Perjantaifiiliksillä

Eilen ilahdutti kovin koira, joka lopetti 30 tunnin yhtämittaisen ulinan tasan siihen, kun Kimmo nosti sen sohvalle viereensä. Että minä mistään tötteröistä ja haavakivuista välitä, minä tahdon sohvalle nukkumaan. Ilahdutti myös ystävä, joka oli täällä koko päivän koiranvahtina vinkuiitan seurana ja ilahdutti kun Kimmo palasi työmatkaltaan, jossa olikin huiman vuorokauden jo ollut.

Aamulla ilahdutti, kun Elvi jaksoi touhukkaana kävellä puoli korttelia ympäri ja se kun menin vasta yhdeksitoista töihin. Töissä ilahdutti vohvelikangastöiden parissa puurtavat eskarit, joiden virallisena ompeluneuvojana sain toimia.

Tänään on myös ilahduttanut Harry Potter ja Feeniksin kilta, koska sain eilen Liekehtivän pikarin loppuun ja kirjastosta tuota Feeniksin kiltaa lainaamasta palattuani osuikin kirpulla moinen käteen ihan parilla hassulla eurolla, ja se jos mikä on mainiota, koska tuo olikin ainoa kirja, joka minulta sarjasta enää puuttui. Aika täydellinen ajoitus, liikaa Harryja lukeneena voisi jo melkein luulla, että sen on eteeni tuonut tiedätte-kai-kuka, että ehkä se onkin hirnyrkki.

Tänään ilahduttaa myös jasmiinitee Shanghaista, ruusuntuoksuinen kynttilä olohuoneessa ja se, ettei pitkästä aikaa oikein ärsytä mikään. Aika voimaannuttava tunne, olla hyvällä tuulella! Ehkä voimaannun vähän lisää, jos pyytäisin Kimmoa tuomaan glögiä kauppareissultaan, voisi tehdä ihan terää moinen herkku. Ehkä se ilahduttaa vielä huomennakin.

Zeniä ja angstia samassa paketissa

Hahaha apua, ei meinaa kyetä tätä postausta aloittamaan lainkaan, koska aikani kuluksi klikkasin itseni ties mille vauvailupalstoille lukemaan Natan instagramissa linkkaamaa parodiaketjua bloggaajista. Mitä pidemmälle menin ja noita juttuja uteliaisuuksissani selailin, sen enemmän jo aloin toivoa, ettei sieltä omaa seasta vaan löydy, sen verran tarkkanäköistä porukkaa ollut liikkeellä. Mutta siellähän se, osuvampana kuin olisin osannut arvatakaan.  Että aloita tässä nyt enää postausta, kun ajatukset pyörii vain zenissä ja hääkuvissa!

No mutta. Pyörii ne vähän Elvissäkin, siinä lähinnä, että nyt on operaatio ohi, ja koko takajalan mittaisesta leikkaushaavasta huolimatta kaikki on ihan ok. Tai ei ehkä tuon pienen eläimen mielestä, sillä pöydän alta kuuluu puolen minuutin välein hyvinkin säälittävä huokaus ja kauluri kolahtelee jokaikinen kerta kynnyksiin huoneesta toiseen kuljettaessa, mutta tästä se toipuminen kai alkaa. Olen ollut itsekin ihan hullussa stressissä tästä leikkausasiasta ties miten kauan, stressi on mennyt jo sellaisen jatkuvan ärtymyksen puolelle ja siihen tunnetusti tepsii tasan kaksi asiaa: huono metallimusiikki, jota en missään muussa mielentilassa kuuntelisi sekä itselleen nauraminen. Tää angstailu kun meinaa jo mennä niin koomisen puolelle kaikkine pelkoskenaarioineen, ettei tässä ehkä voi kuin ottaa vähän etäisyyttä itseensä ja antaa olla. Huomenna on varmaan ihan mukava päivä taas.

