Blogivuoden toinen puolikas

Heinäkuun olin kokonaan lomalla, makasin enemmän ja vähemmän huonojen kirjojen kanssa mökkilaiturilla, lenkkeilin lähiympäristössä Elvin kanssa, nukuin, latasin akkuja ja D-vitamiinivarastoja tulevaa varten. Kävin siskon luona Joensuussa, juhlin ystäväni häitä, palasin Varkauteen ennen aikojani, kun Helsingissä ei ollutkaan mitään erityistä. Asuin lähinnä mökillä ja toivoin voivani vaikka muuttaa sinne ja aika maksimaalinen rentoutuminen sitä mielen valtasikin.

 

Elokuussa olin ehkä Mallorcalla, ehkä en, se saattoi olla heinäkuukin, mutta koska sillä kai ei ole niin suurta merkitystä, niin sovitaan, että olin siellä vuoden lempparikuunani. Täytin myös 27 vuotta, kävin Lintsillä ja Suokissa siskoni kanssa, piknikkeilin ja join viiniä Helsingissä. Aloitin työt uuden eskariryhmän ja työtiimin kanssa, stressailin tulevia hääjuttuja, odotin portaalin irtisanomispäivänkoittamista, koska olin edelleen sitä mieltä, että tämä blogi loppuu syyskuuhun ja vietin maailman ihanimman ja yllätyksellisimmän polttaripäivän, joka alkoi Tatuatan Tuppu Ritolan hellässä neulahoidossa ja päättyi karkkiövereihin Albertinkadulla maailman parhaassa seurassa.

Syyskuuta leimaa tasan yksi asia, häät. Hääjärjestelyt, stressit, muutaman päivän loma ennen ja jälkeen häitä, mekon sovitukset, pitopalvelustressit sun muut, jotka lopulta huipentuivat niin täydelliseen juhlapäivään, ettei parempaa olisi voinut toivoa. Kaikessa rakkaushuumassa blogikin sai vielä jatkoa, yhtäkkiä täällä ihan itsekseen ilman mitään vilkkuvia bannereita olikin taas hyvä olla, ja kaikesta lopettelufiiliksistä huolimatta päätin antaa vielä pienen mahdollisuuden jatkaa tätä puuhaa ainakin muutaman kuukauden verran. Ihan hyvältä se alkoikin maistua, mutta toisaalta syyskuussa sattuneesta syystä koko maailma maistui muutaman asteen normaalia paremmalle.

Lokakuu oli arkeen paluuta, pienten ärsyttävien asioiden huomaamista, sellaisten, jotka häähumussa näyttivät vielä ihan merkityksettömiltä. Lokakuussa luin ja olin töissä, enkä jaksanut nähdä oikein ketään. Kävin kirjamessuilla, nautin teidän kommenteistanne, pohdin tuttuun tapaan kulutuskäyttäytymistäni, myin kirppiksellä taas ison kasan omaisuuttani ja kuun lopussa viineilin aika loistavassa seurassa Jonnan ja Emmin kanssa.

Marraskuussa olin fiiliksissäni pikkuputiikeista sekä tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta ja otin yhden kuvan ohjeen mukaan joka päivä instagramiin. Ostin kaikki joululahjat, leivoin kerran jos toisenkin, ja välttelin sosiaalisia tilanteita ja ihmisiä. Syksyn ovat olleet minulle aina vuoden masentavinta aikaa, pimeys vie kaikista ”valitset itse mielialasi” -mantroista huolimatta koko mielialani mennessään, eikä mikään oikein meinaa maistua yhtään miltään. Väsytti, kurjistutti ja harmitti, kun väsytti ja kurjistutti.

Joulukuussa surutti Elpu, joka tosin on parantunut kasvainleikkauksestaan mitä mainioimmin ja nyt kukkaistuoksuisena, pehmeän pestynä makaa kotikodin sängylläni ja maiskuttelee tyytyväisyyttään. Mieliala koheni hieman marraskuusta, ihmisten näkeminen olikin ihan kivaa ja superrentouttava kelluskelu Itämerellä ihanimman Emmin kanssa sai mieltä aika vahvastikin lepäämään. Kuukauden kohokohtia ovat olleet myös ihan normaalisti 27-vuotiaalle Potterit, mutta eipä kai sitä nuoruuden rakkauksiaan aina järjellä valitakaan. Ja nyt rentoutusmaksimus tuntuu aika hyvältä lumisessa ja kirpeän pakkasilmaisessa synnyinkaupungissani, huomenna on joulu ja loppuviikosta NYC. Aika kiva lopetus tälle vuodelle, joka näistä loppuvuoden nurinoista huolimatta on ollut yksi parhaita pitkään aikaan.

