Blogilempparit

Joku kyselikin jo kommenttiboksissa muutama päivä sitten minun lempiblogieni perään. Täytyy myöntää, että muutamien ystävieni blogien lisäksi luen äärimmäisen laiskasti nykyään muiden tuotoksia, mutta se tosin johtuu osaltaan siitäkin, etten oikein aikoihin ole osannut etsiä itselleni uutta luettavaa. Kriteerit hyvästä blogista menee lähinnä niin, että tärkeintä on aitous, laadukas ja kiinnostava teksti, inspiroiva ilmapiiri ja se, että blogi näyttää oikeasti kirjoittajaltaan, ei siltä, että sen tarkoitus on menestyä. Hyviä blogeja on internet pullollaan, niiden löytäminen on vain sitten asia erikseen. Siksi ajattelinkin nyt kertoa teille muutaman oman viimeaikojen lempparini ja sen lisäksi vielä lopuksi pyytää teiltä vinkkejä mahdollisesti kriteerini täyttävistä blogeista! Antakaa palaa!

Visual diary  x

Makeita kuvia, kaunista asettelua, pieniä hauskoja ajatuksia, rentoa meininkiä ja sellaista arjen aitoa, persoonallista inspiraatiota. Omannäköistä tapaa olla ja blogata, joka saa lukijana usein hymyilemään.

Luukku x

Kauniita kuvia, seesteisyyttä, rauhallisuutta, pientä pakoa arjesta suloisen ja herkän keskelle. Toimii ennen kaikkea silmien ja mielen lepopaikkana.

Paperikaupan tyttö x

Itsetehtyä, tuunailua, käsitöitä, visuaalisuutta, ajatusta tekemisen takana. Saa himoitsemaan itsekin tuotteliaampaa arkea ja rohkeutta tarttua villalankaan ja neulepuikkoihin ja sen kaiken oman haluamisen keskellä antaa kauniita hetkiä varsinaista tekemiseen ryhtymisen intoa odotellessa.

Lainahöyhenissä x

Inspiraatiota, inspiraatiota ja vielä kerran inspiraatiota. Pitkään blogimaailmassa vaikuttanut bloggaaja, joka on kuitenkin pysynyt itsensä näköisenä, mikä inspiroi enemmän kuin mikään muu. Kauniin visuaalinen kokonaisuus, jota tekee mieli selailla useampi postaus kerrallaan fiilistellen sitä pidempiä aikoja kerrallaan.

Missä olet Laura? x

Mahtavia ajatuksia, ihanaa kieltä, oman pääkopan herättelyä, inspiraatiota ja kiinnostava kirjoittaja. Pitkä hetki blogin ääressä puolen litran teemukin kanssa, useita hiljaisia itsekseen hymähtelyitä kun tunnistaa omanlaisia ajatuksia toisessa ja pientä pakoa ympäröivästä arjesta jonkun muun mietteisiin.

Mutta tosiaan, mitä blogeja te luette? Mitkä on teidän lempiblogienne kriteerejä? Vinkkailkaa lemppareitanne vaikka kommenttiboksiin, vaikka oma lukeminen onkin laiskistunutta, on uudet löydöt aina ehdottoman tervetulleita! :-*

(*kuvat lainattu kyseisistä blogeista)

Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”Blogilempparit

  1. Kiitos vinkeistä, näistä Luukku olikin ainoa josta olin valmiiksi jo tietoinen! :) Minulle blogeissa on tärkeintä aitous, elämänilo ja ”pohdiskelevuus”. Tietysti myös laadukkaat kuvat ja hyvä kirjoitustaito ovat tärkeitä. Oma suosikkini on ehdottomasti Henriikan Aamukahvilla-blogi, jonka varmasti tiedätkin. Lisäksi Kaikki mitä rakastin ja Start living your best life ovat mahtavia.

    Pakko myös mainita oma blogi tähän, vaikka se onkin vähän mautonta. :) Samastun vahvasti moniin kirjoittamiisi aiheisiin, kuten materian vähentämisen tarpeeseen ja lukemisen tuomaan iloon, ja kirjoittelen usein samantapaisista aiheista itsekin. Lisäksi kirjoitan elokuvista melko paljon. Tässä blogini osoite http://neverlandkatja.blogspot.fi/, vilkaise ihmeessä! :)

    Tykkää

  2. Pidän sun blogista, tietysti. :D Sen lisäksi suosikkeihin lukeutuvat mm. Emmin NFV, Jennin Pupulandia ja Natan WTD – suositut blogit siis. Näiden lisäksi luen ”vähemmän suosittuja” blogeja, joihin kuuluu mm. Jannikan Villa Furulund, Melissa’s Take on Life ja Emmin A French Daydream.

    Mulla blogeissa on tärkeimmät tekstin takaa paljastuva persoona (myös sarkasmi on ihanaa) ja mielenkiintoiset postaukset.

    Tykkää

  3. Kiitos linkkauksista. Ihastuin erityisesti tuohon Paperikaupan tyttöön. Kaikenlainen käsillä tekeminen kiinnostaa tällä hetkellä, joten inspiraatiota riittää siellä!

    Tykkään sun blogin lisäksi mm. seuraavista, Pupulandia, Pinjacolada, Lämmin ilo, Lilou’s crush, Nelliinan vaatehuone, LA Madde ja Puutalobaby. Monentyyppistä blogia siis on mun suosikeissa. :)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s