Marraskuiset kuulumiset

♥ Homing, himailu, kotoilu, mitä näitä nyt oli. Kodista on tullut pesä ulkoista harmautta vastaan, ja siitä on tullut turvapaikka elämän ilkeitä ihmisiä vastaan. Paljon on kulunut enon Shanghaista tuomaa jasmiiniteetä, sitä samaa, jota tarjoilimme häissämmekin, ja paljon on kulunut sivuja kirjoista, hetkiä kippurassa sohvan tai sängyn nurkassa. Viikonloppuaamut ovat olleet ehkä lempijuttu aikoihin, herään jo viimeistään kahdeksalta, keitän sitä teetä ja nappaan läppärin tai kirjan eteen ja surffailen internetin läpi kuunnellen Spotifyn Classical-radiokanavaa (josta tulee lähinnä leffa- ja instrumentaalimusiikkia, ja törmäsinpä siellä yhtetä päivänä myös Daruden Sandstormiin. Klassista.). Tänään seurana oli Kimmon eilen lohiruisburgereiden jälkiruoaksi tuomaa appelsiinipistaasimantelivalkosuklaata, kyllä herra näemmä vaimonsa suklaamaun tuntee.

♥ Marraskuun lempipuheenaihe: sää. Harmaus, koleus, pimeys, märkyys, mustuus. Juttelin yksi aamulenkki äitini kanssa puhelimessa ja totesin, että olen selvästi asunut tarpeeksi kauan Helsingissä, sen seitsemän ja puoli vuotta, että en edes ymmärrä kaivata tähän aikaan vuodesta lunta. Mutta nyt kun sitä hieman on, niin on se kyllä aika kivaa. Pysyisi vaan eikä loskaisi koko tienoota.

♥ Ja onhan tuonne yksi aurinkoinen päiväkin mahtunut mukaan! Se oli päivä kun pääsin kolmelta töistä ja kuljin Annankatua ja Fredaa kuvaten teille Helsingin putiikkeja. Pimeä ehti laskeutua jo Töölön paperikauppa Putingilla ja lopulta kuvasinkin teille kuun. Ja hassua muuten. Kun vielä bloggasin portaalissa, ei olisi tullut mieleenkään, että lähden normityöpäivän jälkeen kahdeksi tunniksi keskustaan tekemään blogipostausta. Bloggasin portaalissa pitkään aikalailla siitä syystä, että oli jo opiskellessakin aika kiva saada rahaa sellaisesta asiasta, jota tekisi joka tapauksessa. Siksi sieltä lähteminenkin pitkittyi ihan hurjasti, kieltäytyä nyt ”ilmaisesta” rahasta. Ja nyt kun sen kuitenkin tein, olenkin yhtäkkiä enemmän mukana tässä kuin koskaan aiemmin palkkatuloisena. Mmm.

♥ Kimmo ”en kamalasti välitä makeasta” K on kunnostautunut pullakuskina. Kotiin tulee kaupasta milloin suklaata, milloin pähkinäkinuskimuffarit, joista minä saan överimakeuden vuoksi syötyä vain puolikkaan ja armaani vetelee niitä puolitoista. Haha, jos Kimmo on opettanut minut syömään kunnon ruokaa, olen minä ilmeisesti opettanut hänet ymmärtämään makean päälle. Voihan mässynmässyn.

♥ Kuvassa yhden päivän työasuvarpaat ja toisessa erään kuusivuotiaan vuosiympyrä, jonka kanssa harjoittelimme vähän värioppiakin. Tiedä sitten muistaisivatko enää miten vihreää saadaan, mutta hauskaa meillä oli vesivärivärjätyn veden kanssa lotraillessa. Minulla on ihan hurjan kiva työ, sen kun muistaisi itsekin niitä muutamia huonoja puolia aina parjatessa.

