Blogista, sen olemisesta ja olemattomuudesta

Tekee ihan hurjasti mieli kirjoittaa ja samalla ei yhtään.

Olen yrittänyt joulusta asti päättää, mitä teen blogilleni, ja aina kun päätän, että nyt kerron lopettavani kokonaan, pelkään innostuvani jo sen postauksen tekemisestä niin paljon, että haluaisinkin heti palata. Ja kun päätän, että jatkan nyt tätä määrittelemätöntä lomailua, olenkin ihan varma, etten koskaan palaa, ja tuntuu ihan tyhmältä, että tämä blogi nyt loppui näin. Että katosi ilman suurempia varoituksia, poistui vähin äänin takavasemmalle selittämättä, kertomatta tai antamatta edes mahdollisuutta kommentoida asiaa.

Eniten olen huomannut kertovani ”tosielämän” ihmisille, jotka bloggaamisestani ovat tienneet, että lopetan kokonaan. Että ei ole enää mitään sanottavaa. Että työt ja oma tasapaino kaikkine kummallisine kommervenkkeineen vie niin paljon aikaa ja ajatusvirtaa, ettei oikein muu enää huvita. Ja että nyt huvittaa muut jutut kuin aiemmin. Huvittaa Kimmon kanssa kaksin olo, huvittaa viinilasi ystävän kanssa perjantain kunniaksi, huvittaa joogakurssi ja fyysisen olon parantaminen. Ja tietyllä tavalla tärkeintä on tullut myös siitä, että omasta elämästä on tullut itselle niin rakas, että sitä ei halua antaa kenellekään muulle. Sen kanssa tahtoo vain piiloutua sohvan kulmaan, avata kirja, kirjoittaa käsin itselleen pieniä muistoja ja keskittyä ainoastaan sen elämiseen, eikä enää lainkaan jakamiseen. Kai sitä aiemminkin on jakanut vain valittuja hetkiä, mutta silti on aina ollut pakko jakaa, jakaa hetkiä, jakaa ajatuksia, jakaa kuvia ja jakaa suruja. Ja kun kaikki vain jakaajakaajakaa, kun elämää ei ole enää jos sitä ei ole taltioinut, on siitä yllättävän vaikea muistaa rakentaa enää mieleen muistijälkiä, keskittyä hetkeen eikä hetken taltiointiin.

Ja silti tiedän, että se kirjoittaminen ja jakaminen on juuri niitä asioita, joita rakastan, ja joilla on valtava voimavara annettavinaan, kun ne toimivat kuten parhaillaan voivat. Ja koska päätösten tekeminen on minulle vaikeinta, mitä maailmassa vastaan tulla voi, olen päättänyt, etten päätä mitään. En päätä huomisen puolesta, koska silloin voi tunnetusti olla jo aivan eri fiilis, mutten myöskään lupaa mitään, koska voi olla, että tämä fiilis on yksi niistä kasvavista, jotka eivät enää luokseen löydettyään pienenekään. Joten ehkä sen nyt voi sanoa ääneen: ei tämä ehkä ole blogin loppu, mutta pitkä tauko se ainakin on. Se on aika, kun saan ajatella, ettei minulla blogia olekaan, ja se on aika, kun saan olla hetken ihan vain jakamatta. Kokeilla miltä se tuntuu, noin kuuden vuoden jälkeen. Ja jos se tuntuu hyvältä, sitten se on jo päätös. Mutta sitä lopullista odotellessa sanon vain näkemiin, ja toivotan teille kaikille ihanaa kevään alkua. Eihän sitä tiedä mitä tuleva auringonvalon lisääntyminen omaankin pääkoppaan lopulta tuo. Ja sehän tässä elämässä oikeastaan parasta onkin, että koskaan ei tiedä. :-*

Blogivuoden toinen puolikas

Heinäkuun olin kokonaan lomalla, makasin enemmän ja vähemmän huonojen kirjojen kanssa mökkilaiturilla, lenkkeilin lähiympäristössä Elvin kanssa, nukuin, latasin akkuja ja D-vitamiinivarastoja tulevaa varten. Kävin siskon luona Joensuussa, juhlin ystäväni häitä, palasin Varkauteen ennen aikojani, kun Helsingissä ei ollutkaan mitään erityistä. Asuin lähinnä mökillä ja toivoin voivani vaikka muuttaa sinne ja aika maksimaalinen rentoutuminen sitä mielen valtasikin.

