain välissä. No, ehkä se ottaa aikansa, mutta kamalaa miten kuva itsestä LTO:na onkin sortunut niin täydellisesti tässä vajaan vuoden aikana.

04. Kerron aina samat jutut noin sata kertaa. Jos keksin jonkun hyvän jutun, jaan sen heti joka paikkaan: blogiin, feissariin, twitteriin, instagramiin… Ja koska se ei riitä, tekstaan sen vielä parhaille ystäville ja hirveän mielelläni myös kerron saman asian sitten tavatessa, ainakin pariin otteeseen. Ja tämä on minulle erityisen tärkeää, vihaan ehkä maailman eniten lausetta: ”niin mä luinkin sun blogista/feisbuukista/mistä tahansa”. No varmaan luit, mutta haluan kertoa sen silti! Ihan kun tänne blogiinkaan sitä nyt olisin ihan täysin kuitenkaan purkanut hei….

05. Olen välillä muutamien ystävienikin mielestä harvinaisen hyvä provosoimaan ihmisiä ihan tahtomattakin. Tätä puolta itsestäni olen yrittänyt piilotella täällä blogissa, mutta olen saanut ihan tässä vuoden sisäänkin muun muassa erään kanssani samassa uskontokasvatuksen koulutuksessa olleen lastentarhanopettajan poistumaan paikalta, kun annoin vastalauseeni hänen puheenvuoroonsa. Sanon asiani yleensä varsin suoraan ja kaunistelematta, etenkin kun kyseessä on minulle tuntemattomia ihmisiä, ja elän paljon ajatuksesta, että ”asiat riitelevät, ei ihmiset”. Sitä tosin ei ihan aina vastapuoli muista, ja siinä vaiheessa minun mielenkiinto keskustelua kohtaan lopahtaa täysin, kun toinen alkaa mennä henkilökohtaisuuksiin. Sitä täällä blogissakin kyllä välillä tapahtuu, mutta en vain enää jaksa kaivaa sitä asiallisuusminää esiin, jos oma vastalause omaan kärjistykseeni esitetään niin, että se sisältää edes puolittaisella tasolla jotain minua henkilökohtaisesti arvostelevaa.

06. Mutta vaikka provosoin helposti tuntemattomia, tuttujen kesken olen ihan nöhveli. Olen usein mielummin sanomatta kuin sanomisella vahingossa loukkaan. Sen olen oppinut tässä vuosien varrella, ja välillä ihmettelen itsekin, mistä tämä sovinnaisempi minä on oikein vastaan tullut. Välillä olisi ihan hyvä töissäkin osata sanoa ihan vain suoraan, eikä aina kaunistellen tai lipevästi. Tai vaikkapa kavereille, sillä jos loukkaannun jonkun tyypin käytöksestä tai tahattomasta heitosta, en kerro sitä, liukenen pikkuhiljaa vaan kokonaan pois. Järkevää.

07. En myöskään mielelläni ”ota kantaa” ystävieni probleemiin. Kuuntelen toki erittäin mielelläni ja saatan toki jotain väliinkin sanoa, mutta koska vihonviimeistä, mitä minulle voi tehdä, on neuvoa, niin yritän pitää itseni todella kaukana neuvomisesta. Jokainen tehköön omat ratkaisunsa, en arvostaisi itsekään sitä, että jollain olisi esimerksiksi mielipide minun parisuhteestani. Tai no, toki mielipide saa olla, mutta ei sitä minulle tarvitse jakaa. Ei kukaan meidän suhteen tilaa saati mitään muutakaan voi täysin tietää, joten ei kenelläkään ole silloin oikeutta sitä myöskään kyseenalaistaa millään tasolla.

08. Mun lempparitekeminen ehkä ikinä on ollut hyvin pienestä lapsesta asti toisten ihmisten hiusten näprääminen. Äitini kutsui tuota mahtavaa tapaa ”hipeltämiseksi”, ja sormeni olivatkin aina jonkun hiuksissa, kun se mahdollista vaan oli. Ja niin no, on edelleenkin, vaikka tosin sen verran sentään hillitsen itseäni, etten ihan kenen tahansa tukkaa ole heti klähmimässä. Kimmon hiuksia on kuitenkin ihan parasta pyöritellä, Elvin turkki ajaa hyvin myös asian, töissä pienempiä lapsia nukuttaessa heidän hiuksiaan on hauska pyöritellä ja onhan se ihan mukavaa puuhaa omienkin hiusten kanssa. Tosin voiton silti vie siskoni megatukka, jos Sanni istahtaa edes suunnilleen lähelleni, alan heti tehdä jotain kampauksen tapaista tuohon omaa tukkaani noin seitsemänkymmentä kertaa paksumpaan pehkoon. Oi ja voi hiuskateus.

09. Rakastan kaikkea eriparista ja hassua, enkä esimerkiksi sietäisi mitään kalustesarjaa omassa kodissani. Sellainen hieman vallaton sekamelska on enemmän minua, ja haluan, että se näkyy myös esimerkiksi meidän häissämme. Haluan hääpaikalle paljon erilaisia kynttilälyhtyjä, koristeita ja kukkia, ja ennen kaikkea jokaiselle häävieraalle keskenään erilaisen kahvikupin. Mummani kerää harrastuksekseen vanhoja Arabian kuppeja, ja jos hän nyt syksyllä vielä muistaa luvanneensa lainata niitä meille, niin koristaa siis tuon kokoelman kerma meidän juhliamme. Tosin niitä kupposia taitaisi riittää tällä hetkellä kevyisiin 250 vieraan juhliin, ellei enempiinkin, mutta ainakin valinnan varaa riittää.

10. Minulla on todella nolo lempparibiisi. Se on sellanen voimalaulu, se, joka laitetaan soimaan kun on hyvä fiilis, kun olen lähdössä ulos, kun on aurinkoista, kivaa ja ihanaa. Se vahvistaa hyvää oloa, ilahduttaa, on tukena ja saa hyvinkin kankean meikäläisen jorailemaan ja hymyilemään julkisesti kun katuja tallaan tämä biisi korvissani pauhatessa. Se biisi voisi olla esimerkiksi The Naked and Famousin Punching In A Dream tai jopa Ruudolfin Mammat riivaa, koska nuo molemmat ajaa samaa asiaa hyvin pitkälti, mutta silti on yksi ylitse kaiken. Ja se on Carly Rae Jepsenin Call Me Maybe. Kyllä. Saa nauraa.

Mutta hei, teillä on suojana mahdollisuus anonymiteettiin, joten NYT, paljastakaa teidän noloimmat biisilempparinne!