♥ Tatuointijuttuja ja Harry Pottereita, niistä on mieleni täyttynyt varsin vahvasti lähipäivinä. Jotain hurahtaneisuudesta kertoo se, että työmatkat menevät Pinterestin tatuointikuvia selaillen ja illat Pottereita lukien. Kolmas kirja minulla on menossa, ja kohta iskeekin pakollinen tarve päästä kirjastoon, koska Feeniksin kilta on ainoa Potter, joka hyllystäni vielä puuttuu ja tällä vauhdilla olisin sen tarpeessa jo reilusti ennen joulua. Siitä on ihan hurjan monta vuotta kun olen noihin kirjoihin tarttunut, ja pakko tunnustaa, että viimeisiä neljää osaa en ole koskaan lukenut suomeksi. Että ehkä nyt on jo aikakin. Ja onneksi sosiaalinen elämä onkin ihan yliarvostettua kun aikansa voi viettää vain kotona lastenkirjojen parissa.

♥ Olen tänä vuonna ylittänyt itseni ja hankkinut jo kaikki joululahjat. Kaikki! Ainakin lähes, kaksi pitäisi vielä käydä ostamassa, mutta niidenkin tiedän löytyvän ihan vain haettaessa. En koskaan ole ollut näin ajoissa, mutta nyt nuo jo aiemminkin mainitut Helsingin pikkuputiikit ovat olleet suuri apu ja toinen apu on ollut Etsy.com. Enempää en viitsi löydöistä vinkkailla, kun lahjojen saajat saattavat täällä blogissakin vierailla, mutta ei ole mitään, mitä etsystä ei löytyisi.

♥ Yksi joululahjaideoista, mummille, isotädille ja mummalle hankitut Mummi ja minä -astianpesuaineet ja saippuat ovat kyllä aivan loistavia! Maailman ihanimmat tuoksut, suomalaisen pienyrityksen valmistamat, täysin myrkyttömät ja ekologiset tuotteet vetoavat kovasti täällä suunnassa. Suosittelen ihan ilman mitään mainostustarkoitusta kurkkaamaan linkin taakse, tällaisista tuotteista pulittaa mielellään muutaman euron enemmän kun perusmarkettikamasta. Maailma vinksahti muutenkin siinä vaiheessa pahasti kun kaikki piti rueta saamaan mahdollisimman halvalla, unohtuu pitkälti ihmisiltä se, että laatu, eettisyys ja ekologisuus maksavat. Ja niiden kuuluukin maksaa.

♥ Mainitsin meidän Elpun jalan patista ja eläinlääkäristä kai täällä aiemminkin, ja kasvainhan siellä oli. :<< Hyvälaatuinen, onneksi, mutta poistoa vaativa, ja niinpä neiti siis joutuu leikkausveitsen alle joulukuun alussa. Voi pientäni mun! En tiedä sitten miten tuo koko takareiden kokoinen kasvi pienestä eläimestämme poistetaan, avataanko koko reisi vai saako sen pienemmällä haavalla veke, mutta aikamoista toipumiskautta ja lampunvarjostinkaulurinöyryytystä kaiketi on kuitenkin luvassa. Mutta onneksi on ystävä, joka lupaa tulla koiralapsenvahdiksi ja onneksi on perhe, joka hoitaa toipilasta kun oma häämatka häämöttää jo edessä. Hyvin se toipuu, pakko sen on!

instagram: lauraeliisa

Arkistojen helmiä: Arkitottelevaisuutta Elvin tapaan

Hahahha, #throwbackthursday:n kunniaksi postaus vanhasta blogista. Alkuperäinen postauspäivämäärä näyttäisi olevan 3.9.2009, ja pakko huomauttaa nyt jo näin alkuun, että kyllä, Elvi osaa nykyään jo istua pyynnöstä. Jos sitä tarpeeksi huvittaa.

”Eilen se alkoi! Kelmerin, aka Elvin koirakoulun ensimmäinen tunti! Se oli tarkoitettu alle 12-kuisille kavereille, ja Keke oli jo lähes 11 kuukauden iällään luokan vanhin – ja huonokäytöksisin? No mutta hei, luonnekysymyksiä, Elvillä on hieman tuota ylimääräistä energiaa, ja sen perusongelma on järjetön sählääminen. Jopa sillon kun se tottelee, se säätää samalla muuta. Mutta nyt sinne kouluun!