 

Elokuussa olin ehkä Mallorcalla, ehkä en, se saattoi olla heinäkuukin, mutta koska sillä kai ei ole niin suurta merkitystä, niin sovitaan, että olin siellä vuoden lempparikuunani. Täytin myös 27 vuotta, kävin Lintsillä ja Suokissa siskoni kanssa, piknikkeilin ja join viiniä Helsingissä. Aloitin työt uuden eskariryhmän ja työtiimin kanssa, stressailin tulevia hääjuttuja, odotin portaalin irtisanomispäivänkoittamista, koska olin edelleen sitä mieltä, että tämä blogi loppuu syyskuuhun ja vietin maailman ihanimman ja yllätyksellisimmän polttaripäivän, joka alkoi Tatuatan Tuppu Ritolan hellässä neulahoidossa ja päättyi karkkiövereihin Albertinkadulla maailman parhaassa seurassa.

Syyskuuta leimaa tasan yksi asia, häät. Hääjärjestelyt, stressit, muutaman päivän loma ennen ja jälkeen häitä, mekon sovitukset, pitopalvelustressit sun muut, jotka lopulta huipentuivat niin täydelliseen juhlapäivään, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Kaikessa rakkaushuumassa blogikin sai vielä jatkoa, yhtäkkiä täällä ihan itsekseen ilman mitään vilkkuvia bannereita olikin taas hyvä olla, ja kaikesta lopettelufiiliksistä huolimatta päätin antaa vielä pienen mahdollisuuden jatkaa tätä puuhaa ainakin muutaman kuukauden verran. Ihan hyvältä se alkoikin maistua, mutta toisaalta syyskuussa sattuneesta syystä koko maailma maistui muutaman asteen normaalia paremmalle.

Lokakuu oli arkeen paluuta, pienten ärsyttävien asioiden huomaamista, sellaisten, jotka häähumussa näyttivät vielä ihan merkityksettömiltä. Lokakuussa luin ja olin töissä, enkä jaksanut nähdä oikein ketään. Kävin kirjamessuilla, nautin teidän kommenteistanne, pohdin tuttuun tapaan kulutuskäyttäytymistäni, myin kirppiksellä taas ison kasan omaisuuttani ja kuun lopussa viineilin aika loistavassa seurassa Jonnan ja Emmin kanssa.

Marraskuussa olin fiiliksissäni pikkuputiikeista sekä tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta ja otin yhden kuvan ohjeen mukaan joka päivä instagramiin. Ostin kaikki joululahjat, leivoin kerran jos toisenkin, ja välttelin sosiaalisia tilanteita ja ihmisiä. Syksyn ovat olleet minulle aina vuoden masentavinta aikaa, pimeys vie kaikista ”valitset itse mielialasi” -mantroista huolimatta koko mielialani mennessään, eikä mikään oikein meinaa maistua yhtään miltään. Väsytti, kurjistutti ja harmitti, kun väsytti ja kurjistutti.

Joulukuussa surutti Elpu, joka tosin on parantunut kasvainleikkauksestaan mitä mainioimmin ja nyt kukkaistuoksuisena, pehmeän pestynä makaa kotikodin sängylläni ja maiskuttelee tyytyväisyyttään. Mieliala koheni hieman marraskuusta, ihmisten näkeminen olikin ihan kivaa ja superrentouttava kelluskelu Itämerellä ihanimman Emmin kanssa sai mieltä aika vahvastikin lepäämään. Kuukauden kohokohtia ovat olleet myös ihan normaalisti 27-vuotiaalle Potterit, mutta eipä kai sitä nuoruuden rakkauksiaan aina järjellä valitakaan. Ja nyt rentoutusmaksimus tuntuu aika hyvältä lumisessa ja kirpeän pakkasilmaisessa synnyinkaupungissani, huomenna on joulu ja loppuviikosta NYC. Aika kiva lopetus tälle vuodelle, joka näistä loppuvuoden nurinoista huolimatta on ollut yksi parhaita pitkään aikaan.

Blogilempparit

Joku kyselikin jo kommenttiboksissa muutama päivä sitten minun lempiblogieni perään. Täytyy myöntää, että muutamien ystävieni blogien lisäksi luen äärimmäisen laiskasti nykyään muiden tuotoksia, mutta se tosin johtuu osaltaan siitäkin, etten oikein aikoihin ole osannut etsiä itselleni uutta luettavaa. Kriteerit hyvästä blogista menee lähinnä niin, että tärkeintä on aitous, laadukas ja kiinnostava teksti, inspiroiva ilmapiiri ja se, että blogi näyttää oikeasti kirjoittajaltaan, ei siltä, että sen tarkoitus on menestyä. Hyviä blogeja on internet pullollaan, niiden löytäminen on vain sitten asia erikseen. Siksi ajattelinkin nyt kertoa teille muutaman oman viimeaikojen lempparini ja sen lisäksi vielä lopuksi pyytää teiltä vinkkejä mahdollisesti kriteerini täyttävistä blogeista! Antakaa palaa!

