Blogista, sen olemisesta ja olemattomuudesta

Tekee ihan hurjasti mieli kirjoittaa ja samalla ei yhtään.

Olen yrittänyt joulusta asti päättää, mitä teen blogilleni, ja aina kun päätän, että nyt kerron lopettavani kokonaan, pelkään innostuvani jo sen postauksen tekemisestä niin paljon, että haluaisinkin heti palata. Ja kun päätän, että jatkan nyt tätä määrittelemätöntä lomailua, olenkin ihan varma, etten koskaan palaa, ja tuntuu ihan tyhmältä, että tämä blogi nyt loppui näin. Että katosi ilman suurempia varoituksia, poistui vähin äänin takavasemmalle selittämättä, kertomatta tai antamatta edes mahdollisuutta kommentoida asiaa.

Eniten olen huomannut kertovani ”tosielämän” ihmisille, jotka bloggaamisestani ovat tienneet, että lopetan kokonaan. Että ei ole enää mitään sanottavaa. Että työt ja oma tasapaino kaikkine kummallisine kommervenkkeineen vie niin paljon aikaa ja ajatusvirtaa, ettei oikein muu enää huvita. Ja että nyt huvittaa muut jutut kuin aiemmin. Huvittaa Kimmon kanssa kaksin olo, huvittaa viinilasi ystävän kanssa perjantain kunniaksi, huvittaa joogakurssi ja fyysisen olon parantaminen. Ja tietyllä tavalla tärkeintä on tullut myös siitä, että omasta elämästä on tullut itselle niin rakas, että sitä ei halua antaa kenellekään muulle. Sen kanssa tahtoo vain piiloutua sohvan kulmaan, avata kirja, kirjoittaa käsin itselleen pieniä muistoja ja keskittyä ainoastaan sen elämiseen, eikä enää lainkaan jakamiseen. Kai sitä aiemminkin on jakanut vain valittuja hetkiä, mutta silti on aina ollut pakko jakaa, jakaa hetkiä, jakaa ajatuksia, jakaa kuvia ja jakaa suruja. Ja kun kaikki vain jakaajakaajakaa, kun elämää ei ole enää jos sitä ei ole taltioinut, on siitä yllättävän vaikea muistaa rakentaa enää mieleen muistijälkiä, keskittyä hetkeen eikä hetken taltiointiin.

Ja silti tiedän, että se kirjoittaminen ja jakaminen on juuri niitä asioita, joita rakastan, ja joilla on valtava voimavara annettavinaan, kun ne toimivat kuten parhaillaan voivat. Ja koska päätösten tekeminen on minulle vaikeinta, mitä maailmassa vastaan tulla voi, olen päättänyt, etten päätä mitään. En päätä huomisen puolesta, koska silloin voi tunnetusti olla jo aivan eri fiilis, mutten myöskään lupaa mitään, koska voi olla, että tämä fiilis on yksi niistä kasvavista, jotka eivät enää luokseen löydettyään pienenekään. Joten ehkä sen nyt voi sanoa ääneen: ei tämä ehkä ole blogin loppu, mutta pitkä tauko se ainakin on. Se on aika, kun saan ajatella, ettei minulla blogia olekaan, ja se on aika, kun saan olla hetken ihan vain jakamatta. Kokeilla miltä se tuntuu, noin kuuden vuoden jälkeen. Ja jos se tuntuu hyvältä, sitten se on jo päätös. Mutta sitä lopullista odotellessa sanon vain näkemiin, ja toivotan teille kaikille ihanaa kevään alkua. Eihän sitä tiedä mitä tuleva auringonvalon lisääntyminen omaankin pääkoppaan lopulta tuo. Ja sehän tässä elämässä oikeastaan parasta onkin, että koskaan ei tiedä. :-*

Advertisements

14 kommenttia artikkeliin ”Blogista, sen olemisesta ja olemattomuudesta

  1. Hmm… Tuntuisi surulliselta, jos lopettaisit kokonaan; olet nimittäin ehdottomasti lempibloggajaani! Toisaalta… Miksi sinun suotta pitäisi pitää blogia, jos sinusta tuntuu, ettei ole enää mitään sanottavaa? Jos sinusta tuntuu, että on aika lopettaa, sitten on. Jos kuitenkin päätät lopettaa bloggaamisen kokonaan, meillä lukijoilla tulee sinua ja juttujasi ihan mieletön ikävä! <3

    Ihanaa kevättä! <3

    Tykkää

    • ja voi, ehkä sitä sanottavaakin olisi, jos olisi aikaa! päivätyö tappaa luovuuden, mutta ehkä tällaisiinkin asioihin ja elämän realiteetteihin on vain totuttava.. :-D mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :-* kiitos kauniista sanoistasi Erika, ja ihanaa kevättä sinnekin!

      Tykkää

  2. Olen usein avannut tämän kommennttiboksin ja yrittänyt jotain kirjoittaa kun olet niin mahtava ajatuksiesi kanssa. Mutta useimmiten olen huomannut että en onnistu kirjoittamaan sitä mitä haluaisin sanoa ja jättänyt kommentoimatta. Joten nytkin haluan vain toivottaa sinulle onnellista kevään odotusta ja kaikkea parasta <3

    Tykkää

    • no mutta ihana kun kuitenkin kommentoit, koska tämä juurikin oli kauniisti sanottu. ei se aina ole sitä, että miten kirjoittaa, vaan enemmän että mitä kirjoittaa. :3 pus! <3

      Tykkää

  3. ”Love is like a fart. If you have to force, then it’s probably shit.”

    Anna anteeksi tämä mukahauska sitaatti, mutta varmaan sama pätee rakkauteen kirjoittamistakin kohtaan. Kirjoita, kun siltä tuntuu, ja jätä kirjoittamatta, jos ei ole mitään sanottavaa. Tekstejäsi on kuitenkin kiva lukea, jotenkin onnistut usein pukemaan omia ajatuksiani sanoiksi hirveän hyvin! Toivon siis, että sinusta kuullaan vielä, mutta jos ei, niin sekin on ihan ok :-) Ihanaa kevättä, toivotaan Helsinkiin paljon niitä aurinkoisia päiviä. <3

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s