Elvi istuu kiltisti mun lempiauton takapenkillä. Millon ollaan perillä, saako siellä syödä?
 
Ohjaaja kertoi, että katsekontakti on kaikkein tärkein. Mutta riittääkö jos kattoo Lauraa eikä Kimmoo, joka kouluttaa??

Koulutusta Elvin näkökulmasta:

”Istu.” Eiku anna vaan se nakki!
”Paikka.” No pitääks ite tulla hakee se nakki?

Mutta hei, puolen tunnin päästä näytti kuitenkin jo tältä! 

”ISTU.” Anna nakki!

 

”PAIKKA.” Anna nakki!

Mutta 34 minuutin päästä näytti tältä….

Eäööäöäöääää, en jaksa hei keskittyyyyyy !

 

Kotiiin, mennään kotiiiiiin…

Kurssia on vielä kaksi kertaa jäljellä ja kotiläksyjä on tehtävä paljon, mutta ehkä Elvistä tulee kuitenkin kaikesta huolimatta isona alkeellisen arkitottelevainen, koska se oli ainakin tämä meidän suuntautumislinja! Elvi lähettää nyt kaikille terkkuja, ja istui äsken ainakin 5 sekuntia paikallaan kun sai heti sen kunniaksi taas yhden nakkinamin!”

(ja pst, muistakaa käydä osallistumassa Vichy Dermablend -kilpailuun täällä, jos ette niin ole jo tehneet! Aikaa vielä huomisiltaan asti!)

Kuulumiseni Instagram-kuvina

♥ Koti- ja kaupunkifiilistelyä helmikuulta. Näin eilen Vans’n avajaiskinkereissä pitkästä aikaa Annaa, ja kyseinen neito kysyikin, että joko minä pian olen muuttamassa Varkauteen. Tuntuu, että tuo haave on taas vähän jäänyt, tilalla oleva Helsinki-onni kun vaan kasvaa päivä päivältä. Rakastan näitä katuja ja rakastan meidän kotia, mutta eniten rakastan sitä, että minulla on täällä nykyään niin mielettömän ihania ihmisiä ympärillä. Vaikka perhe on kaukana, saa ystävätkin tuntumaan tämän paikan kodilta. ♥

♥ Kevät tuli, lumi suli (jorpakosta esiin tuli bääätmäääään)! Ihan kuin sitä niin kamalasti olisi ollutkaan. Tennarikelit lämmittää tämän mukavuushaluisen sydäntä, ja pakko sanoa, että sukkisten kanssa kaikki kengät näyttää tällä hetkellä jotenkin erityisen kivoilta. Tosin odotan minä jo ihan vähän niitä sandaalejakin. Maaliskuussa. Oi aikoja.

♥ Helsinki iltavalaistuksessa vajaa kuukausi takaperin. Kävin Hannamarin luona selvittelemässä myös itselleni minkälaisen mekon haluan, ja selvisihän se! Viime viikolla käytiin katsomassa myös kankaita, voi minun mekostani tulee ihana. Ja minunnäköiseni. Nyt odotan, että äiti lähettelisi mummin vanhoja pitsejä tänne Helsinkiin, jotta voisin vielä vähän arvioida mekon väriä, ja sitä, sopivatko nuo vanhoista lakanoista löydetyt pitsireunukset siihen, mihin ne on visioitu. Voi että, ja eräs ihanin työkaverini kun luuli vitsailevansa kun sanoi minun varmaan menevän naimisiin mummon vanhassa pöytäliinassa!

♥ Pirkan Reilun kaupan -terttuneilikat on ikuisia. Muutamalla hassulla eurolla ne ilahduttavat kotia melkein kolme viikkoa! Nyt tuoreita leikkokukkia ei pitkästä aikaa olekaan lainkaan täällä kotona, pitäisikin käydä tänään ostamassa joku oikein kaunis kimppu. Nämä piristää aina. Ja sitä paitsi, kotikin pysyy paljon siistimpänä kun on kukkia, kuka niitä nyt sotkuisella pöydällä jaksaisi katsella?