Ihan seilorina

Tai ei nyt ihan seilorina itse, mutta jotain sinne päin. Pääsin nähkääs Emmin siivellä uudelle Viikkarille, Viking Gracelle, vähän tyttöpikkujouluilemaan (eli vetämään överihyvää ruokaa ja vähän keinuvaa unta) ja vaikkei minulla nyt minkäänlaista bloggaamisvelvoitetta asiasta ole, niin vitsi, että on taas vähän pakko vetää takaisin omia erittäin asiallisia ennakkoluuloja siitä, etteikö laivalla voisi olla mukavaa. Herkulliset ruoat, toimivat viinit, aika hulppean hyvä sänky hytin kokoisen ikkunan vieressä, toimii. Tästä nyt meinaa ihan tulla varsinainen ylisanojen litanja, mutta kun tällaista maksimaalista rentoutumista isketään keskelle pimeimpää ja stressaavimpaa syksyä, ikkunan taakse heitetään aurinko koko Tukholman saariston ylle ja itse istahdetaan poreammeeseen ihanan ystävän kanssa, ei paljoa enempää voisi hetkellisesti hymyilyttää. Noihin fiiliksiin on hyvä nytkin yrittää palata, kun makaa kuumeessa peiton alla ja yrittää ymmärtää, miten sekaisin oma pieni tasapainoaisti voikin ihan mitättömästä keinumisesta mennä, kun vieläkin tuntuu siltä, että tämä koko kerrostalo lipuu aalloilla Turun ja Tukholman saaristojen läpi. Kun ei siellä edes tuullut.

”If flowers can
teach themselves
how to bloom after
winter passes,
so can you.”

Blogivuoden puolikas

Tammikuu lähti käyntiin kahden kirjan lukemisella kahden päivän aikana. Hieman taisi olla silmät ristissä tuon jälkeen, mutta kuten aiemman vuoden puolikasta, loppukuuta leimasi lähinnä duuni ja eskarijuttujen kanssa painiminen, aikalailla niin elettiin elokuusta kolmetoista toukokuuhun neljätoista ja tuntui, että kaikki uuden opettelu töissä oli ehkä koko elämä tuon ekan eskarilukuvuoden ajan. Onneksi kuukauteen mahtui myös viikonloppuisia ruokatreffejä ystävien kanssa sekä Turun reissu K:n kanssa, ne jos mitkä vie ajatuksia parhaiten arjesta pois.

Helmikuussa himailin, kuinkas muuten, eli sitä ja tatuointien ensikertaa esittelyä oli useampaan otteeseen blogissakin. Vietin myös toista vuotta peräkkäin kahden kuukauden ostolakkoa, mutta toisin kuin ensimmäisellä kerralla, tällä kertaa ostelua oltiin onnistuttu vähentämään onneksi niin paljon muutenkin, että se ei tuntunutkaan enää niin merkitykselliseltä, ja ostin lopulta Biancon lopettajaisista kengät. Uskon kuitenkin vahvasti, että ensimmäinen totaalinen ostamattomuuskausi ilman mitään jokereita ja myönnytyksiä alkuvuodesta 2013 oli aika herättävä kokemus, ihan jo silläkin, että vaikka säästin pennosia Kiinan matkaan, sai se todella huomaamaan sen, miten vähällä sitä ihminen oikeasti pärjääkään, ja sillä filosofialla tuosta eteenpäin ollaankin elämää jatkettu.