Visual diary  x

Makeita kuvia, kaunista asettelua, pieniä hauskoja ajatuksia, rentoa meininkiä ja sellaista arjen aitoa, persoonallista inspiraatiota. Omannäköistä tapaa olla ja blogata, joka saa lukijana usein hymyilemään.

Luukku x

Kauniita kuvia, seesteisyyttä, rauhallisuutta, pientä pakoa arjesta suloisen ja herkän keskelle. Toimii ennen kaikkea silmien ja mielen lepopaikkana.

Paperikaupan tyttö x

Itsetehtyä, tuunailua, käsitöitä, visuaalisuutta, ajatusta tekemisen takana. Saa himoitsemaan itsekin tuotteliaampaa arkea ja rohkeutta tarttua villalankaan ja neulepuikkoihin ja sen kaiken oman haluamisen keskellä antaa kauniita hetkiä varsinaista tekemiseen ryhtymisen intoa odotellessa.

Lainahöyhenissä x

Inspiraatiota, inspiraatiota ja vielä kerran inspiraatiota. Pitkään blogimaailmassa vaikuttanut bloggaaja, joka on kuitenkin pysynyt itsensä näköisenä, mikä inspiroi enemmän kuin mikään muu. Kauniin visuaalinen kokonaisuus, jota tekee mieli selailla useampi postaus kerrallaan fiilistellen sitä pidempiä aikoja kerrallaan.

Missä olet Laura? x

Mahtavia ajatuksia, ihanaa kieltä, oman pääkopan herättelyä, inspiraatiota ja kiinnostava kirjoittaja. Pitkä hetki blogin ääressä puolen litran teemukin kanssa, useita hiljaisia itsekseen hymähtelyitä kun tunnistaa omanlaisia ajatuksia toisessa ja pientä pakoa ympäröivästä arjesta jonkun muun mietteisiin.

Mutta tosiaan, mitä blogeja te luette? Mitkä on teidän lempiblogienne kriteerejä? Vinkkailkaa lemppareitanne vaikka kommenttiboksiin, vaikka oma lukeminen onkin laiskistunutta, on uudet löydöt aina ehdottoman tervetulleita! :-*

(*kuvat lainattu kyseisistä blogeista)

Blogivuoden puolikas

Tammikuu lähti käyntiin kahden kirjan lukemisella kahden päivän aikana. Hieman taisi olla silmät ristissä tuon jälkeen, mutta kuten aiemman vuoden puolikasta, loppukuuta leimasi lähinnä duuni ja eskarijuttujen kanssa painiminen, aikalailla niin elettiin elokuusta kolmetoista toukokuuhun neljätoista ja tuntui, että kaikki uuden opettelu töissä oli ehkä koko elämä tuon ekan eskarilukuvuoden ajan. Onneksi kuukauteen mahtui myös viikonloppuisia ruokatreffejä ystävien kanssa sekä Turun reissu K:n kanssa, ne jos mitkä vie ajatuksia parhaiten arjesta pois.

Helmikuussa himailin, kuinkas muuten, eli sitä ja tatuointien ensikertaa esittelyä oli useampaan otteeseen blogissakin. Vietin myös toista vuotta peräkkäin kahden kuukauden ostolakkoa, mutta toisin kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa ostelua oltiin onnistuttu vähentämään onneksi niin paljon muutenkin, että se ei tuntunutkaan enää niin merkitykselliseltä, ja ostin lopulta Biancon lopettajaisista kengät. Uskon kuitenkin vahvasti, että ensimmäinen totaalinen ostamattomuuskausi ilman mitään jokereita ja myönnytyksiä alkuvuodesta 2013 oli aika herättävä kokemus, ihan jo silläkin, että vaikka säästin pennosia Kiinan matkaan, sai se todella huomaamaan sen, miten vähällä sitä ihminen oikeasti pärjääkään, ja sillä filosofialla tuosta eteenpäin ollaankin elämää jatkettu.

Maaliskuussa tuntui ihan toukokuulta, ja aika keväisissä fiiliksissä on tuolloin asukuvia taidettu ottaa. Talvi jätti tulematta, joten kevätkään ei tuntunut niin keväältä kuin yleensä, mutta näemmä ajatukset on taas vaihteeksi ollut uusissa kengissä ja tatuoinneissa (niin mistä kohtuullisuudesta juuri puhuin?). Tatuointimessut meinasi saada tän tytön pään sekaisin, mutta niin vähän sai Vans Storen -avajaiskemutkin, koska loppuillasta oikeaa jalkapöytää koristi hyvin ex tempore -ruusu. Onneksi tykkään edelleen ja kovaa!