♥ Kukkia on myös Ikean lakanoissa, ja niin niissä on myös hiekkaa ja kuraa, kun tuo yksi pieni karvatomppeli tuolla niin paljon aikaansa tahtoo viettää. Pitäisi pestä mokoma kurakaveri taas kerran, sen väri alkaa muisuttaa valkoisen sijaan varsin beigeä nykyään. Tai no, ruskeaa. Ok, mustaa.

♥ Varkaudessa pari viikkoa sitten! Minua harmittaa ylitsepääsemättömän paljon, ettei vanhemmat pontevammin minua pakottaneet (okei, pakottivat kuulemma) jatkamaan pianonsoittoa, miten ihana taito tuo nykyään olisikaan! Tapailin vähän nuotteja ja tuttuja lastenlauluja yksi päivä töissä pianolla, ja samassa minun viereeni oli kerääntynyt pieni tyttökuoro laulamaan, kuinka prinsessa ruusu linnassa, linnassa, linnassa on pahan noidan pauloissa, pauloissa. On ihanaa, kun yleisö ei ole maailman kriittisintä, ja oma pimputtelu epävireisestä laulustani puhumattakaan uppoaa ihan täysin koko porukkaan.

♥ Viime viikolla Emmin luo lähdössä, Savanna-siiderit kassissa kolisten. Oli niitä ehkä hurjat neljä!

♥  Maaliskuu toi mukanaan viimeisen tentin, ja nyt mietin, että miksen vaan kuitenkin ilmottautunut huhtikuun versioon. (Siksi, että saisin paperit ehkä viimein jo uloskin tuolta Opistolta.) Elvi on onneksi maan mainiointa tenttiinlukuseuraa, siinä se hengaa vieressä kun lattialle tenttikirjani levitän ja muistiinpanojeni kanssa tuskailen. Ja kyllä, lattia, tuo ergonomisin lukupaikka, minkä maa päällään kantaa.

♥ Oho. Nyt niitä kenkiä on sitten vahingossa molemmat. Ihan ilman mitään suurempaa suunnittelua. Molemmilla hintaa viitisenkymppiä, Nikeihin tosin postimaksut päälle kun tulivat Briteistä. Kahdessa päivässä. Tilasin sunnuntaina, lähtivät maanantaina, saapuivat keskiviikkona. Ei Itellalla. Ja molemmat muuten junnupoikien kokoja, eli jos joku tuon kaltaisia tennareita metsästää, niin vinkkinä vaan, että Air Force ykkösiä ei ainakaan omaan silmääni kovin monessa paikassa ole varsinaisesti tyttöjen koossa tullut eteen ja toisekseen, juniorikoot on hieman aikuiskokoja halvempia. Ja menevät ainakin tuonne kokoon 5,5 asti. Hih.

♥ Eilinen Skatta. Ei Emmiä, vain Kimmo seurana. Yhyy.

♥  Ja eilinen päähänpisto. Kiitos Vans Store Helsinki, kiitos Nata ja kiitos Impact Tattoon Tomi, nyt on pääskyselle pari. Ja minä tykkään ihan niin sanotusti ”kybällä”, onnistunut heräteajatus. Että #YOLO vaan sinnekin! Tuota tatuointia tehdessä tosin vain tajusin yhden asian. Luulin nimittäin, että ihan ensimmäinen tatuointini, jalkapöydän pääsky, oli kivuliain siksi, että se oli ensimmäinen tatuointini. Eilen ymmärsin, että se oli kivuliain, koska se on jalkapöydässä. Tai tällä hetkellä varmaan ajatuksentasolla sitten toisiksi kivuliain, saatoin ihan pari kertaa eilen itkeä, että sattuu. Anteeksi tytöt! Mutta on se sen arvoista, ja jalkapöytä on niin pieni alue, että kyllä sen kivun kestää, ei sen kuvan tekemiseen sentään tunteja mene.

Instagram : lauraeliisa