Maaliskuussa tuntui ihan toukokuulta, ja aika keväisissä fiiliksissä on tuolloin asukuvia taidettu ottaa. Talvi jätti tulematta, joten kevätkään ei tuntunut niin keväältä kuin yleensä, mutta näemmä ajatukset on taas vaihteeksi ollut uusissa kengissä ja tatuoinneissa (niin mistä kohtuullisuudesta juuri puhuin?). Tatuointimessut meinasi saada tän tytön pään sekaisin, mutta niin vähän sai Vans Storen -avajaiskemutkin, koska loppuillasta oikeaa jalkapöytää koristi hyvin ex tempore -ruusu. Onneksi tykkään edelleen ja kovaa!

Huhtikuussa oli kai Aussien blogikekkerit, ja taisin Elämäni aakkoset -postauksessa vähän niiden jälkeen todeta, että ei ne vaan ole minun juttuni ei. Tosin oli siellä kuitenkin kiva tuttuja nähdä, mutta huomasin ehkä kuitenkin olevani enemmän etkoilija- kuin varsinainen pippaloitsijatyttö. Huhtikuussa oli myös blogikirppis, jossa tyhjentelin kaappejani vanhoista ”kyllä minä näitä vielä joskus käytän” -lemppareista, joita kuitenkaan en enää koskaan olisi käyttänyt. Nautin myös keväästä ja auringosta, ja kuten aina, aloin taas fiilistellä tulevaa kesää ja heräsin vähän jokakeväiseen tapaani enemmän henkiin. Ja häätkin alkoi jo kuumotella mielessä, parikin hääaiheista postausta tuohon kuuhun taisi mahtua, olihan niihin juhliin enää viisi kuukautta!

Huhtikuu vaihtui vapun kautta toukokuuksi kotona hiukset krepattuina ja Temppeliaukion kirsikkapuun kukkia ihastellen. Tuo kreppikuontalo kuului kevääseen muutenkin aika useinkin, milloin nyt vain oli joku vähänkin hyvä tekosyy hiukset ysärille vääntää niin sellaisenahan ne sitten olivat. Työajatuksetkin alkoivat vähän vähentyä vapaa-ajalla, siintihän edessä kesäloma ja omien eskareiden vaihtuminen uusiin. Kevätjuhlat oli kuitenkin aika ikimuistoinen kokemus, samoin niihin treenattu valastanssi, jota saatoin tanssahdella kerran jos toisen erinäisissä iltariennoissakin noihin aikoihin.

Kesäkuu alkoi oudolla työkoomailulla kun oma luokka piti purkaa ja muuttaa toiseen tilaan ja vanhojen eskareiden lähdettyä uuteenkaan ei jotenkin vielä osannut orientoitua. Alkukuusta juhlistimme ystävien kesken lauantaisella brunssilla valmistumistani yliopistolta ja samoihin aikoihin jätin myös irtisanomisilmoitukseni id:lle ja päätin lopettaa bloggaamisen kokonaan kunhan blogi nyt muualle portaalista siirtyy. Se näkyi myös kesän postaustahdeissa, olin niin vapautuneen onnellinen siitä, että kohta ei tarvitse enää jakaa yhtään mitään, ettei kesälläkään enää tehnyt mieli juurikaan jakaa. Ja tässä sitä silti edelleen ollaan, haha. Jos jossain olen huono niin asioiden lopettamisessa ja päätösten tekemisessä, sen on tämä vuosi minulle todella opettanut.

Perjantaifiiliksillä

Eilen ilahdutti kovin koira, joka lopetti 30 tunnin yhtämittaisen ulinan tasan siihen, kun Kimmo nosti sen sohvalle viereensä. Että minä mistään tötteröistä ja haavakivuista välitä, minä tahdon sohvalle nukkumaan. Ilahdutti myös ystävä, joka oli täällä koko päivän koiranvahtina vinkuiitan seurana ja ilahdutti kun Kimmo palasi työmatkaltaan, jossa olikin huiman vuorokauden jo ollut.

Aamulla ilahdutti, kun Elvi jaksoi touhukkaana kävellä puoli korttelia ympäri ja se kun menin vasta yhdeksitoista töihin. Töissä ilahdutti vohvelikangastöiden parissa puurtavat eskarit, joiden virallisena ompeluneuvojana sain toimia.