Huhtikuussa oli kai Aussien blogikekkerit, ja taisin Elämäni aakkoset -postauksessa vähän niiden jälkeen todeta, että ei ne vaan ole minun juttuni ei. Tosin oli siellä kuitenkin kiva tuttuja nähdä, mutta huomasin ehkä kuitenkin olevani enemmän etkoilija- kuin varsinainen pippaloitsijatyttö. Huhtikuussa oli myös blogikirppis, jossa tyhjentelin kaappejani vanhoista ”kyllä minä näitä vielä joskus käytän” -lemppareista, joita kuitenkaan en enää koskaan olisi käyttänyt. Nautin myös keväästä ja auringosta, ja kuten aina, aloin taas fiilistellä tulevaa kesää ja heräsin vähän jokakeväiseen tapaani enemmän henkiin. Ja häätkin alkoi jo kuumotella mielessä, parikin hääaiheista postausta tuohon kuuhun taisi mahtua, olihan niihin juhliin enää viisi kuukautta!

Huhtikuu vaihtui vapun kautta toukokuuksi kotona hiukset krepattuina ja Temppeliaukion kirsikkapuun kukkia ihastellen. Tuo kreppikuontalo kuului kevääseen muutenkin aika useinkin, milloin nyt vain oli joku vähänkin hyvä tekosyy hiukset ysärille vääntää niin sellaisenahan ne sitten olivat. Työajatuksetkin alkoivat vähän vähentyä vapaa-ajalla, siintihän edessä kesäloma ja omien eskareiden vaihtuminen uusiin. Kevätjuhlat oli kuitenkin aika ikimuistoinen kokemus, samoin niihin treenattu valastanssi, jota saatoin tanssahdella kerran jos toisen erinäisissä iltariennoissakin noihin aikoihin.

Kesäkuu alkoi oudolla työkoomailulla kun oma luokka piti purkaa ja muuttaa toiseen tilaan ja vanhojen eskareiden lähdettyä uuteenkaan ei jotenkin vielä osannut orientoitua. Alkukuusta juhlistimme ystävien kesken lauantaisella brunssilla valmistumistani yliopistolta ja samoihin aikoihin jätin myös irtisanomisilmoitukseni id:lle ja päätin lopettaa bloggaamisen kokonaan kunhan blogi nyt muualle portaalista siirtyy. Se näkyi myös kesän postaustahdeissa, olin niin vapautuneen onnellinen siitä, että kohta ei tarvitse enää jakaa yhtään mitään, ettei kesälläkään enää tehnyt mieli juurikaan jakaa. Ja tässä sitä silti edelleen ollaan, haha. Jos jossain olen huono niin asioiden lopettamisessa ja päätösten tekemisessä, sen on tämä vuosi minulle todella opettanut.

Zeniä ja angstia samassa paketissa

Hahaha apua, ei meinaa kyetä tätä postausta aloittamaan lainkaan, koska aikani kuluksi klikkasin itseni ties mille vauvailupalstoille lukemaan Natan instagramissa linkkaamaa parodiaketjua bloggaajista. Mitä pidemmälle menin ja noita juttuja uteliaisuuksissani selailin, sen enemmän jo aloin toivoa, ettei sieltä omaa seasta vaan löydy, sen verran tarkkanäköistä porukkaa ollut liikkeellä. Mutta siellähän se, osuvampana kuin olisin osannut arvatakaan.  Että aloita tässä nyt enää postausta, kun ajatukset pyörii vain zenissä ja hääkuvissa!

No mutta. Pyörii ne vähän Elvissäkin, siinä lähinnä, että nyt on operaatio ohi, ja koko takajalan mittaisesta leikkaushaavasta huolimatta kaikki on ihan ok. Tai ei ehkä tuon pienen eläimen mielestä, sillä pöydän alta kuuluu puolen minuutin välein hyvinkin säälittävä huokaus ja kauluri kolahtelee jokaikinen kerta kynnyksiin huoneesta toiseen kuljettaessa, mutta tästä se toipuminen kai alkaa. Olen ollut itsekin ihan hullussa stressissä tästä leikkausasiasta ties miten kauan, stressi on mennyt jo sellaisen jatkuvan ärtymyksen puolelle ja siihen tunnetusti tepsii tasan kaksi asiaa: huono metallimusiikki, jota en missään muussa mielentilassa kuuntelisi sekä itselleen nauraminen. Tää angstailu kun meinaa jo mennä niin koomisen puolelle kaikkine pelkoskenaarioineen, ettei tässä ehkä voi kuin ottaa vähän etäisyyttä itseensä ja antaa olla. Huomenna on varmaan ihan mukava päivä taas.