Tänään on myös ilahduttanut Harry Potter ja Feeniksin kilta, koska sain eilen Liekehtivän pikarin loppuun ja kirjastosta tuota Feeniksin kiltaa lainaamasta palattuani osuikin kirpulla moinen käteen ihan parilla hassulla eurolla, ja se jos mikä on mainiota, koska tuo olikin ainoa kirja, joka minulta sarjasta enää puuttui. Aika täydellinen ajoitus, liikaa Harryja lukeneena voisi jo melkein luulla, että sen on eteeni tuonut tiedätte-kai-kuka, että ehkä se onkin hirnyrkki.

Tänään ilahduttaa myös jasmiinitee Shanghaista, ruusuntuoksuinen kynttilä olohuoneessa ja se, ettei pitkästä aikaa oikein ärsytä mikään. Aika voimaannuttava tunne, olla hyvällä tuulella! Ehkä voimaannun vähän lisää, jos pyytäisin Kimmoa tuomaan glögiä kauppareissultaan, voisi tehdä ihan terää moinen herkku. Ehkä se ilahduttaa vielä huomennakin.

Yksi kuva joka päivältä

01. something blue 02. i saw this cutest wallet at Dökkan, ja ostin sen hajonneen tilalle 03. weather
04. can’t live without sokeri 05. 8 o’clock 06. made me smile today
07. kirjoja on the floor, tietenkin 08. a place, a home 09. muffaria aamiaiseksi, heck yes!

10. i do this everyday 11. a set tai a-set-elma, kuinka sen tahtookin sanoa! 12. normal
13. letters 14. for me 15. hot + cold, ruoka lämmin, ulkona kylmä
16. after looong day 17. cooking 18. i love this :-*


19. i’m gonna eat a whole muffin (jota lopulta en saanut kuitenkaan yksin edes syötyä..)! 20. bright, right…. 21. shoes
22. a favourite thing 23. i made this, tai ihan ite ainakin paketoin 24. i need to do this, kunnon kirppiskierros siis!
25. time (to say goodbye, lauloi Andrea Bocelli kun LEOPSia kirjoitin) 26. wall 27. i’m thankful of this…
28. black, haha! 29. So, this happened eli häälupaushommia, rakas, skumppaa ja hotelliyö 30. i bought this, ja ruusuntuoksuinen kynttilä on paras ostos muuten aikoihin.

Instagramissa oli #fmsphotoaday-haaste, jossa annettiin tehtäväksi ottaa kuva jokaiselta päivältä aina ohjeen mukaan. Kuvat yllä, ohjeet lihavoituina alla. Osa kuvista vilahteli täällä bloginkin puolella jo aiemmin tuossa perinteisemmässä kuulumiset kuvina -kategorian postauksessa, ja juu, voisihan ne ig-kuvat ihan sinne sovellukseen toki jättääkin, mutta tuntui nyt sunnuntain kunniaksi jotenkin kivalta jakaa ne täälläkin. Jakaa sellaisia juttuja, mitä ei ilman haastetta olisi tullut edes kuvanneeksi ja jakaa se fiilis, se ajatus siitä, miten hauska lopulta näitä on tälleen kootusti selata kuukauden lopussa, koska on oikeasti yllättävän arvokasta ottaa ihan jokaisesta päivästä ainakin yksi kuva muistoja jäsentämään.

Olen nyt etenkin tämän marraskuun viimeisen viikon aikana ollut jotenkin erityisen alakuloinen, väsynyt ja rikki monellakin tapaa, olen kironnut kaikki omat kliseiset mantrani mielialan valitsemisesta suurimmaksi sonnaksi, mitä ikinä olen keksinyt ajatella, ja olen ihan totaalieristänyt itseni kaikesta kivasta ja sosiaalisesta saadakseni vain murista ja marista. Ja sitten yhtäkkiä kaiken tämän väsyneen valituksen keskellä huomaan, että silti ihan jokaiselta päivältä, niiltä kurjimmiltakin olen saanut aikaan edes yhden kivan ajatuksen esiin tuovan kuvan, ja se onkin aika kivaa. Se on kivaa siksi, että kuvien ottaminen on kivaa, mutta se on kivaa erityisesti siksi, että jokaisessa kuvassa on kuitenkin positiivinen fiilis kaiken oma-aloitteisen ankeutumisenkin keskellä.

Että ehkä seuraavaksi onkin sen #100happydays-haasteen vuoro, kuka lähtee mukaan?